29. joulukuuta 2013

Joulukuulumisia

Meillä joulu sujui rauhallisissa tunnelmissa. Syötiin ähkyyn asti joulukinkkua, availtiin kivoja lahjoja, oleiltiin perheen parissa.

Vauva asiat on välillä nousseet pinnalle ja näin sekoittaneet ajatuksia, mutta noin yleisesti joulu on sujunut aikalailla vauvavapaasti. Tietysti foorumeita on tullut seurattua, mutta olen jättänyt kirjoittamatta, etten liian paljon ajattelisi omaa kiertoa ja mahiksia yms. :) Raskaustestin saan tehdä ensiviikon lopulla. Sekin sieltä lähestyy kokoajan. ^^

Tällä hetkellä ehkä eniten mietityttää, että alkaako ne menkat vai ei. Siis vaikka raskaus ei alkaisikaan. Viimeksi menkat olivat poissa 6kk, jonka jälkeen ne aloitettiin pillerikuurilla. Tuolloin oli muuten vaan taukoa pillereistä, kun kyllästyin merkkien vaihteluun. Onneksi sopiva pillerimerkki löytyi kun menkat saatiin taas tulemaan... Pidetään peukut pystyssä menkkojen tai raskauden puolesta. :)

20. joulukuuta 2013

Sain haasteen!

Kuva: sxc.hu
Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Kerro kuka sinut haastoi. Ei takaisin haastamista.

Yksitoista asiaa minusta:

1. Olen koukussa HyvääPäivää -juomaan.
2. Rakastan joulua.
3. Olen puhelinaddikti.
4. Pidän virkkaamisesta.
5. Olen heikkona suklaaseen.
6. Työpöytäni on täynnä eri värisiä muistilappuja. Aina.
7. Minulla on tällä hetkellä punaiset hiukset.
8. Tapasimme mieheni kanssa baarissa.
9. En omista autoa.
10. Haluaisin muuttaa ulkomaille. Edes hetkeksi.
11. Minulla on ollut silmälasit kolmevuotiaasta asti.

Kysymykset minulle:

1. Suurin pelkosi? Pimeä, hämähäkit ja että jään yksin.
2. Paras piirteesi? Ystävällisyys ja kärsivällisyys.
3. Huonoin piirteesi? Sokerihiiri...
4. Kauanko olet seurustellut? 5 vuotta.
5. Miehesi huonoin piirre? Hän on kovin kärsimätön.
6. Mitä yhteistä sinulla ja miehelläsi on? Huumorintaju ja kotona oleminen.
7. Miehesi paras piirre ulkonäöllisesti? Peppu ;)
8. Mitä ajattelet juuri NYT? Että miten ehdin hoitaa kaikki joululahjavalmistelut.
9. Mitä olet syönyt viimeksi? Suklaakaramellin.
10. Mitä haluaisit syödä seuraavaksi? Kanasubin.
11. Miksi aloit kirjoittaa blogia? Selvittääkseni omia ajatuksiani vauvaprojektista.

Kysymykset haastetuille:

1. Kauanko olet potenut/podit vauvakuumetta?
2. Kärsikö/Kärsiikö miehesi vauvakuumeesta?
3. Tyttö vai poika?
4. Mitä mieltä olet äitiysvaatteista? Onko tarpeeksi valikoimaa?
5. Miten kuljet töihin/kouluun/jonnekin muualle?
6. Haaveammattisi on/oli?
7. Pelkäätkö esiintymistä?
8. Minne haluaisit matkustaa?
9. Pelkäätkö synnyttämistä?
10. Heikkoutesi?
11. Lempivärisi?

Minä haastan: Kaikki, jotka kynnelle kykenevät. :)

19. joulukuuta 2013

Kaksplus

Kuulkaa! Ostin ensimmäisen vauvalehden! Miehen kanssa!! :D

En tiedä, minne sen piilotan, ettei kukaan näe sitä. En ollenkaan ajatellut sitä kaupan kassalla. Eikä minua mietityttänyt ollenkaan, mitä muut ajattelevat kun minä tuollaisen lehden ostan. Olin pelännyt sen ostamista, koska ajattelin, että se on sallittua vasta kun pullat on uunissa. :D Kaksplussassa vaan sattui olemaan mielenkiintoinen aihe kannessa, joka meni suunnilleen näin: "Eri linjoilla kasvatuksen kanssa? Ei haittaa!" Niinpä tuo lehti lähti meidän matkaan S-kaupasta sen kummempia miettimättä.

Ja voi jehna miten mielenkiintoinen se olikaan! Olen lukenut kaikki jutut jo varmaan kahteen kertaan. :D Miten pystyn pitämään näppini erossa noista jatkossa?? o_O

Onko muita vauvalehtien uhreja liikenteessä? ;)

Kuva huuto.netistä
Meillä alkoi myös Odotan. -blogin pitäjän, hyvän ystäväni kanssa yhteisprojekti. Sitä voitte seurata täällä: Sirottumia.

16. joulukuuta 2013

My Calendar

Latasin puhelimeeni My Calendar -sovelluksen. Se on salasanan takana, joten kaikki sisältö on turvassa. Sinne syötetään kierron pituus yms. tietoja, jonka jälkeen sovellus näyttää milloin pitäisi menkat alkaa, miten pitkään ne kestää, koska on hedelmälliset päivät, koska oletettavasti olis ovis.

Lisäksi kalenteriin saa kätevästi merkattua oireita, mielialoja ja muita huomioita kierrosta. Sinne saa myös ylös päivät, jona otti e-pillerin, koska oli seksiä, käyttikö kumia, koska teki ovistestin ja koska raskaustestin. Hirveän monipuolinen sovellus. :)

Suosittelen kyllä kaikille sen lataamista puhelimeen. Siihen on helppo merkkailla ajatuksia ja tuntemuksia. Asetuksia pystyy muuttamaan kokoajan. Näkee historian ja arvailuja tulevaisuudesta. Siinä on myös raskausmode. :D

Sovelluksen logo.
Tämän sovelluksen mukaan mun ovikseni siis näyttää olevan torstaina. Ovistestejä en ajatellut tässä kierrossa käyttää. Katsotaan sitten jatkossa millä mielellä olen. :D Raskaustestin ajattelin tehdä sitten uv:n jälkeisenä viikonloppuna eli 3.-5.1. Siihen tuntuu olevan vielä paljon aikaa. En ihan käsitä, että se saattaa hyvällä tuurilla ollakin plussa jo silloin! :D No, ei ehkä kannata innostua vielä. :)

Mutta mutta. Käykää nyt tutustumassa tuohon sovellukseen. Saahan ne aina poistettua, jos ei tunnu omalta!

12. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

Nyt on ollut kamalan pitkä hiljaisuus. Jäin pitkälle sairaslomalle stressin aiheuttaman masennuksen vuoksi. Nyt kuitenkin alkaa jo valoa näkyä tunnelin päässä. Helpotusta varmaankin toi myös se, että vauvaprojekti pääsi aluilleen ihan oikeasti! Siitä ei siis tarvitse enää stressata.

Eka kerta ilman ehkäisyä oli kuin "The eka kerta" uudelleen. Jännää. Minun kohdallani se toi tullessaan ihan kauhen tunteiden purskahduksen. Onnea, jännitystä, iloa jne. :D Onko muilla tällaisia ajatuksia vai olenko täysin yksin hämmennyksissäni? :D

Nyt on menossa ensimmäinen yrityskierto eli Yk1. Tänään on 7 kiertopäivä eli kp7. Ovis olis laskureiden mukaan ensi viikon puolivälissä, ke-to. Jänniä päiviä elellään siis piakkoin ja vielä jännempiä sitten tammikuun ekalla viikolla. Ensimmäisen raskaustestin pääsemme tekemään luultavasti 3-5 päivä tammikuuta, kun palaamme joululomalta omaan kotiin vanhempiemme nurkista. Näissä termeissä on vielä paljon opeteltavaa... Hirmuisesti on kaikkia lyhenteitä ja muita slangisanoja. Minä kun en ihan kauheasti ole mammablogeissa kierrellyt ja myös foorumit ovat saaneet olla rauhassa minulta. Noh, ehkä minä vielä opin! :)

Kuva