En ole koskaan uskonut joogaan. En ole pitänyt sitä vaativana lajina. Olen pitänyt sitä venyttelynä sellaisille jotka venyvät mihin suuntaan tahansa ihan miten päin tahansa.
Perjantaina pinterestiä selatessani päädyin katselemaan sieltä joogaa aloittelijoille. Ja oikeastaan olisiko joogasta apua alaselkäni kivulle. Venäytin selkäni viikko sitten ja rauhallisten pitkien venyttelyiden tuloksena se alkoi jo olla melko hyvä, mutta ajattelin, että ehkä jooga olisi tehokkaampaa selän verryttelyyn. Ja siellähän oli kaikenlaista! :D Oli selälle, PCO:lle, niskalle, laihduttajalle, lihaville, experteille, aloittelijoille, aamulle, illalle.... Valinnan varaa on hirmuisesti.
Ajatelin, että syteen tai saveen minä kokeilen. Ja kokeilin. Ja kokeilin toisenkin kerran. Ja voi pojat! Siitä tulikin aika kiva olo! :) Niin kiva olo, että kaivelin tänään YouTubesta videoita aloittelijoille. Tällaisen vinkin antoi Viktoria blogista Oikeus hyvään oloon ja se vaikutti minusta niin hyvältä, että lähdin siltä istumalta olohuoneen lattialle jumppamattoni kanssa ja testasin harjoituksen. :D
En usko, että joka päivä jaksaisin näin aluksi tehdä näin pitkän harjoituksen. Tai mistä sitä tietää! Mutta enivei, varoiksi hain itselleni myös lyhyemmän harjoituksen, joka on vähän haastavampi.
Kevääksi olisi tarkoitus katsoa, josko kansalaisopistolla olisi jokin aloittelijoiden joogakurssi tarjolla. :) Kuinka moni teistä on tutustunut joogaan? Mitä mieltä olette? Vinkkejä?
20. joulukuuta 2015
16. joulukuuta 2015
2 v
Huomasin juuri, että meillä on mennyt jo 2 vuoden yrittämisen rajakin rikki. Emmekä ole yhtään lähempänä tavoitetta kuin silloin kaksi vuotta sitten.
Painonkin kanssa kumpikin meistä jojoilee ja pahasti.
Vuodet vain vierii eteenpäin...
Painonkin kanssa kumpikin meistä jojoilee ja pahasti.
Vuodet vain vierii eteenpäin...
14. joulukuuta 2015
Negatiivista joulua
Tämä on todella turhauttavaa. Ovulaatiotestejä ja raskaustestejä pitää tehdä jatkuvasti ihan vain seuratakseen tilannetta, että alkaako ne metut toimimaan. Ja tikkujen tulos on likipitäen aina tämä. Nega. Tyylipuhdas nega.
Koita siinä sitten olla positiivinen ja kuunnella toisten raskausvaivoista tai ajatuksista siitä, että miten vaikeaa ja kamalaa siitä varmasti tulee kun on perheen ensimmäinen vauva tulossa.... Ei kauheasti riittänyt voimia voivotella sitä. Ja vielä inhottavampaa kun kyseessä on miehen veljen lapsi... Meidän pitää kuulemma myös miehen kanssa käydä ottamassa influenssarokote. Olivat neuvolassa suositelleet sen ottamista, joten tottahan kaikki sen sitten ottaa.
Metuista tulee edelleen paha olo. Yököttää, muttei mitään tule ylös. Sellainen jatkuva kuvotuksen tunne vaan ja esimerkiksi makkaran haju laukaisee sen pahan olon tehokkaasti. Vielä olisi yksi kuukausi jäljellä metuja, jonka jälkeen lääkärin mukaan pitäisi koittaa muita keinoja. Mutten oikein tiedä mitä tehdä, kun lääkäri kirjoitti niitä metuja kuitenkin puoleksi vuodeksi. Ja jos yhtään muiden keskustelupalstojen juttuihin on luottaminen, niin joillakin ne alkoivat tepsiä vasta puolen vuoden käytön jälkeen.
Raivostuttaa. Kiukuttaa. Suututtaa.
6. joulukuuta 2015
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Linnanjuhlia katsellessani mietin, että mitä jos joskus itse saisin kutsun juhliin. Voi herrajestas sitä jännittämistä ja säätämistä ennen h-hetkeä. :D Ja kyllähän tuollainen tilaisuus olisi käytettävä hyväksi. Vaikka sitten ilman seuralaista! Mies kun on sitä mieltä, ettei linnaan tulisi. :D Liian paljon väkeä, kamerat, ahdistavaa. :S Toisaalta kyllä ymmärrän sen. Se varmasti onkin aika ahdistavaa. Ja hikistä. :'D
Mutta JOS joskus (eli ei...) kutsu linnaan tulisi, niin haluaisin pukeutua tyylikkäästi ja elegantisti. Matalakorkoisiin kenkiin eikä puvussa saisi olla laahusta. Ja puvussa pitäisi ehdottomasti olla olkaimet tai hihat. En kestäisi sitä, että olkaimetonta pukua saisi kokoajan olla nostamassa ylöspäin kun tissit painaa liikaa! :'D
Oletteko koskaan miettineet, että entä jos joskus...?
Tänään leivoimme joulupipareita äidin ja siskon kanssa. Siinä samalla katselimme Tuntematonta sotilasta telkkarista ja äiti alkoi miettiä, miten mun ja siskoni isopappa oli ollut Kannaksella taistelemassa. Ja miten siitä ei ikinä puhuttu. Se kokemus oli isopapalle liian raju, ettei hän suostunut siitä puhumaan ikinä. Hän oli silloin 26 vuotias kun rintamalle kävi kutsu. Mun ikäinen siis... Sitä on jotekin jännä ajatella, ettei tarvitse oikeasti mennä tuon kauemmas suvussa kun jo on muistoja sodasta. Jo mun pappallani oli muistoja sodan ajalta, vaikka oli vielä juuri ja juuri sen ikäinen ettei rintamalle joutunutkaan. Siskoni oli katsellut Studio55:n haastattelua, jossa sotaveteraanit olivat kertoneet, että Tuntematon sotilas on hyvin realistinen kuvaus sotimisesta. Sellaista se kuulemma oli. Hurjaa...
Mietittekö ikinä sotia, joissa Suomi on ollut mukana? Aihe on mun mielestä ihan älyttömän mielenkiintoinen, joskin aika hurja. Sotaveteraanien määrä Suomessa vähenee kokoajan. Joskus kuulee puheita siitä miten heitä autetaan liikaa, mutta minusta he sen ansaitsevat. Sodankäynti ei ole läpihuutojuttu... Ja onhan meillä nyt oma itsenäinen Suomi. Niin ei todennäköisesti olisi ilman sellaisia sotaurhoja kuin mun isopappa oli. Heitä pitää kunnioittaa.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Mutta JOS joskus (eli ei...) kutsu linnaan tulisi, niin haluaisin pukeutua tyylikkäästi ja elegantisti. Matalakorkoisiin kenkiin eikä puvussa saisi olla laahusta. Ja puvussa pitäisi ehdottomasti olla olkaimet tai hihat. En kestäisi sitä, että olkaimetonta pukua saisi kokoajan olla nostamassa ylöspäin kun tissit painaa liikaa! :'D
Oletteko koskaan miettineet, että entä jos joskus...?
Tänään leivoimme joulupipareita äidin ja siskon kanssa. Siinä samalla katselimme Tuntematonta sotilasta telkkarista ja äiti alkoi miettiä, miten mun ja siskoni isopappa oli ollut Kannaksella taistelemassa. Ja miten siitä ei ikinä puhuttu. Se kokemus oli isopapalle liian raju, ettei hän suostunut siitä puhumaan ikinä. Hän oli silloin 26 vuotias kun rintamalle kävi kutsu. Mun ikäinen siis... Sitä on jotekin jännä ajatella, ettei tarvitse oikeasti mennä tuon kauemmas suvussa kun jo on muistoja sodasta. Jo mun pappallani oli muistoja sodan ajalta, vaikka oli vielä juuri ja juuri sen ikäinen ettei rintamalle joutunutkaan. Siskoni oli katsellut Studio55:n haastattelua, jossa sotaveteraanit olivat kertoneet, että Tuntematon sotilas on hyvin realistinen kuvaus sotimisesta. Sellaista se kuulemma oli. Hurjaa...
Mietittekö ikinä sotia, joissa Suomi on ollut mukana? Aihe on mun mielestä ihan älyttömän mielenkiintoinen, joskin aika hurja. Sotaveteraanien määrä Suomessa vähenee kokoajan. Joskus kuulee puheita siitä miten heitä autetaan liikaa, mutta minusta he sen ansaitsevat. Sodankäynti ei ole läpihuutojuttu... Ja onhan meillä nyt oma itsenäinen Suomi. Niin ei todennäköisesti olisi ilman sellaisia sotaurhoja kuin mun isopappa oli. Heitä pitää kunnioittaa.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
2. joulukuuta 2015
Kuulumisia
Nyt on metuja popsittu sitten pari liuskallista. Kaks pilleria päivässä. Ja voi herranjee mitä oireita! Ei ole paljon tehnyt mieli roikkua koneella, joten anteeksi radiohiljaisuuteni.... :(
Metut ovat saaneet mun kropassani aikaan kummia. Siinä mielessä, että oireilen kuin alkuraskaudessa. Pahoinvointeineen kaikkineen. Ja se pahoinvointi on miltei 24/7 läsnä. Yritän silti sitkeästi syödä sen kolme kuukautta niitä ja tikutella sitä ovista. Sen jälkeen on lupa luovuttaa niiden suhteen. :D
Mun sisko on monesti jo kysynyt, että olenko varma etten ole raskaana. Kyllä olen varma, jos tikkuihin on uskominen. Kahden viikon välein olen tehnyt r-testin. Ja aina ne näyttää negaa. Samoin kuin jokapäiväiset ovistikutkin. Nega. Nega. Nega.
Olen nyt myös jossain kummallisessa herkkukierteessä. Ihan järkyttävä hinku kokoajan saada jotain makeaa. Mitä tahansa. :( Juusto maistuu myös erityisen hyvältä nyt. Välillä tulee oikein himo siihen. :D Ja sitten on niitä ruokia, joiden haju etoo. Makkarat ja joulutortut ovat sen listan kärjessä. Onneksi glögi ja piparit maistuu ja tuoksuu vielä hyvältä! ;)
Metut ovat saaneet mun kropassani aikaan kummia. Siinä mielessä, että oireilen kuin alkuraskaudessa. Pahoinvointeineen kaikkineen. Ja se pahoinvointi on miltei 24/7 läsnä. Yritän silti sitkeästi syödä sen kolme kuukautta niitä ja tikutella sitä ovista. Sen jälkeen on lupa luovuttaa niiden suhteen. :D
Mun sisko on monesti jo kysynyt, että olenko varma etten ole raskaana. Kyllä olen varma, jos tikkuihin on uskominen. Kahden viikon välein olen tehnyt r-testin. Ja aina ne näyttää negaa. Samoin kuin jokapäiväiset ovistikutkin. Nega. Nega. Nega.
Olen nyt myös jossain kummallisessa herkkukierteessä. Ihan järkyttävä hinku kokoajan saada jotain makeaa. Mitä tahansa. :( Juusto maistuu myös erityisen hyvältä nyt. Välillä tulee oikein himo siihen. :D Ja sitten on niitä ruokia, joiden haju etoo. Makkarat ja joulutortut ovat sen listan kärjessä. Onneksi glögi ja piparit maistuu ja tuoksuu vielä hyvältä! ;)
Ihanaa joulunodotusta! <3
5. marraskuuta 2015
Paino on pudonnut
Jep. Paino on pudonnut itsestään. Ei paljoa.
Kilon verran.
Ja se ei ihan hirveästi lohduta kun sitä tuli takaisin tuossa kesällä ja oltiin jo melkein lähtöpainossa takaisin. Mutta kuitenkin. Paino on pudonnut.
Nyt me ollaan hyvin pysytty siinä lupauksessa, että limpparia ei juoda kuin viikonloppuisin. Aikaisemmin sitä meni jopa puolitoista litraa illassa! o_O
P.S. Mua ärsyttää suunnattomasti se uusi tv-sarja, jossa se joku julkkis lihottaa itseään 20 kiloa ja pudottaa sen pois todistaakseen miten helppoa se laihduttaminen on. Oikein savu nousee korvista! :D
Kilon verran.
Ja se ei ihan hirveästi lohduta kun sitä tuli takaisin tuossa kesällä ja oltiin jo melkein lähtöpainossa takaisin. Mutta kuitenkin. Paino on pudonnut.
Nyt me ollaan hyvin pysytty siinä lupauksessa, että limpparia ei juoda kuin viikonloppuisin. Aikaisemmin sitä meni jopa puolitoista litraa illassa! o_O
P.S. Mua ärsyttää suunnattomasti se uusi tv-sarja, jossa se joku julkkis lihottaa itseään 20 kiloa ja pudottaa sen pois todistaakseen miten helppoa se laihduttaminen on. Oikein savu nousee korvista! :D
3. marraskuuta 2015
Miehen arka toive
Mies tutki tuossa kalenteria ja suunnitteli menemisiämme ensi viikonloppuna kun on isänpäivä. Sitten hän huokaisi ja totesi, että "Vuonna 2017 isänpäivä on mun syntymäpäivänä."
Se lausahdus sai mut vähän surulliseksi. Voisiko olla mahdollista, että hän saisi tuolloin itse viettää isänpäivää? Entä jos ei...?
Se lausahdus sai mut vähän surulliseksi. Voisiko olla mahdollista, että hän saisi tuolloin itse viettää isänpäivää? Entä jos ei...?
29. lokakuuta 2015
Kurkunpääntulehdus
Ei oo kovin kiva vaiva ollenkaan....
Alkoi ihan flunssana. Nenään ja nieluun kertyi ihan hillittömän paksua limaa, joka ei tullut ulos niistämällä. Niinpä päätin googlata, että mikä on paras keino saada paksu lima pois. :D Kaikkea sitä tuleekin googlattua! Siellä kehotettiin olemaan niistämättä liikaa, koska silloin lima voi mennä poskionteloihin tai korviin. Höyryhengittämällä ja krohistamalla limaa nieluun sain onneksi isoimmat klimpit pois. Oli todella tukala olo.
No sitten lähdin laivalle. En tiedä oliko sillä jotai merkitystä taudin kehittymiseen. Ehkä ei. Sillä tämänhän aiheuttaa virus, eli olen sen jostain pisaratartuntana saanut. Ehkä laivalla käytin ääntäni enemmän, kun baareissa soi musiikki aika kovaa... Ja tiistaina se ääni sitten lähti. Nyt on mennyt kolme päivää äänettömänä. Tämä päivä on oltu ihan kokonaan lakossa, en ole edes yrittänyt puhua. Kynä ja paperi on ollut ahkerassa käytössä.. :D Aika turhauttavaa...
Tähän vaivaan ei sairaanhoitajan mukaan ole parantavaa hoitoa. Vettä paljon, jotta äänihuulet huuhtoutuvat ja puhekielto. Lisäksi kurkkukipua voi hoitaa esim. jäätelöä syömällä, se puuduttaa kurkkua. Yskä ärsyttää nielua, joten sitä koitan hoitaa Silotocilla ja tukkoisuutta nenäsumutteella ja Nason seesamiöljyllä. Aikamoiset dropit. Eikä kyllä ollenkaa ala helpottaa... Toivottavasti tässä ei mene ikuisuutta!
Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Alkoi ihan flunssana. Nenään ja nieluun kertyi ihan hillittömän paksua limaa, joka ei tullut ulos niistämällä. Niinpä päätin googlata, että mikä on paras keino saada paksu lima pois. :D Kaikkea sitä tuleekin googlattua! Siellä kehotettiin olemaan niistämättä liikaa, koska silloin lima voi mennä poskionteloihin tai korviin. Höyryhengittämällä ja krohistamalla limaa nieluun sain onneksi isoimmat klimpit pois. Oli todella tukala olo.
No sitten lähdin laivalle. En tiedä oliko sillä jotai merkitystä taudin kehittymiseen. Ehkä ei. Sillä tämänhän aiheuttaa virus, eli olen sen jostain pisaratartuntana saanut. Ehkä laivalla käytin ääntäni enemmän, kun baareissa soi musiikki aika kovaa... Ja tiistaina se ääni sitten lähti. Nyt on mennyt kolme päivää äänettömänä. Tämä päivä on oltu ihan kokonaan lakossa, en ole edes yrittänyt puhua. Kynä ja paperi on ollut ahkerassa käytössä.. :D Aika turhauttavaa...
Tähän vaivaan ei sairaanhoitajan mukaan ole parantavaa hoitoa. Vettä paljon, jotta äänihuulet huuhtoutuvat ja puhekielto. Lisäksi kurkkukipua voi hoitaa esim. jäätelöä syömällä, se puuduttaa kurkkua. Yskä ärsyttää nielua, joten sitä koitan hoitaa Silotocilla ja tukkoisuutta nenäsumutteella ja Nason seesamiöljyllä. Aikamoiset dropit. Eikä kyllä ollenkaa ala helpottaa... Toivottavasti tässä ei mene ikuisuutta!
Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
22. lokakuuta 2015
Ultrakuvia tyhjästä kohdusta
Noniin, valmistautukaa romaaniin! :D
Tiistaina kävin yksityisellä gynellä. Tarkoituksena oli saada selvyyttä tilanteeseen. Kaikin tavoin. En enää ollut sinne mennessäni ollenkaan varma onko minulla endoa, PCOta tai yhtään mitään muutakaan. En luottanut kroppaani ollenkaan.
20 minuutin aikana kerkeää kyllä sanomaan yhtä jos toista. Kerroin ihan huippu ihanalle lääkärille tarinamme ja kivut, kolotukset ja oudot tuntemukset. Kerroin myös epävarmuudestani ja likipitäen kaikesta mitä 10 minuutin aikana ehtii. :D Hän kirjoitti ylös pääjuttuja ja nyökytteli ja teki välikysymyksiä. Hän lupasi myös ultrata, jos olen siitä valmis maksamaan. Ja olinhan minä. Mutta ennen kuin siihen tuolille menin, niin lääkäri kertoi minulle hyvin kärsivällisesti, ettei hän voi poissulkea endoa ellei ultratessa näy suuria pesäkkeitä, jota hän hyvin suuresti epäilee, koska sairauden voi todeta oikeasti vain leikatessa. Ja leikkaukseen hän ei minua laittaisi, koska kivut pysyvät kurissa hyvän lääkityksen ansiosta. Ja mitä tulee PCO:hon niin sen hän voi todeta ja nähdä selvästi ultrassa. Lisäksi hän totesi, että nyt kun hänellä on selvä näkemys meidän menneisyydestämme ja tilanteestamme, niin hän voi kirjoittaa reseptit kahteen eri lääkkeeseen. Sen enempää hän ei voi meitä auttaa, vaan meidän pitäisi kääntyä seuraavaksi yksityiselle lapsettomuusklinikalle.
Joo, no, hän siis teki sisätutkimuksen, jota jännitin kovasti. Viime kerralla (lähes puolitoista vuotta sitten) kohtu aristi takaa ja munasarjojen kokeilu teki myös kipeää. Tällä kerralla oletin, että tutkimus on vähintään yhtä kamala, kun niitä outoja kipujakin oli oikean munasarjan kohdilla. Mutta ei! Kipua ei ollut ollenkaan! Mitään poikkeavaa ei löytynyt!!! Ultratessa lääkäri käänsi näytön minuunpäin, että näin myös miltä tilanne näyttää. (Tätä ei ole kukaan aikaisemmin tehnyt!) Hän osoitti näytöltä mitä siinä milloinkin näkyi ja selitti tarkkaan mitä mikäkin asia tarkoitti. Kohtu oli siisti ja limakalvo vastasi kiertopäiviä (nyt kp14). Oikea munasarja näytti täysin normaalilta. o_O Hyvähän se on! Yllätti vain. :D Vasen munasarja oli vaikeampi saada näkymään ja siellä sitä PCO-maisuutta oli selvästi näkyvissä. Mutta ainakin oikea munasarja oli normaali, eli perjaatteessahan mun osaltani raskauden pitäisi olla mahdollinen. Halleluja!
Sain mukaan kolme kuvaa. Molemmista munasarjoista ja kohdusta. Kuva tyhjästä kohdusta. Ehkä vähän kirpaisi, että se oli tyhjä, mutta ainakin nyt on kuvat tämän hetkisestä tilanteesta ja diagnoosi PCOsta. Lisäksi sain lääkäriltä metformoni -reseptin. Mulla nyt käytössä Glucophage 500mg. Se on diabeteslääke, jota käytetään PCO-potilailla tasaamaan kiertoa. 1 tabletti päivässä ekan viikon, jonka jälkeen 2 tabua päivässä. Ruokaa pitäisi syödä tasaisesti, ei alkoholia suuria määriä. Ja mikä parasta tämän lääkkeen käyttö saattaa vaikuttaa painoon alentavasti. :D Tosin terveet elämäntavathan sen oikeasti tekee, eikä mikään lääke. Mutta eniveis tällainen nyt kokeilussa kolme kuukautta. Jollei tämä toimi, niin sitten lääkäri lupasi kirjoittaa Clomeja.
Olen valtavan iloinen, että PCO on nyt varmistettu. Mulla on selkeä kuva siitä mitä mun kropassani tapahtuu ja miksi. Endo on tai ei. Lääkäri kehoitti nyt jättämään sen kummituksen taakse ja keskittyä ajattelemaan sitä, että mut saadaan raskaaksi. Eli toisin sanoen ottamaan lääkkeet ajallaan ja harrastamaan arkiliikunnan lisäksi jotakin muuta liikunnallista. Ja seksiä. Ja hän myös kehoitti ostamaan ovistikkuja.... Joten niitä olis tossa nyt sitten iso pino.... Niiden kanssa mulla menee varmasti vielä hermo... :D Helpottunut olo on myös siitä, että sain nuo lääkkeet. Ei tarvitse enää pelata teroilla, vaan syön jatkuvasti metuja. Paljon selkeämpää.
Ja hienoa, jos jaksoit lukea tänne asti! :D Tästä tuli aikamoinen vuodatuspostaus.... Anteeksi vaan! :D
Tiistaina kävin yksityisellä gynellä. Tarkoituksena oli saada selvyyttä tilanteeseen. Kaikin tavoin. En enää ollut sinne mennessäni ollenkaan varma onko minulla endoa, PCOta tai yhtään mitään muutakaan. En luottanut kroppaani ollenkaan.
20 minuutin aikana kerkeää kyllä sanomaan yhtä jos toista. Kerroin ihan huippu ihanalle lääkärille tarinamme ja kivut, kolotukset ja oudot tuntemukset. Kerroin myös epävarmuudestani ja likipitäen kaikesta mitä 10 minuutin aikana ehtii. :D Hän kirjoitti ylös pääjuttuja ja nyökytteli ja teki välikysymyksiä. Hän lupasi myös ultrata, jos olen siitä valmis maksamaan. Ja olinhan minä. Mutta ennen kuin siihen tuolille menin, niin lääkäri kertoi minulle hyvin kärsivällisesti, ettei hän voi poissulkea endoa ellei ultratessa näy suuria pesäkkeitä, jota hän hyvin suuresti epäilee, koska sairauden voi todeta oikeasti vain leikatessa. Ja leikkaukseen hän ei minua laittaisi, koska kivut pysyvät kurissa hyvän lääkityksen ansiosta. Ja mitä tulee PCO:hon niin sen hän voi todeta ja nähdä selvästi ultrassa. Lisäksi hän totesi, että nyt kun hänellä on selvä näkemys meidän menneisyydestämme ja tilanteestamme, niin hän voi kirjoittaa reseptit kahteen eri lääkkeeseen. Sen enempää hän ei voi meitä auttaa, vaan meidän pitäisi kääntyä seuraavaksi yksityiselle lapsettomuusklinikalle.
 |
| Kuva täältä |
Joo, no, hän siis teki sisätutkimuksen, jota jännitin kovasti. Viime kerralla (lähes puolitoista vuotta sitten) kohtu aristi takaa ja munasarjojen kokeilu teki myös kipeää. Tällä kerralla oletin, että tutkimus on vähintään yhtä kamala, kun niitä outoja kipujakin oli oikean munasarjan kohdilla. Mutta ei! Kipua ei ollut ollenkaan! Mitään poikkeavaa ei löytynyt!!! Ultratessa lääkäri käänsi näytön minuunpäin, että näin myös miltä tilanne näyttää. (Tätä ei ole kukaan aikaisemmin tehnyt!) Hän osoitti näytöltä mitä siinä milloinkin näkyi ja selitti tarkkaan mitä mikäkin asia tarkoitti. Kohtu oli siisti ja limakalvo vastasi kiertopäiviä (nyt kp14). Oikea munasarja näytti täysin normaalilta. o_O Hyvähän se on! Yllätti vain. :D Vasen munasarja oli vaikeampi saada näkymään ja siellä sitä PCO-maisuutta oli selvästi näkyvissä. Mutta ainakin oikea munasarja oli normaali, eli perjaatteessahan mun osaltani raskauden pitäisi olla mahdollinen. Halleluja!
Sain mukaan kolme kuvaa. Molemmista munasarjoista ja kohdusta. Kuva tyhjästä kohdusta. Ehkä vähän kirpaisi, että se oli tyhjä, mutta ainakin nyt on kuvat tämän hetkisestä tilanteesta ja diagnoosi PCOsta. Lisäksi sain lääkäriltä metformoni -reseptin. Mulla nyt käytössä Glucophage 500mg. Se on diabeteslääke, jota käytetään PCO-potilailla tasaamaan kiertoa. 1 tabletti päivässä ekan viikon, jonka jälkeen 2 tabua päivässä. Ruokaa pitäisi syödä tasaisesti, ei alkoholia suuria määriä. Ja mikä parasta tämän lääkkeen käyttö saattaa vaikuttaa painoon alentavasti. :D Tosin terveet elämäntavathan sen oikeasti tekee, eikä mikään lääke. Mutta eniveis tällainen nyt kokeilussa kolme kuukautta. Jollei tämä toimi, niin sitten lääkäri lupasi kirjoittaa Clomeja.
 |
| Kuva täältä |
Olen valtavan iloinen, että PCO on nyt varmistettu. Mulla on selkeä kuva siitä mitä mun kropassani tapahtuu ja miksi. Endo on tai ei. Lääkäri kehoitti nyt jättämään sen kummituksen taakse ja keskittyä ajattelemaan sitä, että mut saadaan raskaaksi. Eli toisin sanoen ottamaan lääkkeet ajallaan ja harrastamaan arkiliikunnan lisäksi jotakin muuta liikunnallista. Ja seksiä. Ja hän myös kehoitti ostamaan ovistikkuja.... Joten niitä olis tossa nyt sitten iso pino.... Niiden kanssa mulla menee varmasti vielä hermo... :D Helpottunut olo on myös siitä, että sain nuo lääkkeet. Ei tarvitse enää pelata teroilla, vaan syön jatkuvasti metuja. Paljon selkeämpää.
Ja hienoa, jos jaksoit lukea tänne asti! :D Tästä tuli aikamoinen vuodatuspostaus.... Anteeksi vaan! :D
15. lokakuuta 2015
Yk 10
Taitaakin olla ihan hyvä mennä gynelle ensi viikolla, kun ei tästä mun kropasta nyt enää ota selvää ollenkaan. Mulla nimittäin alkoi taas menkat. Luomuna!
Viime perjantaina piti taas hieraista silmiä kun kävin vessassa ja paperiin jäi jotain rusehtavaa. Ja niin ne menkat sieltä alkoivat. Kivut ovat pysyneet melkein kokonaan poissa 1g panadolilla. Kuumavesipullo on ollut ahkerassa käytössä. Tilanteet ovat olleet nyt sellaisia etten ole voinut vahvempia lääkkeitä ottaa, kun nukahdan pian tramadolin otettuani. Joten sillä panadolilla on menty. Vuodan edelleen, mutta nyt jo selviää pelkällä kuumavesipullolla.
En voi käsittää mikä mun kroppaa vaivaa. Onko mulla sitä endoa vai ei? Silloin parisen vuotta sitten lääkäri oli varma että lievänä mulla sitä on. Vajaa puolitoista vuotta sitten toinen lääkäri oli sitä mieltä, että mulla on PCO. Mä en oikein enää tiedä mitä mulla on ja missä ja onko mitään. En oo varmaan ikinä ollut näin sekopäinen oman kroppani kanssa. Luulin tuntevani kiertoni ja sen rytmit ja kivut ja mitä se kipu merkkasi. Nyt ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mihin uskoa. Sama epätietoisuuden ja turhautuneisuuden olo palaa takaisin, joka mulla oli ennen sitä lievän endon diagnoosia parisen vuotta sitten. Onneksi mulla on se gyne ensi tiistaina. Aijon laittaa sen naisen ahtaalle ja vaatia vastauksia. Varmoja vastauksia, en arvailuja.
Viime perjantaina piti taas hieraista silmiä kun kävin vessassa ja paperiin jäi jotain rusehtavaa. Ja niin ne menkat sieltä alkoivat. Kivut ovat pysyneet melkein kokonaan poissa 1g panadolilla. Kuumavesipullo on ollut ahkerassa käytössä. Tilanteet ovat olleet nyt sellaisia etten ole voinut vahvempia lääkkeitä ottaa, kun nukahdan pian tramadolin otettuani. Joten sillä panadolilla on menty. Vuodan edelleen, mutta nyt jo selviää pelkällä kuumavesipullolla.
En voi käsittää mikä mun kroppaa vaivaa. Onko mulla sitä endoa vai ei? Silloin parisen vuotta sitten lääkäri oli varma että lievänä mulla sitä on. Vajaa puolitoista vuotta sitten toinen lääkäri oli sitä mieltä, että mulla on PCO. Mä en oikein enää tiedä mitä mulla on ja missä ja onko mitään. En oo varmaan ikinä ollut näin sekopäinen oman kroppani kanssa. Luulin tuntevani kiertoni ja sen rytmit ja kivut ja mitä se kipu merkkasi. Nyt ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mihin uskoa. Sama epätietoisuuden ja turhautuneisuuden olo palaa takaisin, joka mulla oli ennen sitä lievän endon diagnoosia parisen vuotta sitten. Onneksi mulla on se gyne ensi tiistaina. Aijon laittaa sen naisen ahtaalle ja vaatia vastauksia. Varmoja vastauksia, en arvailuja.
5. lokakuuta 2015
Gynelle mars!
 |
| Kuva |
Oman mielenterveyteni vuoksi sitten varasin ajan yksityiselle gynelle. Aika on tiistaina 20.10. parin viikon päässä. Ehkä siellä saan taivuteltua gynen ultraamaan munasarjat ja keskustelemaan ehkä jopa endoleikkauksen mahdollisuudesta. Nyt on hyvä mieli kun varasin ajan! :)
Muutama aamuna olen kärsinyt kuvotuksesta ennen aamupalalle ehtimistä. Varsin kurjaa kun tietää etten raskaana ole. :( Koitan nyt keskittyä mukaviin juttuihin taas. Ei saa pysähtyä miettimään lapsettomuuttamme, vaikka kahden vuoden rajapyykki lähestyykin kovaa vauhtia. Edessä siintää ainakin pari laivamatkaa, miehen synttärit, halloweenit ja kummilasten lapselikkana oleminen. :)
Mukavaa viikonalkua! <3
4. lokakuuta 2015
Testipäivä
Tänään oli testipäivä. Käytiin hakemassa apteekin r-testejä kaksi kappaletta. Ja kuten olettaa saattaa niin negatiivinenhan se tulos oli. Toinen testi meni nyt sitten kaappiin. Onhan se pettymys, mutta kuitenkaan en vuodattanut tällä kertaa kyyneleen kyyneltä.
Alavatsakivut jatkuvat vieläkin silloin tällöin. Esim. ponnistaessa tai venytellessä. (Anteeksi seuraava.... :D) Numero kakkosella käynti vessassa on jokseenkin tuskallista kun oikealle puolelle vatsaa tulee todella kova pistävä kipu, joka heijastelee kylkeen asti. :(
Olen tässä pähkäillyt, että pitäisikö varata aika gynelle ja vaatia häntä tekemään sisätutkimus sekä ultraus munasarjoista. Haluaisin niin kovasti tietää, että onko siellä tilanne täysin sama kuin puolitoista vuotta sitten....
Alavatsakivut jatkuvat vieläkin silloin tällöin. Esim. ponnistaessa tai venytellessä. (Anteeksi seuraava.... :D) Numero kakkosella käynti vessassa on jokseenkin tuskallista kun oikealle puolelle vatsaa tulee todella kova pistävä kipu, joka heijastelee kylkeen asti. :(
Olen tässä pähkäillyt, että pitäisikö varata aika gynelle ja vaatia häntä tekemään sisätutkimus sekä ultraus munasarjoista. Haluaisin niin kovasti tietää, että onko siellä tilanne täysin sama kuin puolitoista vuotta sitten....
30. syyskuuta 2015
Alavatsakipua
Tänään alkoi erikoinen vaiva. Vaiva jollaista mulla ei ole ennen ollut. Nimittäin oikealla puolella alavatsalla kovaa kipua.
Se alkoi pikkuhiljaa pahentua joka kerta kun kävin pissalla. Pahimmillaan siis silloin kuin rakko on tyhjänä. Kauppareissulla meinas usko loppua kun auton tärinät ja lopulta jopa kävely aiheutti kokoajan vaan kovempaa kipua. :( Vessaan ei oikeastaan haluisi edes mennä kun se sattuu vatsaan, on sitten kumpi hätä tahansa....
En usko, että se voisi olla umppari, kun vatsa ei ole kosketusarka ollenkaan. Tosin en kyllä tiedä mitä ihmettä tämä nyt voisi olla. Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen endo, mutta tiedä sitä sitten...
Taidan mennä sohvalle sikiöasentoon, ottaa vähän mehua ja katsoa pari jaksoa Gleetä Netfliksistä. Huoh, näitä jatkuvia kramppeja ja kipuja alavatsalla........
Se alkoi pikkuhiljaa pahentua joka kerta kun kävin pissalla. Pahimmillaan siis silloin kuin rakko on tyhjänä. Kauppareissulla meinas usko loppua kun auton tärinät ja lopulta jopa kävely aiheutti kokoajan vaan kovempaa kipua. :( Vessaan ei oikeastaan haluisi edes mennä kun se sattuu vatsaan, on sitten kumpi hätä tahansa....
En usko, että se voisi olla umppari, kun vatsa ei ole kosketusarka ollenkaan. Tosin en kyllä tiedä mitä ihmettä tämä nyt voisi olla. Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen endo, mutta tiedä sitä sitten...
Taidan mennä sohvalle sikiöasentoon, ottaa vähän mehua ja katsoa pari jaksoa Gleetä Netfliksistä. Huoh, näitä jatkuvia kramppeja ja kipuja alavatsalla........
22. syyskuuta 2015
Närästää...
Heräsin eilen aamulla neljältä ihan jäätävään polttoon rintalastan alaosan paikkeilla. Jäätävä närästys. Eikä meillä tietenkään ollut närästyslääkkeitä kotona ollenkaan... Siinä sitten aamun pikkutunneilla kävelin pitkin kämppää googlettaen kotikonsteja närästyksen helpottamiseen. Pienen tilkan maitoa join ja koitin myös ruokasoodaa liottaa veteen ja juoda. Oli ehkä ällöttävin maku tuo ruokasooda ja vesi! :D Ne auttoivat tunniksi. Sitten siirryin sohvalle torkkumaan. Sinne kun sain itseni pönkitettyä tyynyin ja peitoin puoli-istuvaan asentoon.
Ei ole vielä koskaan ollut näin kamalaa korventavaa, polttavaa, kipeää närästystä! Ja se vaan jatkui ja jatkui... Käytiin sitten päivällä miehen kanssa apteekista hakemassa Rennietä. Mutta eipä tuntunut sekään oikein auttavan. Kaksi Rennien imeskelytablettia korkeintaan lievensi kipua, muttei poistanut sitä kokonaan. Ja kumartelu pahensi tilannetta niin, että välillä tuli pala kurkkuun. o_O Karmeaa!
Viime yö meni jo paremmin kun kasasin pinon tyynyjä yläselän ja oman tyynyn alle. Niskat tosin ovat nyt aivan jumissa, mutta sain sentään vähän nukutuksi... Edelleen on pieni korventava tunne tuossa rintalastan alaosan kohdalla. Taidan ottaa vielä tänään tuota Rennietä. Joka paikassa lukee, että jos närästys kestää pitkään pitää hakeutua lääkäriin. Ja tuo pitkä aika Rennien ohjeiden mukaisesti on kaksi viikkoa! Miten kukaan kestää tällaista kaksi viikkoa? :D
Mies on satavarma, että tämä johtuu raskaudesta. Että tämä on mun pahoinvointiani. :D Mä en usko kyllä siihen teoriaan. Eihän vielä ole edes viikkoa siitä kun alavatsassa kouristeli kovasti ja joku voisi väittää sen olleen ovis. Niin tai näin, onneksi närästys näyttää tänään olevan vähän parempi kuin eilen....
Ei ole vielä koskaan ollut näin kamalaa korventavaa, polttavaa, kipeää närästystä! Ja se vaan jatkui ja jatkui... Käytiin sitten päivällä miehen kanssa apteekista hakemassa Rennietä. Mutta eipä tuntunut sekään oikein auttavan. Kaksi Rennien imeskelytablettia korkeintaan lievensi kipua, muttei poistanut sitä kokonaan. Ja kumartelu pahensi tilannetta niin, että välillä tuli pala kurkkuun. o_O Karmeaa!
Viime yö meni jo paremmin kun kasasin pinon tyynyjä yläselän ja oman tyynyn alle. Niskat tosin ovat nyt aivan jumissa, mutta sain sentään vähän nukutuksi... Edelleen on pieni korventava tunne tuossa rintalastan alaosan kohdalla. Taidan ottaa vielä tänään tuota Rennietä. Joka paikassa lukee, että jos närästys kestää pitkään pitää hakeutua lääkäriin. Ja tuo pitkä aika Rennien ohjeiden mukaisesti on kaksi viikkoa! Miten kukaan kestää tällaista kaksi viikkoa? :D
Mies on satavarma, että tämä johtuu raskaudesta. Että tämä on mun pahoinvointiani. :D Mä en usko kyllä siihen teoriaan. Eihän vielä ole edes viikkoa siitä kun alavatsassa kouristeli kovasti ja joku voisi väittää sen olleen ovis. Niin tai näin, onneksi närästys näyttää tänään olevan vähän parempi kuin eilen....
21. syyskuuta 2015
Aika kuluu
Päivät hurahtaa ohi ihan valtavan nopeasti! Me on vietetty aikaa kummilasten kanssa. Ihanaa muuten kun voi sanoa noin. Kummilasten. Niitä on enemmän kuin yksi. ^^ Ja onnekkaasti vielä molempia sukupuolia! :)
Sitten me ollaan ihmetelty miehen veljen tyttöystävän mahankasvatusta ja koitettu parantaa hänen oloaan, kun raskauspahoinvointi on jotain ihan käsittämätöntä ja kokonaisvaltaista. o_O Heilläkin on jo eka ultra takana ja pikkuisesta on ensimmäinen kuva räpsäisty!
Mä koitan kerätä taas itseäni kasaan, että jaksaisin jatkaa laihdutusprojektia. Kesän aikana pari kiloa tullut lisää.... Onneksi ei enempää kuin kaksi! :D Siinä mielessä ihan jees lähtötilanne, mutta vituttaa silti.
Mies lopetti WOWin pelaamisen. *iso peukku* ;D Hän on ollut tässä nyt myös sairasvuoteella. Eli häntä passaten ja yhdessä sohvalla maaten on illat kuluneet Netfliksin parissa sujuvasti. :D
Niin! Ja olinhan minä tuossa neljän päivän reissulla Gdanskissakin. :) Kiva kaupunki kyllä. Siellä on paljon meripihkaa myynnissä kaikissa väreissä. Eikä mun mielestä olleet ihan älyttömän kalliita edes. :) Vanha kaupunki itsessään muistutti jonkin verran Tallinnaa tai jotain saksalaista vanhaa kaupunkia. Ja vinkkinä sinne matkustaville: Oliwan eläintarha on hieno!
Uusi kierto pitäisi aloittaa ensi kuun alussa. Eli testipäivä on varmaankin sunnuntaina 4.10. Tosin en kyllä odota mitään tuloksia. Vain lupaa aloittaa terot. :D :S
Ai niin.... Mun yksi pikkuserkku sai tänään aamulla pojan. Ei siitä sitten sen enempää...
Sitten me ollaan ihmetelty miehen veljen tyttöystävän mahankasvatusta ja koitettu parantaa hänen oloaan, kun raskauspahoinvointi on jotain ihan käsittämätöntä ja kokonaisvaltaista. o_O Heilläkin on jo eka ultra takana ja pikkuisesta on ensimmäinen kuva räpsäisty!
Mä koitan kerätä taas itseäni kasaan, että jaksaisin jatkaa laihdutusprojektia. Kesän aikana pari kiloa tullut lisää.... Onneksi ei enempää kuin kaksi! :D Siinä mielessä ihan jees lähtötilanne, mutta vituttaa silti.
Mies lopetti WOWin pelaamisen. *iso peukku* ;D Hän on ollut tässä nyt myös sairasvuoteella. Eli häntä passaten ja yhdessä sohvalla maaten on illat kuluneet Netfliksin parissa sujuvasti. :D
Niin! Ja olinhan minä tuossa neljän päivän reissulla Gdanskissakin. :) Kiva kaupunki kyllä. Siellä on paljon meripihkaa myynnissä kaikissa väreissä. Eikä mun mielestä olleet ihan älyttömän kalliita edes. :) Vanha kaupunki itsessään muistutti jonkin verran Tallinnaa tai jotain saksalaista vanhaa kaupunkia. Ja vinkkinä sinne matkustaville: Oliwan eläintarha on hieno!
Uusi kierto pitäisi aloittaa ensi kuun alussa. Eli testipäivä on varmaankin sunnuntaina 4.10. Tosin en kyllä odota mitään tuloksia. Vain lupaa aloittaa terot. :D :S
Ai niin.... Mun yksi pikkuserkku sai tänään aamulla pojan. Ei siitä sitten sen enempää...
1. syyskuuta 2015
Helpotus
Kyllä se olo vaan aina helpottaa kun saa suun auki. Kun sydäntä keventää, niin olokin helpottuu. Niinhän se menee. Sen vaan jotenkin aina muistaa vasta näin jälkikäteen. :D
Minulla on ollut kovin huono ja epävarma olo miehen veljen ja hänen tyttöystävänsä seurassa (ja oikeastaan muutenkin) kun heille se pieni käärö on tulossa keväällä. Sen seikan hyväksyminen on ollut vaikeaa, etten itse ole edelleenkään raskaana. Enkä kyllä ihan lähitulevaisuudessa tule olemaankaan - jos koskaan.
Nyt venetsialaisia juhlistettaessa kävin (kutsutaan häntä nyt vaikka Piiaksi, niin on helpompi selittäää!) Piian viereen sohvalle saunan jälkeen. Hän voi edelleen huonosti eikä voi olla pystyasennossa juuri pidempään kuin syömisen ja vessakäynnin ajan. :/ Sanoin hänelle suoraan, että:
Ja mun yllätykseksi hän vastasi mulle, että:
Minulla on ollut kovin huono ja epävarma olo miehen veljen ja hänen tyttöystävänsä seurassa (ja oikeastaan muutenkin) kun heille se pieni käärö on tulossa keväällä. Sen seikan hyväksyminen on ollut vaikeaa, etten itse ole edelleenkään raskaana. Enkä kyllä ihan lähitulevaisuudessa tule olemaankaan - jos koskaan.
Nyt venetsialaisia juhlistettaessa kävin (kutsutaan häntä nyt vaikka Piiaksi, niin on helpompi selittäää!) Piian viereen sohvalle saunan jälkeen. Hän voi edelleen huonosti eikä voi olla pystyasennossa juuri pidempään kuin syömisen ja vessakäynnin ajan. :/ Sanoin hänelle suoraan, että:
Anteeksi etten ole aikaisemmin onnitellut. En ole pystynyt. Onnea kovasti.
Ja mun yllätykseksi hän vastasi mulle, että:
Ei se mitään. Ymmärrän kyllä. Se on teillä nyt toisinpäin kuin silloin kun sun sisko kertoi raskaudestaan. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kiitos.
Ja sitten me juteltiin hyvä tovi heidän raskaudestaan. Siitä miten kauan he olivat yrittäneet, milloin olivat huomanneet raskauden, miten pahoinvointi yllätti heidät täysin ja miten mun miehen veli on täyttä intoa täynnä tullessaan isäksi.
En osannut aavistaa, että miten kevyt olo mulle tulee tän keskustelun jälkeen! Kun avasin suuni, asetin itseni haavoittuvaiseksi. Kerroin suoraan, että tuntuu pahalta. Ja se kannatti. Vaikka sekin kirpaisi, kun kuulin heidän yrittäneen puoli vuotta, niin silti leijuin sellaisessa helpottuneessa usvassa.
Tästä on hyvä jatkaa.
26. elokuuta 2015
Liebster Award -haaste
Kiitos Hehkua -blogille haasteesta. Päätin vastailla kun on tylsä vaihde päällä täällä blogissa ja sellaista julkaisukelpoista tekstiä ei tunnu muuten nyt syntyvän. :D
Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
Suurin osa mun seuraamista blogeista on jo vastannut tähän haasteeseen, joten en taida haastaa ketään. Jos kuitenkin joku tänne mun blogiin eksyy, joka ei ole tätä täyttänyt niin ole hyvä ja täytä! :)
1) Oletko sitku-, mutku-, voiku-, vai nytku-ihminen?
Olen sitku ja mutku -ihminen. :D Äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä itselleni ;)
2) Miten varmistat, että kiikkutuolin vierellä on seuraa sitten kun olet vanha?
Tätä tahtia kun eteenpäin mennään päivä kerrallaan niin kohta siellä kiikkustuolissa jo ollaankin tällä kokoonpanolla. :D
3) Mitkä kolme sinua kuvaavaa sanaa tekevät sinut onnellisimmaksi?
Mua kuvaillaan usein oma-aloitteiseksi, iloiseksi ja ryhmätyökykyiseksi. Minusta kaikki niistä ovat ilahduttavia! Vaikka synkät pilvet ovat lähiaikoina varjostaneet mun elämää, niin silti mut nähdään iloisena lapionvarteen tarttujana, joka hoitaa hommat mieluusti porukalla. :)
4) Mikä paikka, tavara tai ominaisuus on parasta kodissasi?
Parasta tässä meidän kodissa on se seikka, että ollaan kerrostalon alimmassa kerroksessa. Ei siis ole kovasti portaita kuljettavana. :D Mun lempipaikkani täällä on ihan satavarmasti olohuone. Viihdyn siellä puuhassa jos toisessa.
5) Milloin teit viimeksi jotain hyvää nimettömänä (Random Act of Kindness)? Mitä teit?
Meidän Turkin reissulla juoksin erään rattaita työntävän naisen perään, kun heiltä putosi kassista lapsen uimalelu!
6) Mitä sellaista sinulla on, mitä muut kadehtivat?
Öööh... Nyt on vaikea kysymys. En oikeastaan tiedä kadehtiiko minua kukaan! :D Tai jos kahdehtii, niin vitsi miten outoa! :'D
7) Luopuisitko kokonaisesta raajasta, jotta toiveesi toteutuisi?
Kokonaisesta raajasta. Siis esim. kädestäkö? En kyllä suoralta kädeltä kyllä sellaista pystyisi tekemään. En edes sitten, jos raajan amputoinnin seurauksena tulisin raskaaksi ja saisin lapsen.
8) Millä iskureplalla sinä/puolisosi lähti matkaan?
Mieheni kehui minua hänen mallikaunottarekseen, kun toimin koulussa valokuvamallina harjoitellessamme järkkärillä kuvaamista. :D Tämä juttu kävi siis melkein seitsemän vuotta sitten!
9) Missä suomalaisessa sananlaskussa ei mielestäsi ole järkeä?
Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin. Vei vuosia, että ymmärsin mistä tässä sananlaskussa oli puhe! :D Tai toinen: Rakkaudesta se hevonenkin potkii! :D
10) Paras autocorrect-moka, joka tekstissäsi tai sinulle lähetetyssä tekstissä on ollut?
Eipä nyt juuri tule mitään mieleen...
11) Mitä toivoit minun kysyvän / Mitä haluaisit vastata listalta puuttuvaan kysymykseen?
En toivonut mitään! :)
Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
Suurin osa mun seuraamista blogeista on jo vastannut tähän haasteeseen, joten en taida haastaa ketään. Jos kuitenkin joku tänne mun blogiin eksyy, joka ei ole tätä täyttänyt niin ole hyvä ja täytä! :)
1) Oletko sitku-, mutku-, voiku-, vai nytku-ihminen?
Olen sitku ja mutku -ihminen. :D Äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä itselleni ;)
2) Miten varmistat, että kiikkutuolin vierellä on seuraa sitten kun olet vanha?
Tätä tahtia kun eteenpäin mennään päivä kerrallaan niin kohta siellä kiikkustuolissa jo ollaankin tällä kokoonpanolla. :D
3) Mitkä kolme sinua kuvaavaa sanaa tekevät sinut onnellisimmaksi?
Mua kuvaillaan usein oma-aloitteiseksi, iloiseksi ja ryhmätyökykyiseksi. Minusta kaikki niistä ovat ilahduttavia! Vaikka synkät pilvet ovat lähiaikoina varjostaneet mun elämää, niin silti mut nähdään iloisena lapionvarteen tarttujana, joka hoitaa hommat mieluusti porukalla. :)
4) Mikä paikka, tavara tai ominaisuus on parasta kodissasi?
Parasta tässä meidän kodissa on se seikka, että ollaan kerrostalon alimmassa kerroksessa. Ei siis ole kovasti portaita kuljettavana. :D Mun lempipaikkani täällä on ihan satavarmasti olohuone. Viihdyn siellä puuhassa jos toisessa.
5) Milloin teit viimeksi jotain hyvää nimettömänä (Random Act of Kindness)? Mitä teit?
Meidän Turkin reissulla juoksin erään rattaita työntävän naisen perään, kun heiltä putosi kassista lapsen uimalelu!
6) Mitä sellaista sinulla on, mitä muut kadehtivat?
Öööh... Nyt on vaikea kysymys. En oikeastaan tiedä kadehtiiko minua kukaan! :D Tai jos kahdehtii, niin vitsi miten outoa! :'D
7) Luopuisitko kokonaisesta raajasta, jotta toiveesi toteutuisi?
Kokonaisesta raajasta. Siis esim. kädestäkö? En kyllä suoralta kädeltä kyllä sellaista pystyisi tekemään. En edes sitten, jos raajan amputoinnin seurauksena tulisin raskaaksi ja saisin lapsen.
8) Millä iskureplalla sinä/puolisosi lähti matkaan?
Mieheni kehui minua hänen mallikaunottarekseen, kun toimin koulussa valokuvamallina harjoitellessamme järkkärillä kuvaamista. :D Tämä juttu kävi siis melkein seitsemän vuotta sitten!
9) Missä suomalaisessa sananlaskussa ei mielestäsi ole järkeä?
Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin. Vei vuosia, että ymmärsin mistä tässä sananlaskussa oli puhe! :D Tai toinen: Rakkaudesta se hevonenkin potkii! :D
10) Paras autocorrect-moka, joka tekstissäsi tai sinulle lähetetyssä tekstissä on ollut?
Eipä nyt juuri tule mitään mieleen...
11) Mitä toivoit minun kysyvän / Mitä haluaisit vastata listalta puuttuvaan kysymykseen?
En toivonut mitään! :)
12. elokuuta 2015
Tuntemuksia
Alamahassa kipuilee tasaisin väliajoin. Äitini oli sitä mieltä, että se on ovulaatiokipua, mutten kyllä enää jaksa siihen uskoa. Ja sitä paitsi, ei se kipu näin monena päivänä olisi.
Kipu on aika heikkoa, aaltomaista, kramppailua. Menkkamaistakipua voisi sanoa. Mutta paaaaaljon heikompaa. Se tulee vähintään kerran päivässä vähän kipeämmäksi ja laantuu taas. Todella rasittavaa, kun nyt muutenkin kuulostelee kroppaa normaalia tarkemmin niiden yllärimenkkojen jälkeen. :D
En tiedä mitä näistä kivuista pitäisi ajatella. Tai ehkä ei pitäisi ajatella mitään... :D
Kipu on aika heikkoa, aaltomaista, kramppailua. Menkkamaistakipua voisi sanoa. Mutta paaaaaljon heikompaa. Se tulee vähintään kerran päivässä vähän kipeämmäksi ja laantuu taas. Todella rasittavaa, kun nyt muutenkin kuulostelee kroppaa normaalia tarkemmin niiden yllärimenkkojen jälkeen. :D
En tiedä mitä näistä kivuista pitäisi ajatella. Tai ehkä ei pitäisi ajatella mitään... :D
7. elokuuta 2015
Loput ovistikut syyniin
Nyt on kaikki loput ovistikut sitten käytetty. Enempää niitä ei meille nyt ainakaan heti ole tulossa. Näiden tulkitseminen vie hermot. :D
Mitäs mieltä olette, onko näissä jotain tulkattavaa? :D
5. elokuuta 2015
Aaawwww!
Kyllä vauvat vaan vievät sydämen mennessään. On sitä sitten kuinka kateellinen tahansa. Niin ja raskaana olevat naiset kyllä saavat mut heltiämään. Näemmä...
Miehen veli saa vauvan helmikuussa. Hänen tyttöystävänsä voi todella huonosti. Hän on sairaalahoidossa kovan pahoinvoinnin vuoksi. Vaikka kuinka pahalta tuntuu etten se ole minä, joka on raskaana niin kyllä sitä toivoisi, että toinen selviäisi vähemmällä... Kurjaa...
Siskon vauva on kertakaikkisen suloinen. Hän oli sairaalasta lähtiessä hiukan vajaa 3kg ja pieni kuin mikä. Isänikin totesi, että suloinen vauva, kun kaikki eivät ole. :D Ihanaa saada kummityttö. Tytön kanssa kun luulisin, että mulla on pidempään yhteistä tekemistä. Tai eihän sitä koskaan tiedä vaikka kummipoikani tykkäisi käydä kummitädin kanssa vähän isompanakin teatterissa tai leffassa. :D Varsinkin jos kummitäti kustantaa! Haha!
Kaiken tämän vauvahumun keskellä pitää välillä pudottautua maan pinnalle ja todeta, että pitkästä aikaa tulleet luomumenkat kestivät pari päivää pidempään kuin normaalisti, ne olivat kivuttomammat kuin yleensä ja vuoto oli vähäisempää. Erikoista, mutta enemmän kuin tervetullutta. :D
Tänään on kp14. Sehän tarkoittaisi normaalisti sitä, että elettäisiin oviksen aikaa. Olen testaillut aamupissasta ovista nyt pari päivää. En kyllä odota näkeväni mitään. :D Jostain syystä en luota niihin tikkuihin yhtään... Ja sitä paitsi. Ei mun kroppa varmaan edes ymmärrä sellaista käsitettä kuin ovulaatio. Eniveis, yritetään kiireisen arjen keskelle ujuttaa pikaisia tai vähemmän pikaisia peittojen heilutteluhetkiä nyt normaalia useammin. Ihan vain siksi, etten voi murehtia yrittämisen puutetta. Ja onhan se kivaakin... ;)
Oikeastaan nyt ei mulle kuulu muuta kuin vauva, vauva, vauva, vauva......... Joten yritän keksimällä keksiä välillä jotain muutakin luettavaa. Onko teillä jotain mistä haluaisitte kuulla?
Miehen veli saa vauvan helmikuussa. Hänen tyttöystävänsä voi todella huonosti. Hän on sairaalahoidossa kovan pahoinvoinnin vuoksi. Vaikka kuinka pahalta tuntuu etten se ole minä, joka on raskaana niin kyllä sitä toivoisi, että toinen selviäisi vähemmällä... Kurjaa...
Siskon vauva on kertakaikkisen suloinen. Hän oli sairaalasta lähtiessä hiukan vajaa 3kg ja pieni kuin mikä. Isänikin totesi, että suloinen vauva, kun kaikki eivät ole. :D Ihanaa saada kummityttö. Tytön kanssa kun luulisin, että mulla on pidempään yhteistä tekemistä. Tai eihän sitä koskaan tiedä vaikka kummipoikani tykkäisi käydä kummitädin kanssa vähän isompanakin teatterissa tai leffassa. :D Varsinkin jos kummitäti kustantaa! Haha!
 |
| Kuva |
Kaiken tämän vauvahumun keskellä pitää välillä pudottautua maan pinnalle ja todeta, että pitkästä aikaa tulleet luomumenkat kestivät pari päivää pidempään kuin normaalisti, ne olivat kivuttomammat kuin yleensä ja vuoto oli vähäisempää. Erikoista, mutta enemmän kuin tervetullutta. :D
Tänään on kp14. Sehän tarkoittaisi normaalisti sitä, että elettäisiin oviksen aikaa. Olen testaillut aamupissasta ovista nyt pari päivää. En kyllä odota näkeväni mitään. :D Jostain syystä en luota niihin tikkuihin yhtään... Ja sitä paitsi. Ei mun kroppa varmaan edes ymmärrä sellaista käsitettä kuin ovulaatio. Eniveis, yritetään kiireisen arjen keskelle ujuttaa pikaisia tai vähemmän pikaisia peittojen heilutteluhetkiä nyt normaalia useammin. Ihan vain siksi, etten voi murehtia yrittämisen puutetta. Ja onhan se kivaakin... ;)
Oikeastaan nyt ei mulle kuulu muuta kuin vauva, vauva, vauva, vauva......... Joten yritän keksimällä keksiä välillä jotain muutakin luettavaa. Onko teillä jotain mistä haluaisitte kuulla?
2. elokuuta 2015
Se on tyttö!
 |
| Kuva |
Siskollani oli vaikea synnytys. Siinä mielessä, että oikeastaan mitään ei kovien supistusten lisäksi tapahtunut ensimmäisiin 19 tuntiin. Heti kun epiduraali oli laitettu ja kalvot puhkaistu niin alkoi tapahtua ja synnytys kesti kaikkiaan 23h 30min. Äärimmäisen raskas koitos siskolleni.
Olin tulla hulluksi! Viestejä ei kuulunut enkä pystynyt täällä kotona keskittymään mihinkään. Joten illalla laitoin viestiä siskon miehelle, että missä mennään. Hänen kanssaan sitten viestittelin väliaikatietoja yöhön puoli kahteen asti. Tyttö syntyi sitten aamuyöllä.
Kaikki on heillä hyvin. Väsyneitä ovat, mutta muuten kaikki on hyvin. Nyt voi kummitätikin nukkua. :D Tyttö on suloinen. Olemme saaneet muutaman kuvan katsottavaksemme. En malttaisi millään odottaa keskiviikkoon, että he kotiutuvat sairaalasta. <3
1. elokuuta 2015
Aallon harjalta pohjalle ja takaisin ylös - kai...
Eilen oli aamulla viimeinen terapia. Olo oli hyvä ja pirteä. Sanoin psykologiselle sairaanhoitajalleni, että olo on oikeastaan aika hyvä. Nyt meidän lomamatkamme jälkeen ja ennen sitä meidän parisuhteemme on alkanut tasaantua. Matkalla olimme vain yhdessä. Ei ollut mitään häiriötekijöitä, ei edes nettiä! Se sai olon hyväksi. Olimme oikeasti kaksin. Ja se tuntui luonnolliselta. Ilman yhtään ainutta riitaa tai riidanpoikasta.
Terapian jälkeen hehkutin miehellekin hyvää oloani. Hän hymyili takaisin ja halasi. Hänelläkin oli hyvä olo.
Sitten miehen isoveli soitti.
He odottavat vauvaa.
...
...
...
...
...
...
...
He ovat viikolla 8, sydänäänet he ovat käyneet kuuntelemassa ja pahoinvointi on rajua ympärivuorokautista. Mutta heille tulee vauva.
Minä romahdin täysin. Tunsin olevani hukassa. Hoin mielessäni, että miten epäreilua tämä on. Ja miten kovasti minuun sattuu. Ja muilla onnistuu sormia napsauttamalla ja meillä menee vuosikaupalla, jos onnistumme koskaan. En saanut edes syödyksi, kun olo oli niin kurja. Ja se tapa, jolla meille kerrottiin oli karu. Ymmärrän, ettei heillä nyt ollut muuta vaihtoehtoa kun kaikki muut jo tiesivät, eiväthä he halunneet ottaa riskiä, että joku lipsauttaa vahingossa. Silti se tuntui karulta ja kurjalta.
Eilinen menikin sitten kokonaan niissä tunnelmissa...
-----
Tänään aamulla saimme viestin, että siskoni on matkalla synnyttämään! Se sai taas ajatukset muualle siitä seikasta, ettemme juuri nyt mahda sille mitään, etten ole raskaana ja että muut saavat vauvoja. Odotettuja vauvoja kaikki kuitenkin ovat. Emme voi olla niin suuria hirviöitä, että toivoisimme oikeasti etteivät he lasta saisi. Jokainen lapsi on ihme. And we have to deal with it.
Minusta tulee tänään täti ja kummitäti toistamiseen! <3
Terapian jälkeen hehkutin miehellekin hyvää oloani. Hän hymyili takaisin ja halasi. Hänelläkin oli hyvä olo.
Sitten miehen isoveli soitti.
He odottavat vauvaa.
...
...
...
...
...
...
...
He ovat viikolla 8, sydänäänet he ovat käyneet kuuntelemassa ja pahoinvointi on rajua ympärivuorokautista. Mutta heille tulee vauva.
Minä romahdin täysin. Tunsin olevani hukassa. Hoin mielessäni, että miten epäreilua tämä on. Ja miten kovasti minuun sattuu. Ja muilla onnistuu sormia napsauttamalla ja meillä menee vuosikaupalla, jos onnistumme koskaan. En saanut edes syödyksi, kun olo oli niin kurja. Ja se tapa, jolla meille kerrottiin oli karu. Ymmärrän, ettei heillä nyt ollut muuta vaihtoehtoa kun kaikki muut jo tiesivät, eiväthä he halunneet ottaa riskiä, että joku lipsauttaa vahingossa. Silti se tuntui karulta ja kurjalta.
Eilinen menikin sitten kokonaan niissä tunnelmissa...
-----
Tänään aamulla saimme viestin, että siskoni on matkalla synnyttämään! Se sai taas ajatukset muualle siitä seikasta, ettemme juuri nyt mahda sille mitään, etten ole raskaana ja että muut saavat vauvoja. Odotettuja vauvoja kaikki kuitenkin ovat. Emme voi olla niin suuria hirviöitä, että toivoisimme oikeasti etteivät he lasta saisi. Jokainen lapsi on ihme. And we have to deal with it.
Minusta tulee tänään täti ja kummitäti toistamiseen! <3
29. heinäkuuta 2015
Ihme on tapahtunut!
Palasimme eilen illalla miehen kanssa Turkin lomamatkalta! Meillä oli kiva reissu ihan kahdestaan. Laatuaikaa vai miten se meni ;D Oli ihan älykuumaa siellä! Satuttiin juuri sellaiseen helleaaltoon sinne matkustamaan, että lämpötilat päivisin olivat +35-38 asteen välillä! :D Hiukan pääsi ihokin kärvähtämään, vaikka pullollinen +50 aurinkorasvaa tuli käytettyä. Meri oli ihana <3 Vesi oli about 28 astetta lämmintä!
Se ihme tapahtui reissullamme. Nimittäin puolivälissä viikon lomamatkaa mun alkoi menkat! Ihan issekseen! Tosta noin vaan... Menkat. Piti monta kertaa tarkistaa, että kyllä luomumenkat ne sieltä alkoi. :D
Ja eikä mulla tietty ollut mitään varusteita tällaiseen kivaan pikkuylläriin mukana... Ei lääkkeitä, ei tamppooneja, siteitä, ei mitään. Hyväksikäytin muutaman miehen Miranaxin pahimpiin kipukramppeihin, mutta eivät ne kyllä riittäneet. Oli vaan kärsittävä. Ja kuljettava paikasta toiseen. En kuitenkaan halunnut lomaamme pilata vain makoilemalla sängyssä. Samaten pystyin makoilemaan rantatuolissa. :D Sisulla mentiin. Onneksi kivut eivät olleet tällä kertaa kuitenkaan ylitsepääsemättömiä.
No sitten se hygienia ei ollut siellä ihan kaikkein parhaimmasta päästä. Joka paikassa kun ei välttämättä ollut kunnon vessaa, jossa oleilimme. Ja kaupasta sain vain sellaisia tamppooneja, joissa ei ollut asetinta, joten kädet oli saatava pestyksi ennen toimenpidettä. (Kuulostaapa vakavalta... xD) Ostin sitten jotain savettien tapaisia jostain pikkukaupasta käsilaukkuun. Niillä mentiin. Oli kyllä laitettava sormet ristiin, että en saisi mitään tulehdusta. Vielä ei ainakaan siltä tunnu.
Mutta siis joo. Menkat. Mulla. Luomumenkat. Että silleen! :D
Se ihme tapahtui reissullamme. Nimittäin puolivälissä viikon lomamatkaa mun alkoi menkat! Ihan issekseen! Tosta noin vaan... Menkat. Piti monta kertaa tarkistaa, että kyllä luomumenkat ne sieltä alkoi. :D
Ja eikä mulla tietty ollut mitään varusteita tällaiseen kivaan pikkuylläriin mukana... Ei lääkkeitä, ei tamppooneja, siteitä, ei mitään. Hyväksikäytin muutaman miehen Miranaxin pahimpiin kipukramppeihin, mutta eivät ne kyllä riittäneet. Oli vaan kärsittävä. Ja kuljettava paikasta toiseen. En kuitenkaan halunnut lomaamme pilata vain makoilemalla sängyssä. Samaten pystyin makoilemaan rantatuolissa. :D Sisulla mentiin. Onneksi kivut eivät olleet tällä kertaa kuitenkaan ylitsepääsemättömiä.
No sitten se hygienia ei ollut siellä ihan kaikkein parhaimmasta päästä. Joka paikassa kun ei välttämättä ollut kunnon vessaa, jossa oleilimme. Ja kaupasta sain vain sellaisia tamppooneja, joissa ei ollut asetinta, joten kädet oli saatava pestyksi ennen toimenpidettä. (Kuulostaapa vakavalta... xD) Ostin sitten jotain savettien tapaisia jostain pikkukaupasta käsilaukkuun. Niillä mentiin. Oli kyllä laitettava sormet ristiin, että en saisi mitään tulehdusta. Vielä ei ainakaan siltä tunnu.
Mutta siis joo. Menkat. Mulla. Luomumenkat. Että silleen! :D
20. heinäkuuta 2015
Hengissä
Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Katosin täältä kuin tuhka tuuleen. Anteeksi. Tarvitsin pikaista taukoa. Tarvitsin hetken itselleni.
Olen hellinyt itseäni nyt jäätyäni työttömäksi: olen harrastanut, istunut terassilla lukemassa, katsonut ihan jäätävän kasan elokuvia, käsitellyt sitä tosiasiaa, että minusta tulee ihan kohta täti ja valmistellut lomamatkaa.
Kaikkea sitä siis mitä lomalla nyt tehdään. :D
Toimin myös valokuvaajana siskolleni ja hänen miehelleen mahakuvien ottamisessa. Oltiin merenrannalla auringonlaskun aikaan ja saatiin tosi huikeita kuvia. Siskon vauvamaha on niin kaunis. Ja se kasvaa kokoajan ihan hurjaa vauhtia. Niin hurjaa, että kohta ei ole koko mahaa vaan sen sisältö saattaa maata kehdossaan jo kun me miehen kanssa palataan viikon lomamatkaltamme!
Valmistelin siskoni uudelle pienelle perheelle työkalupakin uutta tulokasta varten. Se sisältää mm. Isän työkaluvyön, jotain pientä vauvalle, käyttöohjeita, vauvanhoitotarvikkeita, kuplamuovia stressin poistoon, korvatulpat äänihaittojen varalle, suoja-asut (kumihanskat, suojapuku, suojalasit, pyykkipoika) vaipanvaihtoon ja piristystä yövalvomiseen (kahvia, turkinpippureita, kokista ja energiajuomaa). :D Tämän paketin he siis saavat kun vauva syntyy. En malttaisi odottaa sitä, vaikka katellinen olenkin. Tuleehan minusta sentään kummitäti! <3 <3 <3
Olen hellinyt itseäni nyt jäätyäni työttömäksi: olen harrastanut, istunut terassilla lukemassa, katsonut ihan jäätävän kasan elokuvia, käsitellyt sitä tosiasiaa, että minusta tulee ihan kohta täti ja valmistellut lomamatkaa.
Kaikkea sitä siis mitä lomalla nyt tehdään. :D
Toimin myös valokuvaajana siskolleni ja hänen miehelleen mahakuvien ottamisessa. Oltiin merenrannalla auringonlaskun aikaan ja saatiin tosi huikeita kuvia. Siskon vauvamaha on niin kaunis. Ja se kasvaa kokoajan ihan hurjaa vauhtia. Niin hurjaa, että kohta ei ole koko mahaa vaan sen sisältö saattaa maata kehdossaan jo kun me miehen kanssa palataan viikon lomamatkaltamme!
Valmistelin siskoni uudelle pienelle perheelle työkalupakin uutta tulokasta varten. Se sisältää mm. Isän työkaluvyön, jotain pientä vauvalle, käyttöohjeita, vauvanhoitotarvikkeita, kuplamuovia stressin poistoon, korvatulpat äänihaittojen varalle, suoja-asut (kumihanskat, suojapuku, suojalasit, pyykkipoika) vaipanvaihtoon ja piristystä yövalvomiseen (kahvia, turkinpippureita, kokista ja energiajuomaa). :D Tämän paketin he siis saavat kun vauva syntyy. En malttaisi odottaa sitä, vaikka katellinen olenkin. Tuleehan minusta sentään kummitäti! <3 <3 <3
 |
| (c) Nellie |
23. kesäkuuta 2015
Flashback
Eräs bloggaaja teki positiivisen raskaustestin jokin aika sitten. Nyt blogissa oli kuva digitaalisesta testissä, jossa luki Raskaana 3+.
Tämä jostain syystä toi mieleeni sen hetken kun paras ystäväni lähetti minulle tekstarin jossa oli positiivisen raskaustestin kuva. Se fiilis oli käsittämätön. Olin ihan vastikään kuulluut heidän yrittäneen pitkään ilman tulosta. Ja sitten yhtäkkiä hän lähettää minulle kuvan, joka todistaa heitä olevan kohta kolme. En ensin ymmärtänyt mitä näin, mutta kun se hitaasti upposi kallooni, niin olin iloinen. Olin vilpittömästi iloinen heidän puolestaan. Meillä oli yritys silloin ihan aluillaan. En osannut vielä olla katkera tai kateellinen. Taisin pari ilonkyyneltäkin vuodattaa. :D
Sitten vuotta myöhemmin istuin siskoni autossa matkalla vanhempiemme luo aavistaen, että kohta he kertovat odottavansa lasta. Keittiön pöydän ympärille keräännyttyämme siskoni mies pudotti pöydälle tutteja. Olin oikeassa. He odottavat vauvaa. Varmistaakseni kysyin vielä siskoltani, että oletko sä raskaana. Hän vastasi lyhyesti joo. Mun vatsaan putosi silloin kivi. Kyyneleet virtasi. Ilosta ehkä. Mutta myös surusta. Olin kateellinen. Meillä oli juuri tullut vuosi yritystä täyteen. Yritin esittää muille, ja myös itselleni, että olen iloinen siskoni puolesta. Että se on hienoa, etteivät he joudu käymään läpi lapsettomuuden helvettiä. Kuitenkin tieto siskoni raskaudesta murensi minut kokonaan. Minut ja mieheni.
Nyt taaksepäin katsoessa tajuaa sen, miten eritavalla otin raskausuutiset vastaan. Miten olin muuttunut vuodessa. Yritin olla vahva mieheni vuoksi. Hänelle uutiset olivat myrkkyä. Minä pakotin itseni ajattelemaan asiaa positiivisesti, mutta olin katkera. Ja olen edelleen kateellinen. Joka kerta hänen vatsansa nähdessäni tunnen sen raskaan kiven mahassani. Pieni surun aalto pyyhkäiseen mun ylitse kun ajattelen, että jos olisin tullut yhtä helposti raskaaksi, niin meillä olisi nyt noin 8kk ikäinen lapsi. Eteenpäin on onneksi tultu ja elämä on jatkanut etenemistään. Kai se kivikin sitten pikkuhiljaa kevenee entisestään. Mahdankohan tulla raskaaksi ennen kuin siskoni odottaa jo toista...
 |
| Kuva |
Sitten vuotta myöhemmin istuin siskoni autossa matkalla vanhempiemme luo aavistaen, että kohta he kertovat odottavansa lasta. Keittiön pöydän ympärille keräännyttyämme siskoni mies pudotti pöydälle tutteja. Olin oikeassa. He odottavat vauvaa. Varmistaakseni kysyin vielä siskoltani, että oletko sä raskaana. Hän vastasi lyhyesti joo. Mun vatsaan putosi silloin kivi. Kyyneleet virtasi. Ilosta ehkä. Mutta myös surusta. Olin kateellinen. Meillä oli juuri tullut vuosi yritystä täyteen. Yritin esittää muille, ja myös itselleni, että olen iloinen siskoni puolesta. Että se on hienoa, etteivät he joudu käymään läpi lapsettomuuden helvettiä. Kuitenkin tieto siskoni raskaudesta murensi minut kokonaan. Minut ja mieheni.
Nyt taaksepäin katsoessa tajuaa sen, miten eritavalla otin raskausuutiset vastaan. Miten olin muuttunut vuodessa. Yritin olla vahva mieheni vuoksi. Hänelle uutiset olivat myrkkyä. Minä pakotin itseni ajattelemaan asiaa positiivisesti, mutta olin katkera. Ja olen edelleen kateellinen. Joka kerta hänen vatsansa nähdessäni tunnen sen raskaan kiven mahassani. Pieni surun aalto pyyhkäiseen mun ylitse kun ajattelen, että jos olisin tullut yhtä helposti raskaaksi, niin meillä olisi nyt noin 8kk ikäinen lapsi. Eteenpäin on onneksi tultu ja elämä on jatkanut etenemistään. Kai se kivikin sitten pikkuhiljaa kevenee entisestään. Mahdankohan tulla raskaaksi ennen kuin siskoni odottaa jo toista...
22. kesäkuuta 2015
Juhannuskuulumisia
Oliko kiva juhannus? Paistoiko teillä aurinko, vai kuuntelitteko sateen ropinaa?
Me kuunneltiin sitä sadetta. En juurikaan miettinyt juhannuksen aikana lapsettomuutta tai sitä mitä suuhuni laitan... Tuli syötyä vähän karkkia, kakkua, sipsejä, kotitekoisia hamppareita, kanavartaita, vesimelonia ja salaattia, juotua siideriä, viiniä, limua, vettä... Ja olostahan tuon huomaa. Kroppa on ihan turvoksissa. Varmaan eniten vaikuttaa tuo juomapuoli. :D Haha!
Pääasia, että tuli kuitenkin rentouduttua. Saunottua, paljuiltua, pelattu lautapelejä, seurusteltua, naurettua, retkeiltyä ja kävipä mies kalassakin! :) Mökillä hengailu on mukavaa. Silloin kun ei ole kiire minnekään.
 |
| Kuva |
Me kuunneltiin sitä sadetta. En juurikaan miettinyt juhannuksen aikana lapsettomuutta tai sitä mitä suuhuni laitan... Tuli syötyä vähän karkkia, kakkua, sipsejä, kotitekoisia hamppareita, kanavartaita, vesimelonia ja salaattia, juotua siideriä, viiniä, limua, vettä... Ja olostahan tuon huomaa. Kroppa on ihan turvoksissa. Varmaan eniten vaikuttaa tuo juomapuoli. :D Haha!
Pääasia, että tuli kuitenkin rentouduttua. Saunottua, paljuiltua, pelattu lautapelejä, seurusteltua, naurettua, retkeiltyä ja kävipä mies kalassakin! :) Mökillä hengailu on mukavaa. Silloin kun ei ole kiire minnekään.
15. kesäkuuta 2015
Keventäjät
Hetken mielijohteesta liityin keventäjiin! Mulla on nyt puolen vuoden jakso ja se on n. 10€/kk. Saan siellä pidettyä kirjaa syömisistäni ja liikkumisistani. Joskin ei ollut mukavaa kirjata ylös heti viikonlopun ruokia ja juomia kun tuli juhlittua rippijuhlia ja synttäreitä ja vietettyä seuraava päivä uupuneena kotisohvalla... :D
Mutta onneksi elämä ei ole jatkuvasti sitä samaa. Ei ihan joka päivä tule syötyä kakkua, sipsiä, poppareita, pitsasandwichiä ja juotua limpparia ja sidukkaa. Tänään lounaaksi oli jauhelihakeitto. Ruoan määrä tuntuu niin valtavalta kun sen listaa ylös. :D
Liikuntaa en ole vielä jaksanut pohtia. Uiminen kerran viikossa oli ihan jees hommaa. Fillarointi ei oikein uppoa ja lenkille ei voi lähteä. Pitää siis kotosalla jokin sellainen laji löytää, jota viitsii kerran/kaksi viikossa tehdä. Hmph.
Että sellainen suunnitelma. Jospa tuo viime vuoden valmistujaismekko saataisiin vielä suuremmaksi mulle mitä se nyt on. :D
Mutta onneksi elämä ei ole jatkuvasti sitä samaa. Ei ihan joka päivä tule syötyä kakkua, sipsiä, poppareita, pitsasandwichiä ja juotua limpparia ja sidukkaa. Tänään lounaaksi oli jauhelihakeitto. Ruoan määrä tuntuu niin valtavalta kun sen listaa ylös. :D
Liikuntaa en ole vielä jaksanut pohtia. Uiminen kerran viikossa oli ihan jees hommaa. Fillarointi ei oikein uppoa ja lenkille ei voi lähteä. Pitää siis kotosalla jokin sellainen laji löytää, jota viitsii kerran/kaksi viikossa tehdä. Hmph.
Että sellainen suunnitelma. Jospa tuo viime vuoden valmistujaismekko saataisiin vielä suuremmaksi mulle mitä se nyt on. :D
10. kesäkuuta 2015
Hoidon tarpeessa
Viime syksynä lapsettomuus valtasi koko mun elämän. Oltiin lähestymässä vuoden rajapyykkiä ja se ahdisti. Oli synkkä syksy ja talvi tulossa ja mun päähän ei mahtunut muuta kuin se seikka, että olemme lapsettomia. Oltiin kesällä kuultu, että miehellä ei ole juuri ollenkaan siittiöitä. Ja että mulla on PCOS. Kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Kuljin kuin sumussa. Yritin kovasti tsempata aina tavatessani muita, mutta muuten olin aika masentunut.
Silloin hakeuduin hoitoon. Parin ystävän ja miehen kannustamana. Varasin ajan psykologiselle sairaanhoitajalle. Jutteluseura on ilmaista ja käyntikertoja on 10. Mulla on vielä kaksi kertaa jäljellä. Nyt olo on toinen. Vaikka edelleen pyörittelen lapsettomuutta mielessäni, niin koitan suunnata ajatuksiani välillä jonnekin toisaallekin. Olen yrittänyt nauttia elämästä, siskoni raskaudesta ja kummipojastani.
Tämän vajaan vuoden aikana olen käsitellyt erinäisiä asioita niin yksin, miehen, siskoni kuin äitinikin kanssa. Olen alkanut ymmärtää enemmän tapaa jolla reagoin erilaisiin asioihin ja olen oppinut suhtautumaan niihin oikein. Varmasti kokoajan oppii lisää ja tulee takapakkiakin, mutta pääasia, että nyt tuntuu siltä, että on ihan ok olla minä. Ei haittaa vaikkei parisuhde ole kuin elokuvasta, ei haittaa vaikka jään kohta työttömäksi, ei haittaa että siskoni saa lapsen ennen minua.
Hetken ennen tämän tekstin julkaisemista harkitsin vanhojen juttujeni lukemista, mutten kuitenkaan vielä uskaltanut. Ehkä myöhemmin. Ei nyt. Nyt on niin hyvä olla, etten halua pilata sitä oloa lukemalla omia itsesäälikieriskelyjuttuja. :D
Silloin hakeuduin hoitoon. Parin ystävän ja miehen kannustamana. Varasin ajan psykologiselle sairaanhoitajalle. Jutteluseura on ilmaista ja käyntikertoja on 10. Mulla on vielä kaksi kertaa jäljellä. Nyt olo on toinen. Vaikka edelleen pyörittelen lapsettomuutta mielessäni, niin koitan suunnata ajatuksiani välillä jonnekin toisaallekin. Olen yrittänyt nauttia elämästä, siskoni raskaudesta ja kummipojastani.
 |
| Kuva |
Tämän vajaan vuoden aikana olen käsitellyt erinäisiä asioita niin yksin, miehen, siskoni kuin äitinikin kanssa. Olen alkanut ymmärtää enemmän tapaa jolla reagoin erilaisiin asioihin ja olen oppinut suhtautumaan niihin oikein. Varmasti kokoajan oppii lisää ja tulee takapakkiakin, mutta pääasia, että nyt tuntuu siltä, että on ihan ok olla minä. Ei haittaa vaikkei parisuhde ole kuin elokuvasta, ei haittaa vaikka jään kohta työttömäksi, ei haittaa että siskoni saa lapsen ennen minua.
Hetken ennen tämän tekstin julkaisemista harkitsin vanhojen juttujeni lukemista, mutten kuitenkaan vielä uskaltanut. Ehkä myöhemmin. Ei nyt. Nyt on niin hyvä olla, etten halua pilata sitä oloa lukemalla omia itsesäälikieriskelyjuttuja. :D
Ja hei! Ihanaa kesää! Nyt se on täällä! Kesä! :)
8. kesäkuuta 2015
Ylläripylläri kipu
Siinä minä olin. Keskellä kirppistapahtumaa. Myymässä vanhoja vaatteitani. Juuri oli eräs ystävä saapunut paikalle juttelemaan niitä näitä. Ja sitten yhtäkkiä alavatsaa kouraisee kipu. Ensin vähän pienempi ja sitten ihan valtava. Niin valtava, että oli istuttava alas. Oli mentävä sykkyrään. Niin valtava, että istuminenkaan ei tuntunut hyvältä.
Siinä minä olin. Keskellä päivää yhtäkkiä kärsimässä kamalasta kivusta alavatsalla ja selässä. Siinä toinen ystäväni, jonka kanssa olin myymässä kysyi yhtäkkiä, että onko kipuja ja miten ne nyt jo. Että hänen laskelmiensa mukaan ei vielä pitäisi... No ei pitäisi... Olin ihan yhtä äimänkäkenä kuin hänkin.
Ja siinä me seistiin keskellä kirpparitapahtumaa minä kivuista kärsien ja hän neuvottomana vieressä. Kohtaus kesti ehkä puolisen tuntia - tunnin. Sitten se hiipui pois ja olo oli kuin kipua ei ikinä olisi ollutkaan.
Nyt on menossa kp 31. Eli tässä kohtaa oikeassa elämässä olisi alkanut menkat. Liekö kroppa sitä yrittänyt, mutta feilasi taas... :(
Siinä minä olin. Keskellä päivää yhtäkkiä kärsimässä kamalasta kivusta alavatsalla ja selässä. Siinä toinen ystäväni, jonka kanssa olin myymässä kysyi yhtäkkiä, että onko kipuja ja miten ne nyt jo. Että hänen laskelmiensa mukaan ei vielä pitäisi... No ei pitäisi... Olin ihan yhtä äimänkäkenä kuin hänkin.
Ja siinä me seistiin keskellä kirpparitapahtumaa minä kivuista kärsien ja hän neuvottomana vieressä. Kohtaus kesti ehkä puolisen tuntia - tunnin. Sitten se hiipui pois ja olo oli kuin kipua ei ikinä olisi ollutkaan.
Nyt on menossa kp 31. Eli tässä kohtaa oikeassa elämässä olisi alkanut menkat. Liekö kroppa sitä yrittänyt, mutta feilasi taas... :(
3. kesäkuuta 2015
Tarviin buustausta
Jostain maailman kolkasta pitäisi nyt saada joku buustipiikki persauksiin. Painonpudotus ei ole edennyt koko keväänä. :(
Motivaatio on ihan hukassa, vaikka luulisi sitä olevan roppakaupalla. Kokoajan vaan tuntuu olevan kiire ja armoton väsymys. Päivät menee haukotellessa ja yöt valvoessa. Sain tietää, että työni päättyvät tämän kuun loppuun, joten siellä on kauhea stressi päällä, että saa työt päätökseen ennen kulkuluvan luovuttamista.
Liikunta on jäänyt vaivihkaa pois taas. Olen kärsinyt jalka ja selkävaivoista. Siinä ehkä syy. Tai sitten olen vain laiska paska. Niin ja mainitsinko jo, että suklaa ja sipsit ja jäätelö on sairaan hyvää? Vähemmän kyllä suklaata olen syönyt. Jäätelöä sitäkin enemmän. Kesäisin on mun jäätelökausi. Talvisin en syö jäätelöä juuri ollenkaan. Mutta kesällä....
Pudotettuja painokiloja on nyt 9. Eli vähän on tullut takaisinpäinkin jo... Niin epäonnistunut fiilis, että tekisi mieli luovuttaa kokonaan!
Motivaatio on ihan hukassa, vaikka luulisi sitä olevan roppakaupalla. Kokoajan vaan tuntuu olevan kiire ja armoton väsymys. Päivät menee haukotellessa ja yöt valvoessa. Sain tietää, että työni päättyvät tämän kuun loppuun, joten siellä on kauhea stressi päällä, että saa työt päätökseen ennen kulkuluvan luovuttamista.
 |
| Kuva |
Liikunta on jäänyt vaivihkaa pois taas. Olen kärsinyt jalka ja selkävaivoista. Siinä ehkä syy. Tai sitten olen vain laiska paska. Niin ja mainitsinko jo, että suklaa ja sipsit ja jäätelö on sairaan hyvää? Vähemmän kyllä suklaata olen syönyt. Jäätelöä sitäkin enemmän. Kesäisin on mun jäätelökausi. Talvisin en syö jäätelöä juuri ollenkaan. Mutta kesällä....
Pudotettuja painokiloja on nyt 9. Eli vähän on tullut takaisinpäinkin jo... Niin epäonnistunut fiilis, että tekisi mieli luovuttaa kokonaan!
29. toukokuuta 2015
Miten rentoudut?
Kaipailen vähän vapaata. Töissä on ihan tappovauhti ja sain kuulla, että työni päättyvät kesäkuun loppuun, joten kaipaan vähän lepoa. Joten nyt sitten kaikki vinkit kommenttina ilmoille! Josko joku muukin saisi ihania rentoutumisideoita. ^^ Harmi ettei meillä ole enää kylpyammetta...... ;D
Miten te rentoudutte?
27. toukokuuta 2015
Ovistestejä
Tein eilen ovistestin illalla. Yllättäen tikkuun piirtyi testiviivan lisäksi haaleahko toinen viiva! Tarkoittaako tämä sitä, että ovis voisi olla tulossa? Että kannattaakin testailla nyt joka päivä? Vai näyttääkö tikut aina haaleita viivoja...?
Mulla on menossa nyt kp19 tänään. Kierto on teroilla jotain 65 päivän molemmin puolin. Mulla ei ole hajuakaan, että koska sitä pitäis testailla. :D Haha! Hyvät lähtökohdat!
Osaisko joku kertoa? Testaatteko edes oviksen saapumista jotenkin vai onko jotain muita takuuvarmoja keinoja tietää?
 |
| Kuva |
Mulla on menossa nyt kp19 tänään. Kierto on teroilla jotain 65 päivän molemmin puolin. Mulla ei ole hajuakaan, että koska sitä pitäis testailla. :D Haha! Hyvät lähtökohdat!
Osaisko joku kertoa? Testaatteko edes oviksen saapumista jotenkin vai onko jotain muita takuuvarmoja keinoja tietää?
22. toukokuuta 2015
Toisten onnea
Työkaveri sai eilen tytön. Tasan kolme kiloisen pikkuisen tyttären. Näin kuvankin. Siinä hän pötkötteli äitinsä rinnalla peiton alla. Niin pieni. Niin ruttuinen. Niin suloinen. Pienen piston tunsin rinnassa, mutta työnnän sitä taka-alalle kaikin tahdon voimin...
Siskollani oli myös eilen jännä päivä. Ja minäkin jännitin kovasti koko päivän, että minkälaisen tuomion hän saa lääkäriltä supistusten suhteen. Onneksi kaikki oli hyvin eikä lapsi aijo syntyä ihan vielä.
Eilen myös minulla ja miehellä oli kiva päivä kun päästiin taas kummipoikaa paapomaan ja leikittämään. Kaverin piti käydä päikkäreille, muttei sitten malttanutkaan kun me oltiin kylässä. :D Sen sijaan hän pomppi sydämensä kyllyydestä hyppykeinussa. :D
Ja tapasin ensi kertaa Chihuahuan pennun! Herranlettas sentään miten pieni se oli! Hänen päänsä oli miltei yhtä pieni kuin mun nyrkki. :D Ja vaikka koirille olenkin allerginen, niin kyllä taas alkoi niin kovasti tehdä mieli meillekin koiruus hankkia. Meillä oli koira kun oli lapsi ja se ilo oli korvaamatonta. On niin sääli, ettei meille voi koskaan enää koiraa muuttaa... :/
Lapsettomuusasiat tulevat ja menevät päässä. Välillä kun vaikka bussissa istuu, niin tulee mieleen, että ollaan muuten oltu puolitoista vuotta ilman ehkäisyä, eikä mitään tapahdu. Tai että viime vuonna tähän aikaan me oltiin ensikäynnillä lapsettomuuspolilla. Olen koittanut kovasti ajatella jotakin muuta ja keskittää energiani toisaalle, etten vatvoisi lapsettomuutta ja vaipuisi alakuloon ihan täysin. Kesäkin on tulossa...
Jokos muuten olette virittäytyneet kesään? Minä parhaani mukaan olen! Mekot ja hameet on jo kaivettu esille! :)
Siskollani oli myös eilen jännä päivä. Ja minäkin jännitin kovasti koko päivän, että minkälaisen tuomion hän saa lääkäriltä supistusten suhteen. Onneksi kaikki oli hyvin eikä lapsi aijo syntyä ihan vielä.
Eilen myös minulla ja miehellä oli kiva päivä kun päästiin taas kummipoikaa paapomaan ja leikittämään. Kaverin piti käydä päikkäreille, muttei sitten malttanutkaan kun me oltiin kylässä. :D Sen sijaan hän pomppi sydämensä kyllyydestä hyppykeinussa. :D
Ja tapasin ensi kertaa Chihuahuan pennun! Herranlettas sentään miten pieni se oli! Hänen päänsä oli miltei yhtä pieni kuin mun nyrkki. :D Ja vaikka koirille olenkin allerginen, niin kyllä taas alkoi niin kovasti tehdä mieli meillekin koiruus hankkia. Meillä oli koira kun oli lapsi ja se ilo oli korvaamatonta. On niin sääli, ettei meille voi koskaan enää koiraa muuttaa... :/
Lapsettomuusasiat tulevat ja menevät päässä. Välillä kun vaikka bussissa istuu, niin tulee mieleen, että ollaan muuten oltu puolitoista vuotta ilman ehkäisyä, eikä mitään tapahdu. Tai että viime vuonna tähän aikaan me oltiin ensikäynnillä lapsettomuuspolilla. Olen koittanut kovasti ajatella jotakin muuta ja keskittää energiani toisaalle, etten vatvoisi lapsettomuutta ja vaipuisi alakuloon ihan täysin. Kesäkin on tulossa...
Jokos muuten olette virittäytyneet kesään? Minä parhaani mukaan olen! Mekot ja hameet on jo kaivettu esille! :)
19. toukokuuta 2015
Pitkältä tauolta takaisin elävien kirjoihin
Huhuu! Onko täällä ketään?
Nyt ollaan parin viikon endokivuista selvitty. Olin yhteensä viikon sairaslomalla, kun vatsa kramppasi, puristi, viilti ja kramppasi taas. Ja lisäksi selkä särki ihan tajuttomasti. Istumaan ja kävelemään ei juuri pystynyt. Makuuasento oli paras. Onneksi se on taas pariksi kuukaudeksi ohitse...
Terapiassa kävin. Siellä alkaa kerrat huveta, niin, että tapaamme enää pari kertaa ennen loppua. Terapiaan meneminen oli ehkä elämäni tärkein ja voimaannuttavin päätös jonka olen tehnyt. Paras juttu ehdottomasti ja kannustan jatkossa kaikkia sinne hakeutumaan jos on pienikin asia mielenpäällä. On paljon ilmaisia vaihtoehtoja jonne mennä juttelemaan ja se helpottaa. Plus siellä osataan kyllä ohjata eteenpäin, jos tarvitsee jotakin suurempaa apua. Siinä ei häviä.
Oikeastaan mitään muuta kummallista ei tänne kuulu... Rauhallista yhteiseloa tällä hetkellä miehen kanssa ja siskon raskauden ihmettelemistä. :)
Nyt ollaan parin viikon endokivuista selvitty. Olin yhteensä viikon sairaslomalla, kun vatsa kramppasi, puristi, viilti ja kramppasi taas. Ja lisäksi selkä särki ihan tajuttomasti. Istumaan ja kävelemään ei juuri pystynyt. Makuuasento oli paras. Onneksi se on taas pariksi kuukaudeksi ohitse...
Terapiassa kävin. Siellä alkaa kerrat huveta, niin, että tapaamme enää pari kertaa ennen loppua. Terapiaan meneminen oli ehkä elämäni tärkein ja voimaannuttavin päätös jonka olen tehnyt. Paras juttu ehdottomasti ja kannustan jatkossa kaikkia sinne hakeutumaan jos on pienikin asia mielenpäällä. On paljon ilmaisia vaihtoehtoja jonne mennä juttelemaan ja se helpottaa. Plus siellä osataan kyllä ohjata eteenpäin, jos tarvitsee jotakin suurempaa apua. Siinä ei häviä.
Oikeastaan mitään muuta kummallista ei tänne kuulu... Rauhallista yhteiseloa tällä hetkellä miehen kanssa ja siskon raskauden ihmettelemistä. :)
9. toukokuuta 2015
Suru on kunniavieras
Itkuja varten on ihmisen silmät,
vierikää kyyneleet.
Tuleehan tuolta se toinen päivä,
kun on kepeät askeleet.
vierikää kyyneleet.
Tuleehan tuolta se toinen päivä,
kun on kepeät askeleet.
Rauhallista lapsettomien lauantaita kaikille kohtalotovereille ♡
4. toukokuuta 2015
FUUUUUUUUUUUUU!!!!!!!
Tänään kuuden aikaan alkoi alaselkä vasemmalta puolelta särkeä. Kipu oli niin voimakasta etten pysynyt kunnolla istumaan. Pientä kramppaamista oli havaittavissa vasemmalla puolella.
Nyt nelisen tuntia siitä vasemmalla puolella kramppaa kovasti. Niin kovasti ettei oikein pysty muuhun keskittymään. Kuumavesipullossa on lähes kiehuvaa vettä vatsalla, muttei sekään kunnolla auta. Kävelen ympäri kämppää kuin synnyttämässä olevat naiset kättärillä....
Huomenna päättyy terokuuri ja pe pitäisi vuodon alkaa. Huh helvettiä miten nää kivut yllättääkin joka kerta. Damn you endo! Kysymys kuuluukin, voisinko maata huomisen päivän ainakin kotona? Vai pitääkö vaan raahautua töihin koneen ääreen? Nää on näitä hetkiä kun tunnen itseni tyhmäksi kun en varsinaisesti ole sairas, mutta töissä istuminen olisi tuskallista... :(
Kumpa kärsisin ihan vain normaaleista kivuista, jotka vois kuitata buranalla.
Nyt nelisen tuntia siitä vasemmalla puolella kramppaa kovasti. Niin kovasti ettei oikein pysty muuhun keskittymään. Kuumavesipullossa on lähes kiehuvaa vettä vatsalla, muttei sekään kunnolla auta. Kävelen ympäri kämppää kuin synnyttämässä olevat naiset kättärillä....
Huomenna päättyy terokuuri ja pe pitäisi vuodon alkaa. Huh helvettiä miten nää kivut yllättääkin joka kerta. Damn you endo! Kysymys kuuluukin, voisinko maata huomisen päivän ainakin kotona? Vai pitääkö vaan raahautua töihin koneen ääreen? Nää on näitä hetkiä kun tunnen itseni tyhmäksi kun en varsinaisesti ole sairas, mutta töissä istuminen olisi tuskallista... :(
Kumpa kärsisin ihan vain normaaleista kivuista, jotka vois kuitata buranalla.
Se pieni taianomainen hetki
Meidän vappu meni hötkyillessä paikasta toiseen. Pelattiin pelejä molempien perheiden kanssa ja tavattiin ystäviä ympäri Suomen. Olin varautunut miehen ylettömään ryyppäämiseen, mutta sitä ei koskaan tapahtunutkaan. Olihan hän juovuksissa, mutta yhtäpaljon kuin minä itse. Meidän vappu sujui siis kaikin puolin loistavasti. :)
Se pienen pieni taianomainen hetki oli perjantaina kun istuin siskoni vieressä sohvalla saunomisen jälkeen ja tunsin hänen vatsaltaan pienet vauvan potkut.
Se sai silmäkulmani kostumaan ja sen ajattelu tekee niin myös. Se oli jotain niin uskomatonta. Ensin oli ihan hiljaista ja sitten tuntui muljahdus kun hän käänsi kylkeä ja heti perään potkaisi pari kertaa. Suoraan mun kämmeneeni.
En tiedä mikä tunne olisi päällimmäisenä. Siellä on kateutta, iloa, onnea, surullisuutta, ihmetystä, rakkautta... Mutta kun katson kummipoikani kuvaa, kun hän on juuri oppinut istumaan, en voi olla ajattelematta, että se pikkuinen joka juuri potki tätinsä kättä, tulee ensi vuonna ilahduttamaan siskoani äitienpäivänä. Siskoni ensimmäisenä äitienpäivänä. Samalla tavalla kuin kummipoikani ilahduttaa suurilla nappisilmillään äitiään tänä vuonna.
Mutta ne pienet pienet potkut.... Voi herranlettas sentään.... <3
 |
| Kuva |
Se pienen pieni taianomainen hetki oli perjantaina kun istuin siskoni vieressä sohvalla saunomisen jälkeen ja tunsin hänen vatsaltaan pienet vauvan potkut.
Se sai silmäkulmani kostumaan ja sen ajattelu tekee niin myös. Se oli jotain niin uskomatonta. Ensin oli ihan hiljaista ja sitten tuntui muljahdus kun hän käänsi kylkeä ja heti perään potkaisi pari kertaa. Suoraan mun kämmeneeni.
En tiedä mikä tunne olisi päällimmäisenä. Siellä on kateutta, iloa, onnea, surullisuutta, ihmetystä, rakkautta... Mutta kun katson kummipoikani kuvaa, kun hän on juuri oppinut istumaan, en voi olla ajattelematta, että se pikkuinen joka juuri potki tätinsä kättä, tulee ensi vuonna ilahduttamaan siskoani äitienpäivänä. Siskoni ensimmäisenä äitienpäivänä. Samalla tavalla kuin kummipoikani ilahduttaa suurilla nappisilmillään äitiään tänä vuonna.
Mutta ne pienet pienet potkut.... Voi herranlettas sentään.... <3
30. huhtikuuta 2015
Simpukka-viikko
Mulla ei ole omaa kiertoa ollenkaan. Se ajatus hätkähdyttää joka kerta kun on aika uudelle terolutkuurille. Sellainen alkoi taas viime sunnuntaina ja uuden kierron, eli Yk8, alkua odottelen saapuvaksi 8.5. Sopivasti Simpukka-viikolle ja äitienpäiväksi...
Oletteko kuulleet Simpukka-viikosta? Se on siis ensi viikolla. Ja 9.5. on Lapsettomien Lauantai. Ympäri Suomen järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Helsingissä ja Tampereella oli ainakin paljon kaikkea tiedossa, joten siellä asuvat hoi!
Simpukka-viikon tapahtumien ohjelmaa voi käydä katsomassa Simpukka Ry:n verkkosivuilta tai Facebookista. Facessa voi myös liittyä Lapsettomien Lauantai -tapahtumaan. Ihan vaan vaikka tukeakseen. Helsingissä järjestetään silloin tapahtuma, johon voi halutessaa ja kyetessään osallistua.
Oletteko kuulleet Simpukka-viikosta? Se on siis ensi viikolla. Ja 9.5. on Lapsettomien Lauantai. Ympäri Suomen järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Helsingissä ja Tampereella oli ainakin paljon kaikkea tiedossa, joten siellä asuvat hoi!
Simpukka-viikon tapahtumien ohjelmaa voi käydä katsomassa Simpukka Ry:n verkkosivuilta tai Facebookista. Facessa voi myös liittyä Lapsettomien Lauantai -tapahtumaan. Ihan vaan vaikka tukeakseen. Helsingissä järjestetään silloin tapahtuma, johon voi halutessaa ja kyetessään osallistua.
28. huhtikuuta 2015
Tilannearvio
Meillä on kotona nyt keskusteltu paljon juomisesta ja pelaamisesta. Myös mun paheistani, mm. herkuttelusta.
Tällä hetkellä mies on aktiiviesti vähentänyt pelaamista ja sitä myöten juomista. Ollaan katseltu Netflixistä ja Viaplaystä elokuvia ja sarjoja yhdessä. Ollaan kokattu, käyty kylässä ja suunniteltu vapun viettoa. Tänään mies yllätti mut lähettämällä mulle töihin kuvaviestin jos toisenkin: hän on siivonnut koko asunnon! :) Kyllä on ihana mennä nyt kotiin!
Kyllä mua siltikin vähän jännittää tuo jatko. Etenkin vappu. Siihen kun meillä on aina kuulunut skumppa, olut ja siideri. Jännään myös, että miten käy kun hänen pelaamaansa peliin tulee uusia lisäreitä lähipäivinä. Se varmasti intouttaa häntä pelaamaan enemmän. Eikä siitä tietysti voi syyttääkkään, toki minäkin intoutuisin sellaisista. Mutta nähtäväksi jää, osaako hän vetää sitä rajaa. Liika on liikaa. :)
Minusta on mukavaa, että te lukijat olette huolissanne minusta ja meidän toivottavasti tulevasta lapsesta. En siltikään ole valmis luovuttamaan tämän miehen suhteen vielä. Hän osaa olla ihana ja selväpäinen. Kontrolli vaan saattaa välillä pettää. Tarvitsee siis harjoitusta. :) Olen varmaan liian optimistinen, mutta ilman sitä olisin varmaan jo ajautunut aikaa sitten katuojaan.
Kaiken tällaisen stressaaminen on aiheuttanut sen, että olen herkutellut jäätelöllä ja sipseillä normaalia enemmän. Olen kuitenkin pitänyt kiinni viikoittaisesta liikunnasta, joten paino ei ole noussut, vaan pysynyt samassa koko kevään. Toivon, että tämän suurimman stressin hälvettyä jaksan taas keskittyä siihenkin asiaan enemmän.
Tällä hetkellä odotan kesää kovasti. Toivoisin, että olisi lämmin. Ja toivon, että pääsen jonnekin reissuun vielä tänä vuonna. On se sitten kesällä tai syksyllä. Mulla on kova matkakuume nyt. :D
Sellainen tilannearvio tällä kertaa. Mitä teidän lukijoiden päivään tänään kuuluu?
Tällä hetkellä mies on aktiiviesti vähentänyt pelaamista ja sitä myöten juomista. Ollaan katseltu Netflixistä ja Viaplaystä elokuvia ja sarjoja yhdessä. Ollaan kokattu, käyty kylässä ja suunniteltu vapun viettoa. Tänään mies yllätti mut lähettämällä mulle töihin kuvaviestin jos toisenkin: hän on siivonnut koko asunnon! :) Kyllä on ihana mennä nyt kotiin!
Kyllä mua siltikin vähän jännittää tuo jatko. Etenkin vappu. Siihen kun meillä on aina kuulunut skumppa, olut ja siideri. Jännään myös, että miten käy kun hänen pelaamaansa peliin tulee uusia lisäreitä lähipäivinä. Se varmasti intouttaa häntä pelaamaan enemmän. Eikä siitä tietysti voi syyttääkkään, toki minäkin intoutuisin sellaisista. Mutta nähtäväksi jää, osaako hän vetää sitä rajaa. Liika on liikaa. :)
 |
| Kuva |
Minusta on mukavaa, että te lukijat olette huolissanne minusta ja meidän toivottavasti tulevasta lapsesta. En siltikään ole valmis luovuttamaan tämän miehen suhteen vielä. Hän osaa olla ihana ja selväpäinen. Kontrolli vaan saattaa välillä pettää. Tarvitsee siis harjoitusta. :) Olen varmaan liian optimistinen, mutta ilman sitä olisin varmaan jo ajautunut aikaa sitten katuojaan.
Kaiken tällaisen stressaaminen on aiheuttanut sen, että olen herkutellut jäätelöllä ja sipseillä normaalia enemmän. Olen kuitenkin pitänyt kiinni viikoittaisesta liikunnasta, joten paino ei ole noussut, vaan pysynyt samassa koko kevään. Toivon, että tämän suurimman stressin hälvettyä jaksan taas keskittyä siihenkin asiaan enemmän.
Tällä hetkellä odotan kesää kovasti. Toivoisin, että olisi lämmin. Ja toivon, että pääsen jonnekin reissuun vielä tänä vuonna. On se sitten kesällä tai syksyllä. Mulla on kova matkakuume nyt. :D
Sellainen tilannearvio tällä kertaa. Mitä teidän lukijoiden päivään tänään kuuluu?
23. huhtikuuta 2015
Tätinä oleminen...
...on joskus todella raskasta.
Vaikka sitä lasta ei edes vielä ole. Tai on. Siskon mahassa. Vielä en ole päässyt tuntemaan vatsanpeitteiden läpi pieniä potkuja. Odotan sitä hetkeä kovasti, kun en ole ikinä sellaista päässyt kokemaan. Se on varmaan taianomaista. Tuntuu niin absurdilta kuulla miten siskoni kertoo pienistä terävistä potkuista. Miltä se voisikaan tuntua?
Nyt kuitenkin siskolla ja hänen miehellään on muuttoa ja remonttia meneillään, eivätkä vanhempamme pysty pitämään näppejään erossa siitä kaikesta, niin siskoni on kovin stressaantunut. Tästä syystä hänellä on ollut supistuksia ja vauva on pitkiä aikoja liikkumatta. En voisi olla enempää huolissani heistä molemmista.
Niin kovasti olen kateellinen sille pienelle elämälle siskoni vatsassa, mutta niin kovin huolissani olen heidän molempien terveydestä. Voisin tehdä miltei mitä vaan, että ne supistukset loppuisivat ja siskoni saisi stressivapaamman loppuraskauden. Hänellä on nyt menossa rv25 jo. Kesän jälkeen heitä on kolme.
Vaikka sitä lasta ei edes vielä ole. Tai on. Siskon mahassa. Vielä en ole päässyt tuntemaan vatsanpeitteiden läpi pieniä potkuja. Odotan sitä hetkeä kovasti, kun en ole ikinä sellaista päässyt kokemaan. Se on varmaan taianomaista. Tuntuu niin absurdilta kuulla miten siskoni kertoo pienistä terävistä potkuista. Miltä se voisikaan tuntua?
Nyt kuitenkin siskolla ja hänen miehellään on muuttoa ja remonttia meneillään, eivätkä vanhempamme pysty pitämään näppejään erossa siitä kaikesta, niin siskoni on kovin stressaantunut. Tästä syystä hänellä on ollut supistuksia ja vauva on pitkiä aikoja liikkumatta. En voisi olla enempää huolissani heistä molemmista.
Niin kovasti olen kateellinen sille pienelle elämälle siskoni vatsassa, mutta niin kovin huolissani olen heidän molempien terveydestä. Voisin tehdä miltei mitä vaan, että ne supistukset loppuisivat ja siskoni saisi stressivapaamman loppuraskauden. Hänellä on nyt menossa rv25 jo. Kesän jälkeen heitä on kolme.
 |
| Kuva |
21. huhtikuuta 2015
Terapiaa
Olen nyt puolisen vuotta käynyt parin-kolmen viikon välein psykologisella sairaanhoitajalla juttelemassa elämästäni. Tuossa välissä se kerran vaihtui tuo hoitaja, mutta jokatapauksessa siellä on käyty.
En kadu tippaakaan.
Palvelu ei maksa mitään minulle. Sessiot ovat n. tunnin mittaisia, joten aikaakaan ne eivät vie kohtuuttomasti. Paljon erilaisia keskustelumahdollisuuksia on toki muitakin kuin psykologinen sairaanhoitaja, mutta tämä on minulle sopiva. Kokeilin välissä psykologiakin, mutta se ei ollut mun juttuni ollenkaan.
Kannustan kyllä kaikkia, joita jokin asia mieltä painaa, menemään jonkun juttusille. Jokaisessa kaupungissa on ihan varmasti jokin ilmainen paikka, josta saa keskusteluapua. Ainakin alkuun. Voihan sitä sitten vaihtaa muualle, jos sellainen tarve tulee eteen. Ei ole väliä miten pieneltä asialta tai ongelmalta asiasi tuntuvat. Rohkeasti vaan ovesta sisään tai varaamaan aikaa.
Me olemme hoitajani kanssa käyneet läpi elämäni käännekohtia ja kipupaikkoja aika kokonaisvaltaisesti. Olen sieltä saanut puhtia jaksaa itseni kanssa, äitini kanssa, mieheni kanssa ja ennen kaikkea olen oppinut hyväksymään menneisyyteni.
Tänään oli myös istunto. Tällä kertaa puhuimme miehestäni. Olimme loppujen lopuksi samaa mieltä, että tilanne ei voi jatkua tällaisena, mutta eropäätöstä on pohdittava joka kantilta. En siis murehdi siitä vielä. Suunnitelmana on saada mies mun mukaani päihdeklinikalle, jonne menemme pariskuntana. Yhtäkaikki minä tarvitsen tukea, kuin hänkin. Siellä voimme saada varmasti lukkoja avattua puolin ja toisin. Myös Simpukka yhdistyksellä on parisuhdekursseja, jotka voisivat olla meille oivallisia. Minunkin on opittava kommunikoimaan mieheni kanssa. On oikeita ja vääriä tapoja tuoda esille oma harmistumiseni ja väärällä tavalla reagoidessa ajan häntä vain enemmän pelien ja alkoholin maailmaan.
Minulla on tämän päätöksen jälkimainingeissa hyvä olo. Voin keskittyä nyt muihin asioihin eikä mun tarvitse murehtia enää eropäätöksen tekemistä. Olen kuitenkin koko tämän vuoden tätä asiaa pohtinut, että kadunko eroa heti sen tehtyäni. Nyt ei tarvitse katua. Yritämme yhdessä vielä kerran.
Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Sain teidän ajatustenne myötä selvitettyä omiakin ajatuksiani lisää. <3
En kadu tippaakaan.
Palvelu ei maksa mitään minulle. Sessiot ovat n. tunnin mittaisia, joten aikaakaan ne eivät vie kohtuuttomasti. Paljon erilaisia keskustelumahdollisuuksia on toki muitakin kuin psykologinen sairaanhoitaja, mutta tämä on minulle sopiva. Kokeilin välissä psykologiakin, mutta se ei ollut mun juttuni ollenkaan.
Kannustan kyllä kaikkia, joita jokin asia mieltä painaa, menemään jonkun juttusille. Jokaisessa kaupungissa on ihan varmasti jokin ilmainen paikka, josta saa keskusteluapua. Ainakin alkuun. Voihan sitä sitten vaihtaa muualle, jos sellainen tarve tulee eteen. Ei ole väliä miten pieneltä asialta tai ongelmalta asiasi tuntuvat. Rohkeasti vaan ovesta sisään tai varaamaan aikaa.
Me olemme hoitajani kanssa käyneet läpi elämäni käännekohtia ja kipupaikkoja aika kokonaisvaltaisesti. Olen sieltä saanut puhtia jaksaa itseni kanssa, äitini kanssa, mieheni kanssa ja ennen kaikkea olen oppinut hyväksymään menneisyyteni.
Tänään oli myös istunto. Tällä kertaa puhuimme miehestäni. Olimme loppujen lopuksi samaa mieltä, että tilanne ei voi jatkua tällaisena, mutta eropäätöstä on pohdittava joka kantilta. En siis murehdi siitä vielä. Suunnitelmana on saada mies mun mukaani päihdeklinikalle, jonne menemme pariskuntana. Yhtäkaikki minä tarvitsen tukea, kuin hänkin. Siellä voimme saada varmasti lukkoja avattua puolin ja toisin. Myös Simpukka yhdistyksellä on parisuhdekursseja, jotka voisivat olla meille oivallisia. Minunkin on opittava kommunikoimaan mieheni kanssa. On oikeita ja vääriä tapoja tuoda esille oma harmistumiseni ja väärällä tavalla reagoidessa ajan häntä vain enemmän pelien ja alkoholin maailmaan.
Minulla on tämän päätöksen jälkimainingeissa hyvä olo. Voin keskittyä nyt muihin asioihin eikä mun tarvitse murehtia enää eropäätöksen tekemistä. Olen kuitenkin koko tämän vuoden tätä asiaa pohtinut, että kadunko eroa heti sen tehtyäni. Nyt ei tarvitse katua. Yritämme yhdessä vielä kerran.
Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Sain teidän ajatustenne myötä selvitettyä omiakin ajatuksiani lisää. <3
20. huhtikuuta 2015
Parisuhde
Minun on myönnettävä, että meidän parisuhteemme ei ole kaunis. Meidän suhteeseen on astunut arki ja sen mukana jos jonkinlaista riitaa. Ihan niistä pienistäkin jutuista kuten roskien viemisistä tiskaamiseen.
Mutta meidän parisuhteessa on isompiakin ongelmia. Mun mies juo ja pelaa tietokonepelejä. Hän pelaa aamusta pitkälle yöhön jos vaan saa siihen mahdollisuuden. Ja hän myös juo mielellään olutta. Paljon. Ja juodessaan minusta tulee roskaa. Hän voi haistatella minulle pitkät. Hän huutaa ja haukkuu. Hän saattaa oksentaa lakanansa ja peittonsa täyteen. Ja tehdä ihan mitä hänestä milloinkin huvittaa. Ikinä hän ei ole käynyt käsiksi.
Miten kauan tällaista käytöstä voi jaksaa? Mitä keinoja mulla on, että mä saisin hänet vähentämään juomista? Ja pelaamista? Millä keinoin saan hänet pohtimaan omaa tilannettaan? Välittääkö hän ollenkaan?
JA haluanko oikeasti lapseni isäksi miehen, joka juo ja pelaa miltei 24/7?
Hän on ollut mun koko elämäni viimeiset 6 vuotta. Suurin osa mun ystävistä on myös hänen ystäviään, mutta uskon vakaasti, että jos me emme enää ole yhdessä, niin minä en tule tapaamaan niistä ihmisistä enää ketään. En myöskään jaksa uskoa, että pysyisin järjissäni eron jälkeen. Olen kokenut yhden pahan eron ja silloinkin menin niin pohjamutiin, että pohdin jo olemassaoloni syytä. Mitä mulle tapahtuu, jos meille tulee ero? Mun mies on kuitenkin ihana ja hauska kun hän on selvinpäin.
Multa alkaa tulla sietokyvyn rajat vastaan... Ja mua ahdistaa. Ja pelottaa tämän postauksen julkaiseminen. Minkälaisen kommenttiryöpyn mä saan, että mun pitää heti jättää tämä mies... Mutta kun vaakakupissa on todennäköisesti myös sen lapsen saaminen. Ei mulla ole kovin montaa vuotta aikaa enää. Kun ei sen lapsen saaminen onnistu nytkään, niin miten se voisi onnistua viiden vuoden päästä?
Mutta meidän parisuhteessa on isompiakin ongelmia. Mun mies juo ja pelaa tietokonepelejä. Hän pelaa aamusta pitkälle yöhön jos vaan saa siihen mahdollisuuden. Ja hän myös juo mielellään olutta. Paljon. Ja juodessaan minusta tulee roskaa. Hän voi haistatella minulle pitkät. Hän huutaa ja haukkuu. Hän saattaa oksentaa lakanansa ja peittonsa täyteen. Ja tehdä ihan mitä hänestä milloinkin huvittaa. Ikinä hän ei ole käynyt käsiksi.
Miten kauan tällaista käytöstä voi jaksaa? Mitä keinoja mulla on, että mä saisin hänet vähentämään juomista? Ja pelaamista? Millä keinoin saan hänet pohtimaan omaa tilannettaan? Välittääkö hän ollenkaan?
JA haluanko oikeasti lapseni isäksi miehen, joka juo ja pelaa miltei 24/7?
Hän on ollut mun koko elämäni viimeiset 6 vuotta. Suurin osa mun ystävistä on myös hänen ystäviään, mutta uskon vakaasti, että jos me emme enää ole yhdessä, niin minä en tule tapaamaan niistä ihmisistä enää ketään. En myöskään jaksa uskoa, että pysyisin järjissäni eron jälkeen. Olen kokenut yhden pahan eron ja silloinkin menin niin pohjamutiin, että pohdin jo olemassaoloni syytä. Mitä mulle tapahtuu, jos meille tulee ero? Mun mies on kuitenkin ihana ja hauska kun hän on selvinpäin.
Multa alkaa tulla sietokyvyn rajat vastaan... Ja mua ahdistaa. Ja pelottaa tämän postauksen julkaiseminen. Minkälaisen kommenttiryöpyn mä saan, että mun pitää heti jättää tämä mies... Mutta kun vaakakupissa on todennäköisesti myös sen lapsen saaminen. Ei mulla ole kovin montaa vuotta aikaa enää. Kun ei sen lapsen saaminen onnistu nytkään, niin miten se voisi onnistua viiden vuoden päästä?
16. huhtikuuta 2015
Läpimurto itsetunnon kanssa
Tein eilen jotakin, jota en uskonut tekeväni vielä pitkään aikaan.
Mun vanhat kokouikkarit on jääneet liian isoiksi. Olin jo etsiskellyt uusia uikkareita ja nyt kun kävin läpi vaatekaappini sisältöä, niin sieltä tuli vastaan muutaman vuoden vanhat bikinit, joita en ollut koskaan käyttänyt. Ja ne oli sopivan kokoiset.... Joten sitten otin itseäni niskasta kiinni ja testasin niitä vanhempieni paljussa. Ja tosiaan eilen uskaltauduin niissä uimahalliin vesijumppaan! Enkä kuollut! :D
Pienestä sitä voi ja saa olla iloinen. Varsinkin kun muuten uidaan aika syvissä vesissä...
Kävin uimahallissa bikineissä!
Mun vanhat kokouikkarit on jääneet liian isoiksi. Olin jo etsiskellyt uusia uikkareita ja nyt kun kävin läpi vaatekaappini sisältöä, niin sieltä tuli vastaan muutaman vuoden vanhat bikinit, joita en ollut koskaan käyttänyt. Ja ne oli sopivan kokoiset.... Joten sitten otin itseäni niskasta kiinni ja testasin niitä vanhempieni paljussa. Ja tosiaan eilen uskaltauduin niissä uimahalliin vesijumppaan! Enkä kuollut! :D
Pienestä sitä voi ja saa olla iloinen. Varsinkin kun muuten uidaan aika syvissä vesissä...
13. huhtikuuta 2015
Ylipainon vanki
Mulla on edelleen laihdutusprojekti päällä. Vaikka tässä kaikkien
surujen ja muiden keskellä se tuntuu olevan ihan ylitsepääsemättömän
vaikeaa. No, niinkuin mun psykologini sanoi, ei se paino ole ainakaan
noussut ja sekös on hieno juttu sekin.
Mutta en oikein jaksa siitä iloita. Vieläkin on 10kg mun ja lapsettomuuspolille soiton tiellä. Mun sisko on sitä mieltä, että kyllä ne lähtis kun vaan päättäis niin. Ja joo voi olla. Jotenkin vaan ne vanhat tavat "lääkitä" pahaa oloa suklaalla ja muulla herkulla on niin ylivoimaisen kamalan syvä rotko, mitä on miltei mahdoton ylittää.
En tiedä mitä meille sanottaisiin yksityiseltä. Olisiko mahdollista saada laihdutukseen jotakin apua. Mulla vaan ei ole varaa siihen lystiin lähteä mukaan.
Äitini ehdotti mulle kokeiluun jotain konjakkivihreäkahvipapu -pillereitä, joita pitäisi ottaa 6 kpl päivässä. Niiden pitäisi hillitä makeanhimoa ja estää hiilareita imeytymästä. Yhden kuukauden satsi maksaa 40 €. En mä oikein tiedä siitäkään, että onko se hyvä idea...
Pääsiäisenä starttasi pyöräilykausi kunnolla kun poljin siskon miehen kanssa 10km lenkin. Toinen mokoma olisi edessä ilmeisesti tällä viikolla. Ja eilen lähdin kävely/hölkkälenkille hetken mielijohteesta ja sillekin reissulle tuli pituutta 7km. Nyt pohdin, että pitäisikö sitä tehdä esim. 5 km lenkkejä joka viikko ja osallistua esim. Flikkatte Vitoselle tai johonkin muuhun vastaavaan esim. väriestejuoksu.
Kivasti sitä tässä suunnittelee kaikenlaista, mutta toteutuuko mikään suunnitelmista? Tiedä häntä... Toistaiseksi olen ainakin pysytellyt smoothienmaailmassa mukana. Olen testaillut erilaisia ja jopa vihersmoothie oli ihan siedettävää kun laittoi reilusti ananasta mukaan. Siemenet ovat kyllä täysin nounou kamaa. :D
Siltikin paino on ja pysyy. Vaikka tekisin mitä. Joten nyt pitäisi olla jokin uusi keino, jolla saada taas vauhtia tähän piinaan. Miten se läski voikaan olla niin piukassa?
Mutta en oikein jaksa siitä iloita. Vieläkin on 10kg mun ja lapsettomuuspolille soiton tiellä. Mun sisko on sitä mieltä, että kyllä ne lähtis kun vaan päättäis niin. Ja joo voi olla. Jotenkin vaan ne vanhat tavat "lääkitä" pahaa oloa suklaalla ja muulla herkulla on niin ylivoimaisen kamalan syvä rotko, mitä on miltei mahdoton ylittää.
En tiedä mitä meille sanottaisiin yksityiseltä. Olisiko mahdollista saada laihdutukseen jotakin apua. Mulla vaan ei ole varaa siihen lystiin lähteä mukaan.
Äitini ehdotti mulle kokeiluun jotain konjakkivihreäkahvipapu -pillereitä, joita pitäisi ottaa 6 kpl päivässä. Niiden pitäisi hillitä makeanhimoa ja estää hiilareita imeytymästä. Yhden kuukauden satsi maksaa 40 €. En mä oikein tiedä siitäkään, että onko se hyvä idea...
| Kuva |
Pääsiäisenä starttasi pyöräilykausi kunnolla kun poljin siskon miehen kanssa 10km lenkin. Toinen mokoma olisi edessä ilmeisesti tällä viikolla. Ja eilen lähdin kävely/hölkkälenkille hetken mielijohteesta ja sillekin reissulle tuli pituutta 7km. Nyt pohdin, että pitäisikö sitä tehdä esim. 5 km lenkkejä joka viikko ja osallistua esim. Flikkatte Vitoselle tai johonkin muuhun vastaavaan esim. väriestejuoksu.
Kivasti sitä tässä suunnittelee kaikenlaista, mutta toteutuuko mikään suunnitelmista? Tiedä häntä... Toistaiseksi olen ainakin pysytellyt smoothienmaailmassa mukana. Olen testaillut erilaisia ja jopa vihersmoothie oli ihan siedettävää kun laittoi reilusti ananasta mukaan. Siemenet ovat kyllä täysin nounou kamaa. :D
Siltikin paino on ja pysyy. Vaikka tekisin mitä. Joten nyt pitäisi olla jokin uusi keino, jolla saada taas vauhtia tähän piinaan. Miten se läski voikaan olla niin piukassa?
10. huhtikuuta 2015
Myöhäisillan juttuja
Viestittelin eilen pikkusiskoni miehen kanssa illalla pitkän tovin. Me ollaan puolin ja toisin tuettu toisiamme matkan varrella enemmän ja vähemmän. Nyt kerroin hänelle avoimesti siitä miltä musta tuntuu. Siis, että kuinka ristiriitaista ja hankalaa elämä on kun vauva-asiat kiinnostaa, mutta niiden kuuleminen sattuu.
Hän on lähihoitaja koulutukseltaan ja ymmärsi hyvin mun ajatukseni. Vaikka uskon, ettei ollut helppo kuulla kaikkea sanomaani. Pyytelin anteeksi joka toisessa viestissä. Hänen mielestään mulla ei ole anteeksipyydettävää. Hän myös tyrmäsi masennuslääkkeiden aloitusajatuksen, joka mun terapeutilla on ollut. Minä kieltäydyin lääkityksestä alkuvuonna. Mun mielestä ne on kauheen pelottavia. Ja pikkusiskoni mies oli samaa mieltä mun kanssa. Hän jopa sanoi, että tekisi mun kanssa mitä tahansa muuta, kunhan mun ei olis pakko aloittaa niitä lääkkeitä.
On erittäin kallisarvoista, että on yksi miesystävä, joka voi kertoa miesten ajatusmaailmasta. Ja vastata mulle miehenä. Siis joku muu kuin oma mies. Mun mieheni kun ei osaa käsitellä tätä lapsettomuutta mitenkään. Hän vain pakenee sitä pelimaailmaan ja kaljotteluun. Pikkuhiljaa meidän välille alkaa muodostua kuilu. Ja sekös mua pelottaa ja ahdistaa vielä enemmän...
Onneks on ihmisiä, joille puhua. Vaikkakin vähän. Ja kaikille ei osaakkaan kertoa asioita kuten haluaisi ja olisi aikomus. Onneksi on edes pari.
Hän on lähihoitaja koulutukseltaan ja ymmärsi hyvin mun ajatukseni. Vaikka uskon, ettei ollut helppo kuulla kaikkea sanomaani. Pyytelin anteeksi joka toisessa viestissä. Hänen mielestään mulla ei ole anteeksipyydettävää. Hän myös tyrmäsi masennuslääkkeiden aloitusajatuksen, joka mun terapeutilla on ollut. Minä kieltäydyin lääkityksestä alkuvuonna. Mun mielestä ne on kauheen pelottavia. Ja pikkusiskoni mies oli samaa mieltä mun kanssa. Hän jopa sanoi, että tekisi mun kanssa mitä tahansa muuta, kunhan mun ei olis pakko aloittaa niitä lääkkeitä.
On erittäin kallisarvoista, että on yksi miesystävä, joka voi kertoa miesten ajatusmaailmasta. Ja vastata mulle miehenä. Siis joku muu kuin oma mies. Mun mieheni kun ei osaa käsitellä tätä lapsettomuutta mitenkään. Hän vain pakenee sitä pelimaailmaan ja kaljotteluun. Pikkuhiljaa meidän välille alkaa muodostua kuilu. Ja sekös mua pelottaa ja ahdistaa vielä enemmän...
Onneks on ihmisiä, joille puhua. Vaikkakin vähän. Ja kaikille ei osaakkaan kertoa asioita kuten haluaisi ja olisi aikomus. Onneksi on edes pari.
4. huhtikuuta 2015
Taas vauvauutisia
Pikkuserkkuni, joiden kanssa vietimme nuoruudessa paljon aikaa siskoni kanssa, saavat myös vauvat. Molemamat. Eli nyt on sitten pikkuserkuksille kaikille muille tulossa vauvat, paitsi minulle.
Ei ole järkevää ajatella sitä noin, mutta en mahda muuta. Mieskin sanoi, että turha sitä nyt on märehtiä enempää. Mutta kun en voi sille mitään!
Mulla on kaksoiselämä. Se, joka on iloinen, hymyileväinen ja on iloinen vauvoista ja juttelee niistä niitä näitä. Ja se, joka romahtaa kotona sohvalle itkemään, kun ei jaksa siivota, tehdä ruokaa tai yhtään mitään muutakaan.
Onneksi mulla on tämä blogi, jonne voin sultaa kaiken pahan olon....
Ei ole järkevää ajatella sitä noin, mutta en mahda muuta. Mieskin sanoi, että turha sitä nyt on märehtiä enempää. Mutta kun en voi sille mitään!
Mulla on kaksoiselämä. Se, joka on iloinen, hymyileväinen ja on iloinen vauvoista ja juttelee niistä niitä näitä. Ja se, joka romahtaa kotona sohvalle itkemään, kun ei jaksa siivota, tehdä ruokaa tai yhtään mitään muutakaan.
Onneksi mulla on tämä blogi, jonne voin sultaa kaiken pahan olon....
31. maaliskuuta 2015
Jaksamisen äärirajoilla
Nyt on ehkä aika myöntää, että elän totaalisesti jaksamisen äärirajoilla.
Elämä on yhtä tasapainoilua työn, vapaa-ajan ja oman itsen välillä. Mua ahdistaa niin kovasti ajatus töihin tulemista, vaikka tiedän, että se on mulle elintärkeää. Ja vaikka tiedän, että työ itsessään on ihan mukavaa. En tee työtä jota inhoan. Ja kun kello lyö neljä, on ihanaa lähteä kotiin, mutta kun se ulko-ovi läimähtää selän takaa kii... väsyn taas...
En ole pariin viikkoon iltaisin tehnyt juuri muuta kuin istunut sohvalla katsomassa Netflixiä. Ulospäin olen yrittänyt pitää kulisseja yllä. Luojatähden, en tiedä miksi. Terapiassakin yritän kaikesta huonosta keksiä aina jotain hyvää. En tiedä millaisena minua siellä pidetään tai miten vakaana minua pidetään, mutta musta tuntuu etten sellaista ole.
Ehkä yksi kamelin selkä tuli taas katkottua, kun äitiyslomalla oleva työkaverini kysyi mailitse kuulumisiani ja jaksamistani. Hän tietää, että käyn terapiassa ja että olen ahdistunut. Aloin itkeä! Töissä! Työpisteelläni! Kyyneleet vain tulivat... Onneksi sain kasattua itseni ennen kuin kukaan huomasi.
Musta tuntuu, että ajan itseni liian koville jatkuvasti. Kaikesta tulee jotain elämän ja kuoleman missioita. Milloin se on koulu, milloin työ, milloin mikäkin. Vanhempani ovat aina verranneet mua ja mun pikkusiskoa. Ja minä olin aina se huonompi. Tarkoitan tässä kohtaa varmaan eniten kouluarvosanoja ja töiden saamista. Äitini jaksaa edelleen muistuttaa minua siitä, miten siskoni on ollut joka kesä töissä, kun minä en ole. Olen aina hakenut äidin hyväksyntää. Suorastaan matelen hänen edessään. Hän tietää tasan tarkkaan menoni, palkkani, säästöni, kaiken. Ja se on alkanut tuntua kuluttavalta. Edes mun valmistuminen AMK:sta ei tuntunut olevan vanhemmilleni suuri asia, vaikka siskoni ei ikinä tule yhtä korkeasti itseään kouluttamaan. Itsekin vertailen meitä jatkuvasti. Ja nythän se ei ole kovin viisasta. Hän saa lapsen. Minä en. Hän ostaa asunnon. Minä en.
En missään nimessä halua enää asua samalla paikkakunnalla vanhempieni kanssa. Siskoni ehkä vielä kestäisin. Hänestä kun on ollut paljon apuakin tässä jaksamisessa ja liikunnan jatkamisessa. Vanhemmistani haluaisin eroon.
Haluaisin lähteä pois.
Haluaisin hajuraon.
Haluaisin oman elämän.
Haluaisin miehen, joka on mun tukipilari.
Haluaisin ystävän, joka pitäisi mun ajatukset kasassa.
Haluaisin jättää kaiken ja lähteä.
Elämä on yhtä tasapainoilua työn, vapaa-ajan ja oman itsen välillä. Mua ahdistaa niin kovasti ajatus töihin tulemista, vaikka tiedän, että se on mulle elintärkeää. Ja vaikka tiedän, että työ itsessään on ihan mukavaa. En tee työtä jota inhoan. Ja kun kello lyö neljä, on ihanaa lähteä kotiin, mutta kun se ulko-ovi läimähtää selän takaa kii... väsyn taas...
En ole pariin viikkoon iltaisin tehnyt juuri muuta kuin istunut sohvalla katsomassa Netflixiä. Ulospäin olen yrittänyt pitää kulisseja yllä. Luojatähden, en tiedä miksi. Terapiassakin yritän kaikesta huonosta keksiä aina jotain hyvää. En tiedä millaisena minua siellä pidetään tai miten vakaana minua pidetään, mutta musta tuntuu etten sellaista ole.
Ehkä yksi kamelin selkä tuli taas katkottua, kun äitiyslomalla oleva työkaverini kysyi mailitse kuulumisiani ja jaksamistani. Hän tietää, että käyn terapiassa ja että olen ahdistunut. Aloin itkeä! Töissä! Työpisteelläni! Kyyneleet vain tulivat... Onneksi sain kasattua itseni ennen kuin kukaan huomasi.
Musta tuntuu, että ajan itseni liian koville jatkuvasti. Kaikesta tulee jotain elämän ja kuoleman missioita. Milloin se on koulu, milloin työ, milloin mikäkin. Vanhempani ovat aina verranneet mua ja mun pikkusiskoa. Ja minä olin aina se huonompi. Tarkoitan tässä kohtaa varmaan eniten kouluarvosanoja ja töiden saamista. Äitini jaksaa edelleen muistuttaa minua siitä, miten siskoni on ollut joka kesä töissä, kun minä en ole. Olen aina hakenut äidin hyväksyntää. Suorastaan matelen hänen edessään. Hän tietää tasan tarkkaan menoni, palkkani, säästöni, kaiken. Ja se on alkanut tuntua kuluttavalta. Edes mun valmistuminen AMK:sta ei tuntunut olevan vanhemmilleni suuri asia, vaikka siskoni ei ikinä tule yhtä korkeasti itseään kouluttamaan. Itsekin vertailen meitä jatkuvasti. Ja nythän se ei ole kovin viisasta. Hän saa lapsen. Minä en. Hän ostaa asunnon. Minä en.
En missään nimessä halua enää asua samalla paikkakunnalla vanhempieni kanssa. Siskoni ehkä vielä kestäisin. Hänestä kun on ollut paljon apuakin tässä jaksamisessa ja liikunnan jatkamisessa. Vanhemmistani haluaisin eroon.
Haluaisin lähteä pois.
Haluaisin hajuraon.
Haluaisin oman elämän.
Haluaisin miehen, joka on mun tukipilari.
Haluaisin ystävän, joka pitäisi mun ajatukset kasassa.
Haluaisin jättää kaiken ja lähteä.
30. maaliskuuta 2015
28. maaliskuuta 2015
27. maaliskuuta 2015
Vauvauutisten tulva
Minua on kohdannut nyt vauvauutisten tulva. Musta tuntuu että jatkuvasti kuulee jonkun olevan raskaana.
Tuntuu jotenkin todella raskaalta. Kokoajan saa olla miettimässä, että miltä nyt tuntuu ja miten reagoida mihinkin uutiseen. Siskon raskaudesta yritän olla vilpittömästi onnellinen, mutta kaikki muu tuntuu kyllä vähän pahalta. Ihan hirveää sanoa näin...
Koska tottahan se on, ettei muiden onni ole meiltä pois! Silti se kirpaisee. Me ollaan nyt vuosi ja neljä kuukautta yritetty. Kuulostaa pitkältä ajalta, vaikka tiedän toisten yrittäneen kauemminkin. Huoh...
Olin siskollenikin kateellinen toissapäivänä kun hän näytti mitä oli saanut mieheltään lahjaksi: Bola -korun! Se on niin kaunis ja helisee niin ihanasti! Juuri sellaisen, kuin itse toivoin saavani raskausaikanani. Voi surku.
Pikkusiskoni, pari vanhaa ystävää, muutama tuttu, työkavereita, pikkuserkku...
Tuntuu jotenkin todella raskaalta. Kokoajan saa olla miettimässä, että miltä nyt tuntuu ja miten reagoida mihinkin uutiseen. Siskon raskaudesta yritän olla vilpittömästi onnellinen, mutta kaikki muu tuntuu kyllä vähän pahalta. Ihan hirveää sanoa näin...
Koska tottahan se on, ettei muiden onni ole meiltä pois! Silti se kirpaisee. Me ollaan nyt vuosi ja neljä kuukautta yritetty. Kuulostaa pitkältä ajalta, vaikka tiedän toisten yrittäneen kauemminkin. Huoh...
Olin siskollenikin kateellinen toissapäivänä kun hän näytti mitä oli saanut mieheltään lahjaksi: Bola -korun! Se on niin kaunis ja helisee niin ihanasti! Juuri sellaisen, kuin itse toivoin saavani raskausaikanani. Voi surku.
23. maaliskuuta 2015
Endometrioosiviikko
Tänään starttasi endometrioosiviikko!
Tänään jaetaan valtakunnallisesti tietoa endometrioosista mm. pukeutumalla keltaiseen ja pitämällä keltaisia nauhoja. Endometrioosiyhdistys järjestää viikon aikana erilaisia tapahtumia. Niitä pääsee seuraamaan yhdistyksen verkkosivuilta tai facebooksivuilta.
Linkkivinkit:
Endometrioosiviikon tapahtumia:
Endometrioosiyhdistyksellä on myös facebooksivut:
Ja katsokaa Areenasta tämä ohjelma:
Lukekaahan endosta täältä:
Luovutin
Voi rähmä.
En millään malttanut enää odottaa. Tilasin seuraavaa kiertoa varten ovistestejä raskauskeijulta, ja niiden mukana tuli kaksi raskaustestiä. En sitten pystynyt hillitsenään itseäni ja tein niistä toisen lauantaina.
Tulos oli juuri täsmälleen se, mitä odotinkin. Negatiivinen. Tosin mies on näkevinään siinä jotakin punertavaa. Tiedä sitten. Päätin tehdä sen toisen ensi viikolla. Ellen sitten.... Nojaa...
Kuitenkin. Negatiivinen. Ja olihan silloin dpo 11. Tulevana testipäivänä on jo dpo 20 tai jotain sinne päin. Sitten varmaan pitäisi näkyä jos on näkyäkseen.
Voi minua...
En millään malttanut enää odottaa. Tilasin seuraavaa kiertoa varten ovistestejä raskauskeijulta, ja niiden mukana tuli kaksi raskaustestiä. En sitten pystynyt hillitsenään itseäni ja tein niistä toisen lauantaina.
Tulos oli juuri täsmälleen se, mitä odotinkin. Negatiivinen. Tosin mies on näkevinään siinä jotakin punertavaa. Tiedä sitten. Päätin tehdä sen toisen ensi viikolla. Ellen sitten.... Nojaa...
Kuitenkin. Negatiivinen. Ja olihan silloin dpo 11. Tulevana testipäivänä on jo dpo 20 tai jotain sinne päin. Sitten varmaan pitäisi näkyä jos on näkyäkseen.
Voi minua...
19. maaliskuuta 2015
Sori, raskaana ei kannattaisi syödä lääkkeitä
Sain työpaikkalääkärille ajan tänään. Esitettyäni asiani hän onnitteli useaan kertaan ja jaksoi koko käynnin aikana iloita raskaudestani, vaikka hyvin selvästi ilmaisin, että en ole vielä testannut. Minulle tuli sellainen olo, että huijaan itseäni. En Minä voi olla raskaana...
No, se ikävin juttu tässä oli se, että lääkärin mukaan mitkään reseptilääkkeet eivät sovi raskauden aikana. Uutinen, jota uumoilinkin ja pelkäsin. Tämä kun tulee hankaloittamaan ja rasittamaan mun kroppaani aikalailla tässä kevään ja kesän aikana. Silmätippoja sain. Lecrolyn -nimiset tipat ovat mulle outoja, en ole ennen käyttänyt. Uskon, etteivät ne ihan tehoiltaan riitä, mutta ei mulla ole vaihtoehtoja. Mitä vain sen eteen, että mahdollisesti alkunsa saanut pikkuinen tuolla mahassa selviäisi.
Eräs lukija vinkkasi edellisen postauksen kommentteihin, että kannattaisi ottaa yhteyttä HUSin Teratologiseen tietokeskukseen ja kysellä sieltä. Tämän varmaankin aion tehdä, koska siitepölyoireet ovat mulla aika rajuja. Lisäksi ystävilläni on eläimiä, joten vierailuistakin tulee astetta haasteellisempia. Eikä siinä varmasti ainakaan häviä vaikka soittaisi ja kysyisi.
Ps. Tänään on dpo9. Ajattelin, että testailen ensi viikon viikonloppuna eli varmaan 28. päivä. Mulla on kaksi testiä kaapissa odottamassa... Jaiks!
No, se ikävin juttu tässä oli se, että lääkärin mukaan mitkään reseptilääkkeet eivät sovi raskauden aikana. Uutinen, jota uumoilinkin ja pelkäsin. Tämä kun tulee hankaloittamaan ja rasittamaan mun kroppaani aikalailla tässä kevään ja kesän aikana. Silmätippoja sain. Lecrolyn -nimiset tipat ovat mulle outoja, en ole ennen käyttänyt. Uskon, etteivät ne ihan tehoiltaan riitä, mutta ei mulla ole vaihtoehtoja. Mitä vain sen eteen, että mahdollisesti alkunsa saanut pikkuinen tuolla mahassa selviäisi.
Eräs lukija vinkkasi edellisen postauksen kommentteihin, että kannattaisi ottaa yhteyttä HUSin Teratologiseen tietokeskukseen ja kysellä sieltä. Tämän varmaankin aion tehdä, koska siitepölyoireet ovat mulla aika rajuja. Lisäksi ystävilläni on eläimiä, joten vierailuistakin tulee astetta haasteellisempia. Eikä siinä varmasti ainakaan häviä vaikka soittaisi ja kysyisi.
Ps. Tänään on dpo9. Ajattelin, että testailen ensi viikon viikonloppuna eli varmaan 28. päivä. Mulla on kaksi testiä kaapissa odottamassa... Jaiks!
18. maaliskuuta 2015
Allergia raskauden aikana
Mitä mieltä olette, uskaltaako allergialääkkeitä syödä normaalisti kun on pienen pieni mahdollisuus, että olen raskaana? En haluaisi mokata mitään ottamalla lääkkeitä, jotka eivät sovi raskaana oleville. Koska jos vaikka kuitenkin...
Tänään alkoi siitepölyoireet: tukkoisuus, silmien kutina, kurkun kutina ja köhiminen. Normaalisti aloittaisin nyt lääkityksen tälle keväälle ja kesälle, mutta nyt mietityttää. Kaikkien minun allergialääkkeiden selostuksissa lukee, että pitää keskustella lääkärin kanssa, että ei suositella raskauden aikana tai että vain jos on välttämätöntä.
Pakko kyllä koittaa varata aikaa työpaikkalääkäriltä huomenna. Sittenhän se selviää...
Tänään alkoi siitepölyoireet: tukkoisuus, silmien kutina, kurkun kutina ja köhiminen. Normaalisti aloittaisin nyt lääkityksen tälle keväälle ja kesälle, mutta nyt mietityttää. Kaikkien minun allergialääkkeiden selostuksissa lukee, että pitää keskustella lääkärin kanssa, että ei suositella raskauden aikana tai että vain jos on välttämätöntä.
Pakko kyllä koittaa varata aikaa työpaikkalääkäriltä huomenna. Sittenhän se selviää...
17. maaliskuuta 2015
Tuntemuksia
Lisää tuntemuksia. :D
Mies eilen silmät suurina tuijotti iltasella puhelimen ruutua ja googlaili asiaa. Hän sanoi, että nyt alkoi jännittää. "Entä jos se johtuukin siitä, että oot raskaana."
- Nyt on viikko siitä, kun alaselässä oli kovaa särkyä. Eilen illalla oli oikealla munasarjan kohdille viiltävää kipua. Kipu ei voimistunut painellessa, mutta liikkuessa sen tunsi kyllä.
- Nyt on alavatsassa sellaista pientä juilintaa, kuin ennen menkkoja. Minusta olisi käsittämätöntä, jos menkat alkaisivat ensi viikolla... Eivät ole vuoteen tulleet normaalisti!
- Kovasti väsyttää. En millään saa illalla unta ja aamulla en jaksaisi millään nousta ylös kun kello kuudelta herättää. :/ Epämiellyttävää.
Mies eilen silmät suurina tuijotti iltasella puhelimen ruutua ja googlaili asiaa. Hän sanoi, että nyt alkoi jännittää. "Entä jos se johtuukin siitä, että oot raskaana."
10. maaliskuuta 2015
Ovulaatiosta
Nyt on toinen päivä, kun mun alaselkään särkee todella paljon. Kipu keskittyy lähinnä vasemmalle puolelle. Olisiko se ovulaatio? Olis kp 16 menossa.
Unohdin ostaa ovistikkuja, joten en voi testata. Arvatkaa harmittaako. Oma moka. No, ensi kierrossa sitten.
Nyt kuitenkin pohdituttaa meitä kovasti tämä särky. Se kun on aika lamauttavaa omalla tavallaan. Panadol ei ainakaan auttanut kipuun... Istuminen ja pitkään seisominen tuntuu pahalta selkään. Maatessa sohvalla tai sängyssä tilanne on mukavin. Ja sittenkin siinä on oltava kuumavesipullo. Mieluiten mahdollisimman kuumana, että auttaa.
Koitin lukea netistä niitä ovisoireita, mutta nopeasti selatessa sieltä ei löytynyt kuin tällainen lista:
Unohdin ostaa ovistikkuja, joten en voi testata. Arvatkaa harmittaako. Oma moka. No, ensi kierrossa sitten.
Nyt kuitenkin pohdituttaa meitä kovasti tämä särky. Se kun on aika lamauttavaa omalla tavallaan. Panadol ei ainakaan auttanut kipuun... Istuminen ja pitkään seisominen tuntuu pahalta selkään. Maatessa sohvalla tai sängyssä tilanne on mukavin. Ja sittenkin siinä on oltava kuumavesipullo. Mieluiten mahdollisimman kuumana, että auttaa.
Koitin lukea netistä niitä ovisoireita, mutta nopeasti selatessa sieltä ei löytynyt kuin tällainen lista:
- Kohdunkaulan liman erityksen lisääntyminen
- Kohdunnapukka siirtyy ja pehmenee
- Toispuoleinen kipu vatsassa
- Kehon lämpötila nousee
- Lutenisoivan hormonin (LH) pitoisuudet nousevat
6. maaliskuuta 2015
Etappi nro 2
Se olis nyt 10kg kevyempänä kohti kevättä!
Eli yhteensä 5kk ja -10kg. Jos jatkuisi samaan malliin niin tavoitteesta ei kesän jälkeen puuttuisi kuin muutama kilo. Ehkä toivoa on saada tämä pudotus tänä vuonna valmiiksi...?
Tiedä sitä sitten. Vesijuoksu ainakin oli aika rankkaa. Kävin ekaa kertaa kokeilemassa. Vesijumppa vaan taitaa olla enemmän se mun lajini. :D Sain vanhemmiltani synttärilahjaksi keppijumppakepin, jonka päässä on kuminauhat. Eli kaipa sitten sitäkin on kokeiltava jossain vaiheessa...
Ensi viikolla mulla on talviloma. Ajattelin avata fillarikauden! :)
| Kuva |
Tiedä sitä sitten. Vesijuoksu ainakin oli aika rankkaa. Kävin ekaa kertaa kokeilemassa. Vesijumppa vaan taitaa olla enemmän se mun lajini. :D Sain vanhemmiltani synttärilahjaksi keppijumppakepin, jonka päässä on kuminauhat. Eli kaipa sitten sitäkin on kokeiltava jossain vaiheessa...
Ensi viikolla mulla on talviloma. Ajattelin avata fillarikauden! :)
5. maaliskuuta 2015
Kiertokulku
Elämä on yhtä kiertoa.
Siskoni raskaus on kohta puolivälissä. Muistaakseni ensi viikolla tai sitä seuraavalla viikolla. Ollaan jotakuinkin niillä kohdin kun hän alkaa tuntea vauvan liikkeitä.
Samaan aikaan pappamme nukkui pois. Pitkän taistelun jälkeen syöpä vei voiton.
Elämä ja kuolema. Miksi niiden on aina kuljettava niin tiukasti käsikynkkää?
Siskoni raskaus on kohta puolivälissä. Muistaakseni ensi viikolla tai sitä seuraavalla viikolla. Ollaan jotakuinkin niillä kohdin kun hän alkaa tuntea vauvan liikkeitä.
Samaan aikaan pappamme nukkui pois. Pitkän taistelun jälkeen syöpä vei voiton.
Elämä ja kuolema. Miksi niiden on aina kuljettava niin tiukasti käsikynkkää?
26. helmikuuta 2015
23. helmikuuta 2015
Uutta kiertoa pukkaa
Viikonloppuna jäi paperiin pieni punertava jälki. Jaaha, Yk7 ilmoitti tulostaan.
Tänään taitaa virallisesti olla kp1. Ajattelin, että ottaisin erilaisen taktiikan tähän kiertoon. En odottaisi sitä kahta kuukauttaa uuden terokuurin kanssa, vaan hankkisin ovistikkuja ja haravoisin kaikin aistein, että josko se kuitenkin tulisi se ovis.
Minä kun en ole ikinä ovista bongannut. Ei mulla ole koskaan ollut kipuja, ei limoja, ei mitään. Ja sitten ajattelin, että jos se ovis tulisikin tikkuun näkyviin, niin alottaisin sen jälkeen terot. En tiedä onko tässä mitään järkeä, vaan kiusaanko vain itseäni.
Jokatapauksessa, Yk7 alkoi nyt. Murehdin minä oviksesta tai kivuista tai hedelmättömyydestämme.
Tänään taitaa virallisesti olla kp1. Ajattelin, että ottaisin erilaisen taktiikan tähän kiertoon. En odottaisi sitä kahta kuukauttaa uuden terokuurin kanssa, vaan hankkisin ovistikkuja ja haravoisin kaikin aistein, että josko se kuitenkin tulisi se ovis.
Minä kun en ole ikinä ovista bongannut. Ei mulla ole koskaan ollut kipuja, ei limoja, ei mitään. Ja sitten ajattelin, että jos se ovis tulisikin tikkuun näkyviin, niin alottaisin sen jälkeen terot. En tiedä onko tässä mitään järkeä, vaan kiusaanko vain itseäni.
Jokatapauksessa, Yk7 alkoi nyt. Murehdin minä oviksesta tai kivuista tai hedelmättömyydestämme.
19. helmikuuta 2015
Itseni tsemppausta
Taas on se hetki kun pitää yrittää tsempata itseäni. Nimittäin menkat ovat taas nurkan takana. Nyt on terolutkuuri ohitse, ja odotellaan. Eilen oli alaselkä niin kipeä, että hain kuumavesipullon apuun.
Miten minä tsemppaan itseäni?
On se niin surullista, että kaikki tämä tarvitaan vain ja ainoastaan menkkojen takia....
 |
| Kuva |
Miten minä tsemppaan itseäni?
- Laittamalla kaiken valmiiksi. Eli varmistamalla, että siteitä on riittävästi, hakemalla kuumavesipullon kaapista, etsimällä hyviä leffoja tai sarjoja tallennukseen, että voin niitä sitten kivuissani katsella. Ja tietysti tsekkaamalla, että lääkkeitä on.
- Annan itselleni luvan suklaalle tms. esimerkiksi jäätelölle. Jokin herkkupala tuntuu niin luksukselta kaiken kivun keskellä.
- Pesen itselleni olohousut ja lempi t-paidan. Niin tietää, ettei vaatteet purista.
- Tyhjentämällä kalenterin.
- Sopimalla taktiikasta miehen kanssa. Välillä toivon, että hän pysyy pois tieltä. :D Välillä taas toivon häneltä extrahuomiota. Tämä menee niin mielialan mukaan.
- Muistuttamalla itseäni, että kyllä selviän taas kivuista.
On se niin surullista, että kaikki tämä tarvitaan vain ja ainoastaan menkkojen takia....
16. helmikuuta 2015
Karppaustako?
En tiedä alanko olla epätoivoinen painonpudottaja, kun alan jo pohtia, että pitäisikö kuitenkin aloittaa jokin ihmedietti.
Mun on paino syömisten tarkkailusta ja liikkumisesta huolimatta jäänyt paikoilleen. Okei, ehkä on muutama pulla ja suklaa tullut syötyä enemmän. Mutta sallittakoon se. Onhan tämä alkuvuosi ollut henkisesti kovinkin raskasta aikaa.
Se tosiasia, että siskoni on raskaana ei tule muuttumaan. (Herrantähden, toivottavasti ei muutukaan!) Ja isoisäni makaa sairaalassa puolitiedottomana jalka jo puoliksi toisella puolen. Sillekään en mahda mitään.
Siispä, kun pelikortit on lyöty pöytään, niillä pitäisi pelata. Miten sen vain saa toimimaan? Dietillä? Ja millä dietillä? Karppaustako? Atkinsindiettiä? Painonvartijoita? Pussikeittodietti? Liian paljon valinnan varaa. Ja liian paljon ajatukset kohdistuu siihen ruokaan. Jos pitää mitettiä jatkuvasti mitä suuhun voi ja saa laittaa, niin sitä enemmän mielen perukoilla kummittelee Fazerin suklaa ja sipsipussi.
Tavallaan olen aina ollut ihmediettejä vastaan. Miten se normaaliin ruokaan siirtyminen sitten tapahtuu? Painohan siinä väkisinkin sitten nousee eli onko sitten laihdutettava muutama kilo tavoitepainon alle? Itsensä huijaamista pitkälti... Mutta kun se oma paino ei laske. Ja kun se ei laske, niin aina menee pidempää niihin hoitoihin pääseminen. :(
Onko jollakin kokemuksia jostan dieteistä? Hyvää/huonoa sanottavaa?
Mun on paino syömisten tarkkailusta ja liikkumisesta huolimatta jäänyt paikoilleen. Okei, ehkä on muutama pulla ja suklaa tullut syötyä enemmän. Mutta sallittakoon se. Onhan tämä alkuvuosi ollut henkisesti kovinkin raskasta aikaa.
Se tosiasia, että siskoni on raskaana ei tule muuttumaan. (Herrantähden, toivottavasti ei muutukaan!) Ja isoisäni makaa sairaalassa puolitiedottomana jalka jo puoliksi toisella puolen. Sillekään en mahda mitään.
 |
| Kuva |
Siispä, kun pelikortit on lyöty pöytään, niillä pitäisi pelata. Miten sen vain saa toimimaan? Dietillä? Ja millä dietillä? Karppaustako? Atkinsindiettiä? Painonvartijoita? Pussikeittodietti? Liian paljon valinnan varaa. Ja liian paljon ajatukset kohdistuu siihen ruokaan. Jos pitää mitettiä jatkuvasti mitä suuhun voi ja saa laittaa, niin sitä enemmän mielen perukoilla kummittelee Fazerin suklaa ja sipsipussi.
Tavallaan olen aina ollut ihmediettejä vastaan. Miten se normaaliin ruokaan siirtyminen sitten tapahtuu? Painohan siinä väkisinkin sitten nousee eli onko sitten laihdutettava muutama kilo tavoitepainon alle? Itsensä huijaamista pitkälti... Mutta kun se oma paino ei laske. Ja kun se ei laske, niin aina menee pidempää niihin hoitoihin pääseminen. :(
Onko jollakin kokemuksia jostan dieteistä? Hyvää/huonoa sanottavaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)