24. elokuuta 2016

Yk 17

Verta. Paljon. Hitto.

Sunnuntaina tuli ekat veritipat. Aattelin, että se voi johtua hiivasta, joka jylläsi. Maanantaina tuli pari tippaa lisää. Ja verihiutaleita. En osaa muuten kuvailla. Paperiin jäi ikäänkuin hiutaleita. Ei kirkasta verta. Anteeksi ällöys... Tiistaina illalla alkoi vuoto kunnolla ja hyytymiä alkoi tulla enemmän. Keskiviikkona kivut olivat jo kovat ja vuoto runsasta sekä hyytymiä tuli joka pyyhkäisyllä.

Noita hyytymiä mulla tulee aina yks tai kaks suht pientä klönttiä, eikä siinä mitään, ihan normaalia. Mutta kuinka paljon niitä hyytymiä voi tulla, että se on normaalia? Varsinkin tuo hiutalemainen hyytymien alku mietityttää kun selaista ei ennen oo ollut.

Ehkä taas mietin liikaa. Ehkä pitäisi ottaa löysin rantein välillä...

21. elokuuta 2016

Pikapäivitys

Tänään jäi aamulla paperiin verta...

Housut märkinä

Kirjaimellisesti.

Nimittäin valkovuodosta. Kellertävää valkovuotoa on tullut melko runsaasti nyt muutaman päivän ajan. Ajattelin sen olevan hiivatulehdus. Muttei Canesten tunnu tuovan helpotusta. Ajattelin sen myös olevan pissatulehdus, mutta eipä siihen taida tuollainen oire kuulua. Ja sitten mieleen tuli, että voisinko olla raskaana...? Huh! En uskalla ajatella enempää...

Vuoto ei ole juoksevaa, vaan vähän kokkareista, kellertävää, eikä se haise miltään. En tiedä uskallanko googlettaa oiretta ollenkaan... :D Ehkä en tänään. Ehkä huomenna. Jos Canesten kuitenkin auttaisi.

16. elokuuta 2016

Jomottaa

Mitään kummallisia oireita ei ole ollut tähän asti. En myöskään ole saanut tikutettua ovista, vaikka viime viikolla oli pari limapäivää.

Äsken alkoi alaselän ja alavatsan kipuilu. Jomottaa oikein kunnolla. Tulee tuskainen yö...

11. elokuuta 2016

Kosteaa...

Hirvittävä määrä valkovuotoa liikenteessä nyt kolmatta päivää. Ovistestit näyttää negaa. Turvotuksen tunne ja epämiellyttävä olo ovat poissa. Tällä hetkellä itseasiassa aika normaali olo. :)

2. elokuuta 2016

Kipuja

Hikistelykohtaukset ovat vähentyneet, mutta niiden tilalle tuli viime yönä alaselän ja alavatsan kivut. Olo on epämukava, vatsa tuntuu hiukan turvonneelta ja paineentunnetta on. Töissä paikallaan istuminen tuotti tänään hankaluuksia.

Olenko ymmärtänyt oikein, että tällainen on ihan normaalia?

1. elokuuta 2016

Hengissä ollaan!

Jestas miten kiireinen oli heinäkuu! En ehtinyt edes ajatella tänne tulemista kun oli niin kova säpinä päällä kokoajan. :D Mutta nyt alkaa tahti hidastua ja asiat loksahtelevat paikoilleen pikkuhiljaa.

Ollaan täällä pääkaupunkiseudulla nyt asuttu pari viikkoa. Tai mies on jo pidempään kun hänen työt alkoivat niin nopeasti. Ja minä olin tuossa viikon Espanjassakin reissussa. Mutta parisen viikkoa on ollut kämppä täällä ja kamoja on laitettu paikoilleen kovalla raivolla. :D

Lapsettomuusrintamallakin on edetty. Menkat alkoivat oletettua myöhemmin ja onneksi, nimittäin muuten olisi tämä kierto mennyt mönkään. Nyt alkoi siis Yk16. Käytiin viime viikolla ostamassa Clomit ja ne on nyt tässä kierrossa olleet käytössä. Söin niitä ohjeen mukaan kierron 3-7 päivinä yhden pillerin per päivä. Pillerit olivat naurettavan pieniä! :D Mutta pienestä koostaan huolimatta ovat aiheuttaneet muutaman oireen. Nimittäin muutamana aamuna on ollut todella paha olo. Ja saan hikistelykohtauksia. Ihan kuin olisi vaihdevuodet alkaneet!! Yhtäkkiä tulee hirveä hiki vaikka istuisi sohvalla... Tosi kiva. :D No, mutta nyt toivotaan, että ne auttavat ja aletaan testailla ovista ja yrittämään kaksi kertaa kovemmin.

Vauvajuttuja on tässä lähiaikoina myös tulossa paljon kun kummityttö täyttää vuoden, on kaverin vauvakutsut, kummipoika täyttää kaksi, miehen ystävä saa vauvan ja mitähän tässä loppuvuodesta vielä ehtiikän tulla lisää. :)

Olo on tällä hetkellä ihan hyvä. Tiedän, että kolahtaa kovaa, jollei tästä kierrosta tärppää, mutta onhan se pettymyksiäkin kestettävä. Nautitaan nyt niin kauan hyvästä mielestä kun sitä riittää. Vai kuinka? ;)