26. syyskuuta 2016

Ajatuksenvirtaa

Nyt on jälleen lapsia maailmassa enemmän. Meidän ystäväporukkaan on syntynyt pari vauvaa lisää. Aika katkeralta tuntui vauvalahjoja viedä vaikka kuinka yrittäisi ajatella, ettei muiden vauvat ja ilo ole meiltä pois.

Tuo kolmas vuosi yrittämistä alkaa pikkuhiljaa tulla täyteen ja edelleen minä täällä painin samojen ongelmien kanssa kuin silloin aloittaessa. Edelleen kiroan itseäni kun en saa sitä painoa riittävän alas, jotta päästäisiin oikeasti hoitoihin. Ja edelleen kiroan kroppaani kun se toimii miten sattuu.

Selvennetäänpä vähän tässä myös tuota tikutusta tässä kierrossa. Siinä kun on ollut vähän epäselvyyksiä kun en muistanut tänne kirjoitella tuossa välissä. Eli siis kaksoishormonitestit toimivat niin, että tikkuun tulee vilkkuva hymiö kun raskauden mahdollisuus on kohonnut eli ovis on tulossa. No, koska olen pco-nainen, niin mulle se vilkutti hymiötä piiiiiiitkään. Ja tikkuun pärähti vilkkumaton hymiö vasta 13.9. oviksen merkiksi. Siispä tämän kierron pitäisi päättyä huomenna tai keskiviikkona. :)

Nähtiin viikonloppuna taas pitkästä aikaa kummilapset. Oltiin kummipojan 2v. synttäreillä. Ihan älyttömän nopeesti aika menee. Siellä oli kaikki kaveritkin kutsuttu juhliin ja vilskettä riitti! :D Myös meidän kummityttö nähtiin vkl ja hänelläkin alkaa jo olla vauhtia aikalailla touhuissaan. Kävin siskoni ja kummityttöni kanssa vauvauinnissakin. Tyttö oli niin reipas sukelluksissaan ja polskiessaan altaassa, että moni muu jäi kakkoseksi! :) Kummilapset ovat kyllä pelastus tähän meidän tilanteeseen.  <3

Olen melko varma, että menkat sieltä alkavat huomenna tai viimeistään keskiviikkona. Mulla ei ole yhtään raskaustestiä kotona, etten voi tänään hätiköidä. Tuon testin tekeminen tällä viikolla olisi muutenkin vähän hankalaa, kun meillä majoittuu tällä viikolla monta matkalaista ja ohikulkijaa. Ei siis olisi rauhaa olla onnellinen tai pettynyt. Mutta tuskin testiä edes tarvitaan kun viime postauksessa jo kertoilin noita kaikkia oireita ihan riittämiin...

Ihana syksy on täällä! Nauttikaa väriloistosta! <3

23. syyskuuta 2016

Naama kukkii

Taisi olla tämäkin kierto tässä. Menkkojen pitäisi alkaa viimeistään tiistaina ja naama kukkii jo. Kokoajan tekee mieli jotakin makeaa. Kiukuttaa ihan ihmeelliset asiat ja tiuskin miehelle milloin mistäkin vain huomatakseni sekuntia myöhemmin miten typerää se kaikki olikaan. Alavatsalla on tutut juilimiset alkaneet. Aika selkeät PMS-oireet, vai mitä? Hmh. No, eipä tässä kai sitten muu auta kuin surra tämäkin tappio ja jatkaa sitten taas matkaa...

13. syyskuuta 2016

Ovis +

Tänään tuli vesiputouksen lailla valkovuotoa, joten tein ovistestin illalla kun pääsin kotiin töistä ja kaupungilta. Ja kas kummaa! Se oli positiivinen!

Joten ovis + bongattu 13.9.2016. Kirjataan ylös! :D

3. syyskuuta 2016

Kaksoishormonitestit

Ostettiin Clearbluen kaksoishormonitestejä. Olen jonkin aikaa niitä jo harkinnut ja nyt tähän clomijälkeiseen kiertoon ne hankittiin.

Päätin, että en tässä kierrossa syö taas clomeja koska luin jostain, että ne vaikuttaisivat vielä seuraavassakin kierrossa. Tiedä sitten pitääkö se paikkansa... Clomikierto päättyi aikaisin, jo kp 27. Lisäksi vuoto oli todella runsasta ja veren seassa oli paljon hyytymiä. Tai niitä sellaisia klimppejä.... Ja kun sanon paljon, tarkoitan paljon! Joka pyyhkäisyllä niitä tuli. Kummallista...

Nyt olen parit testit tehnyt uusilla testeillä. Tänään on kp14. Ja arvatkaa! Testiin ilmestyi vilkkuva hymiö!!! Kääk!!! :D Se tarkoittaa sitä, että on kohonnut mahdollisuus raskautua. Vau! Nyt sittesn vielä huomenna ja maanantaina varmistetaan testillä, että se ovis sieltä tulee. Ja tietty tehdään kaikkemme taas makkarin puolella.

Vaikka tiedän, etten saisi, niin väkisin mieleen tulee sellainen mahdollisuus, että saisi isänpäivänä kertoa tuleville pappoille! <3