28. huhtikuuta 2014

Perjantai

Se on se päivä kun marssin lääkärin puheille. Jospa ainakin terot, että saataisiin menkat taas alkamaan. Ja mielelläni myös ultraus tai ainakin lähete sellaiseen. Toisaalta palan halusta tietää kohtuni ja munasarjojeni tilanteen, toisaalta pelkään sitä. Lienee ihan normaalia.... Hmh....

17. huhtikuuta 2014

Lomailufiiliksiä

Kaikki testit näyttää negaa eli ei masuasukkia mukana edelleenkään. Vappuviikolla sitten tehdään toimintasuunnitelma jatkolle.

Nyt yritän unohtaa viikoksi tämän hankkeen ja siihen liittyvät murheet ja nauttia viikon lomasta. Tai ainakin koitan teljetä päällimmäiset murheet pieneen vaaleanpunaiseen laatikkoon mieleni perimmäiseen nurkkaan ja kasata sen päälle pinon työasioita odottamaan vappuviikkoa.

Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä!

Kuva

15. huhtikuuta 2014

Lekurille mars!

Soitin tänään aamulla lääkärille, josko olisin saanu ajan, mutta ens viikolle oli vasta seuraava aika ja minähän en ole maisemissa. Eli siis vappuviikolla yritän uudelleen, jos ne menkat ei nyt vaan itsekseen ala.

Ne laittoi kuitenkin lähetteen raskaustestiin labraan, niin kävin nyt kuitenkin siellä. Tuloksia en vielä tänään saanut kun eivät vastanneet kun yritin soittaa. Huomenna uusi yritys. Tiedän kuitenkin sen olevan negatiivinen, eli ei mitään jännitystä pelissä mukana. Oon varmaan neljä kotitestiä tehny ja kaikki näyttäny negaa.
Kuva
Aattelin terolutia kysellä sitten sillon lääkärissä, kun sinne pääsen. Ja ajattelin myös, että kun sitten ollaan jo ihan lähellä sitä puolta vuotta yrittämistä, niin voisin kysellä jatkostakin sitten jo. Onko esim clomit vai jotain muuta. Mä niin tiesin, ettei meillä tärppää tänä puolen vuoden aikana. Eikä oo ollu kauheesti mahiksiakaan, kun vaan kahdet menkatkin tullut tässä ajassa.... Mitenhän paljon joudun taistelemaan hoidon puolesta.... ärsyttää jo valmiiksi.

4. huhtikuuta 2014

Ajatusten sekametelisoppa

Tänään pitäs olla jo kp5. Mut ei näy ei kuulu. Tiistaina oli tikku negaa. En oo sen jälkeen testannut.

Toisaalta on sellainen olo, että en ole raskaana, että stressi vaan siirtää menkkoja. Mulla on nyt AMK:n oppari tekeillä ja sen pitää olla tän kuun lopussa valmis. Ja käyn parilla kurssilla ja töissä samaan aikaan. Se vois olla ihan looginen selitys.

Mutta toisaalta toivon, että kuulun siihen joukkoon, jonka hcg-arvot nousevat hitaasti ja siksi testit olisivat vielä negaa.

Kirsikkana kakussa tietysti, että jokin on pielessä. Joko mun kierto on paljastanut kyntensä ja oikuttelee samalla tavalla kuin aikana ennen pillereitä. Olivat silloin hyvin epäsäännölliset. Tai olen raskaana, mutta kaikki ei ole kohdillaan. Voisiko tässä tapauksessa olla kyse kemiallisesta tai kohdun ulkoisesta? Vai jostain muusta?

Miksei ne menkat vaan vois tulla ajallaan, jos ei ole raskaana ja jäädä pois vasta kun on normaalisti raskaana? Ei mitään välimuotoja. Hmph.

1. huhtikuuta 2014

Päivitys

Nyt kp 40/39.

Ei kipuja. Ei vuotoa. Ei mitään.

Sunnuntaina illalla r-testi oli nega.

En kestä, jos kierto venyy. Alkais mieluumin uus. Muutenki niin pitkät...

Puuh...

Toisen kanssa



Nyt alkoi uusi suomalainen draamasarja yle2:lla. Sen nimi on Toisen kanssa.

Sarja kertoo lapsettomasta parista, jotka jo luovuttavat lapsen saannin suhteen, kunnes naispäähenkilö Saara kohtaa sukujuhlissa Matin. Sarjasta on tullut nyt yksi jakso, joka on nähtävillä Areenassa.

Suosittelen seuraamaan. Tätä tulee joka keskiviikko Yle2 klo 21.

http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/draamakomedia-toisen-kanssa-alkaa-yle-tv2lla-263