Flashback

Eräs bloggaaja teki positiivisen raskaustestin jokin aika sitten. Nyt blogissa oli kuva digitaalisesta testissä, jossa luki Raskaana 3+.

Kuva

Tämä jostain syystä toi mieleeni sen hetken kun paras ystäväni lähetti minulle tekstarin jossa oli positiivisen raskaustestin kuva. Se fiilis oli käsittämätön. Olin ihan vastikään kuulluut heidän yrittäneen pitkään ilman tulosta. Ja sitten yhtäkkiä hän lähettää minulle kuvan, joka todistaa heitä olevan kohta kolme. En ensin ymmärtänyt mitä näin, mutta kun se hitaasti upposi kallooni, niin olin iloinen. Olin vilpittömästi iloinen heidän puolestaan. Meillä oli yritys silloin ihan aluillaan. En osannut vielä olla katkera tai kateellinen. Taisin pari ilonkyyneltäkin vuodattaa. :D

Sitten vuotta myöhemmin istuin siskoni autossa matkalla vanhempiemme luo aavistaen, että kohta he kertovat odottavansa lasta. Keittiön pöydän ympärille keräännyttyämme siskoni mies pudotti pöydälle tutteja. Olin oikeassa. He odottavat vauvaa. Varmistaakseni kysyin vielä siskoltani, että oletko sä raskaana. Hän vastasi lyhyesti joo. Mun vatsaan putosi silloin kivi. Kyyneleet virtasi. Ilosta ehkä. Mutta myös surusta. Olin kateellinen. Meillä oli juuri tullut vuosi yritystä täyteen. Yritin esittää muille, ja myös itselleni, että olen iloinen siskoni puolesta. Että se on hienoa, etteivät he joudu käymään läpi lapsettomuuden helvettiä. Kuitenkin tieto siskoni raskaudesta murensi minut kokonaan. Minut ja mieheni.

Nyt taaksepäin katsoessa tajuaa sen, miten eritavalla otin raskausuutiset vastaan. Miten olin muuttunut vuodessa. Yritin olla vahva mieheni vuoksi. Hänelle uutiset olivat myrkkyä. Minä pakotin itseni ajattelemaan asiaa positiivisesti, mutta olin katkera. Ja olen edelleen kateellinen. Joka kerta hänen vatsansa nähdessäni tunnen sen raskaan kiven mahassani. Pieni surun aalto pyyhkäiseen mun ylitse kun ajattelen, että jos olisin tullut yhtä helposti raskaaksi, niin meillä olisi nyt noin 8kk ikäinen lapsi. Eteenpäin on onneksi tultu ja elämä on jatkanut etenemistään. Kai se kivikin sitten pikkuhiljaa kevenee entisestään. Mahdankohan tulla raskaaksi ennen kuin siskoni odottaa jo toista...

Juhannuskuulumisia

Oliko kiva juhannus? Paistoiko teillä aurinko, vai kuuntelitteko sateen ropinaa?

Kuva

Me kuunneltiin sitä sadetta. En juurikaan miettinyt juhannuksen aikana lapsettomuutta tai sitä mitä suuhuni laitan... Tuli syötyä vähän karkkia, kakkua, sipsejä, kotitekoisia hamppareita, kanavartaita, vesimelonia ja salaattia, juotua siideriä, viiniä, limua, vettä... Ja olostahan tuon huomaa. Kroppa on ihan turvoksissa. Varmaan eniten vaikuttaa tuo juomapuoli. :D Haha!

Pääasia, että tuli kuitenkin rentouduttua. Saunottua, paljuiltua, pelattu lautapelejä, seurusteltua, naurettua, retkeiltyä ja kävipä mies kalassakin! :) Mökillä hengailu on mukavaa. Silloin kun ei ole kiire minnekään.

Keventäjät

Hetken mielijohteesta liityin keventäjiin! Mulla on nyt puolen vuoden jakso ja se on n. 10€/kk. Saan siellä pidettyä kirjaa syömisistäni ja liikkumisistani. Joskin ei ollut mukavaa kirjata ylös heti viikonlopun ruokia ja juomia kun tuli juhlittua rippijuhlia ja synttäreitä ja vietettyä seuraava päivä uupuneena kotisohvalla... :D

Mutta onneksi elämä ei ole jatkuvasti sitä samaa. Ei ihan joka päivä tule syötyä kakkua, sipsiä, poppareita, pitsasandwichiä ja juotua limpparia ja sidukkaa. Tänään lounaaksi oli jauhelihakeitto. Ruoan määrä tuntuu niin valtavalta kun sen listaa ylös. :D

Liikuntaa en ole vielä jaksanut pohtia. Uiminen kerran viikossa oli ihan jees hommaa. Fillarointi ei oikein uppoa ja lenkille ei voi lähteä. Pitää siis kotosalla jokin sellainen laji löytää, jota viitsii kerran/kaksi viikossa tehdä. Hmph.

Että sellainen suunnitelma. Jospa tuo viime vuoden valmistujaismekko saataisiin vielä suuremmaksi mulle mitä se nyt on. :D

Hoidon tarpeessa

Viime syksynä lapsettomuus valtasi koko mun elämän. Oltiin lähestymässä vuoden rajapyykkiä ja se ahdisti. Oli synkkä syksy ja talvi tulossa ja mun päähän ei mahtunut muuta kuin se seikka, että olemme lapsettomia. Oltiin kesällä kuultu, että miehellä ei ole juuri ollenkaan siittiöitä. Ja että mulla on PCOS. Kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Kuljin kuin sumussa. Yritin kovasti tsempata aina tavatessani muita, mutta muuten olin aika masentunut.

Silloin hakeuduin hoitoon. Parin ystävän ja miehen kannustamana. Varasin ajan psykologiselle sairaanhoitajalle. Jutteluseura on ilmaista ja käyntikertoja on 10. Mulla on vielä kaksi kertaa jäljellä. Nyt olo on toinen. Vaikka edelleen pyörittelen lapsettomuutta mielessäni, niin koitan suunnata ajatuksiani välillä jonnekin toisaallekin. Olen yrittänyt nauttia elämästä, siskoni raskaudesta ja kummipojastani.

Kuva

Tämän vajaan vuoden aikana olen käsitellyt erinäisiä asioita niin yksin, miehen, siskoni kuin äitinikin kanssa. Olen alkanut ymmärtää enemmän tapaa jolla reagoin erilaisiin asioihin ja olen oppinut suhtautumaan niihin oikein. Varmasti kokoajan oppii lisää ja tulee takapakkiakin, mutta pääasia, että nyt tuntuu siltä, että on ihan ok olla minä. Ei haittaa vaikkei parisuhde ole kuin elokuvasta, ei haittaa vaikka jään kohta työttömäksi, ei haittaa että siskoni saa lapsen ennen minua.

Hetken ennen tämän tekstin julkaisemista harkitsin vanhojen juttujeni lukemista, mutten kuitenkaan vielä uskaltanut. Ehkä myöhemmin. Ei nyt. Nyt on niin hyvä olla, etten halua pilata sitä oloa lukemalla omia itsesäälikieriskelyjuttuja. :D

Ja hei! Ihanaa kesää! Nyt se on täällä! Kesä! :)

Ylläripylläri kipu

Siinä minä olin. Keskellä kirppistapahtumaa. Myymässä vanhoja vaatteitani. Juuri oli eräs ystävä saapunut paikalle juttelemaan niitä näitä. Ja sitten yhtäkkiä alavatsaa kouraisee kipu. Ensin vähän pienempi ja sitten ihan valtava. Niin valtava, että oli istuttava alas. Oli mentävä sykkyrään. Niin valtava, että istuminenkaan ei tuntunut hyvältä.

Siinä minä olin. Keskellä päivää yhtäkkiä kärsimässä kamalasta kivusta alavatsalla ja selässä. Siinä toinen ystäväni, jonka kanssa olin myymässä kysyi yhtäkkiä, että onko kipuja ja miten ne nyt jo. Että hänen laskelmiensa mukaan ei vielä pitäisi... No ei pitäisi... Olin ihan yhtä äimänkäkenä kuin hänkin.

Ja siinä me seistiin keskellä kirpparitapahtumaa minä kivuista kärsien ja hän neuvottomana vieressä. Kohtaus kesti ehkä puolisen tuntia - tunnin. Sitten se hiipui pois ja olo oli kuin kipua ei ikinä olisi ollutkaan.

Nyt on menossa kp 31. Eli tässä kohtaa oikeassa elämässä olisi alkanut menkat. Liekö kroppa sitä yrittänyt, mutta feilasi taas... :(

Tarviin buustausta

Jostain maailman kolkasta pitäisi nyt saada joku buustipiikki persauksiin. Painonpudotus ei ole edennyt koko keväänä. :(

Motivaatio on ihan hukassa, vaikka luulisi sitä olevan roppakaupalla. Kokoajan vaan tuntuu olevan kiire ja armoton väsymys. Päivät menee haukotellessa ja yöt valvoessa. Sain tietää, että työni päättyvät tämän kuun loppuun, joten siellä on kauhea stressi päällä, että saa työt päätökseen ennen kulkuluvan luovuttamista.

Kuva

Liikunta on jäänyt vaivihkaa pois taas. Olen kärsinyt jalka ja selkävaivoista. Siinä ehkä syy. Tai sitten olen vain laiska paska. Niin ja mainitsinko jo, että suklaa ja sipsit ja jäätelö on sairaan hyvää? Vähemmän kyllä suklaata olen syönyt. Jäätelöä sitäkin enemmän. Kesäisin on mun jäätelökausi. Talvisin en syö jäätelöä juuri ollenkaan. Mutta kesällä....

Pudotettuja painokiloja on nyt 9. Eli vähän on tullut takaisinpäinkin jo... Niin epäonnistunut fiilis, että tekisi mieli luovuttaa kokonaan!