28. heinäkuuta 2014

The Puhelu

Mies sai viime perjantaina kolmelta puhelun lääkäriltämme.

Siittiötuotanto on lisääntynyt, nyt pystyttiin laskemaan jo eteenpäin liikkuvia. Silti ollaan reilusti alle normaalin määrän. 15milj. olisi normaali määrä, mutta miehellä on 3milj. Suunta on parempi, mutta vielä on toivomisen varaa.





Lääkäri oli sitä mieltä, että testosteronin tuotannossa on puutteita. Tämä saattaa johtua esimerkiksi alkoholin kulutuksesta tai ylipainosta. Mun pitää pikkuisen tutkia tätä testosteroniasiaa, kunnen mitään siitä tiedä. Samalla tässä kun painonpudotusta aletaan yhdessä nyt harrastaa, niin syötän miehelle purkillisen sinkkiä. Sekin kuulemma voi auttaa.


Mies menee vielä rasva, maksa ja sokerikokeisiin eli ihan verikokeelle. Sitten tammikuussa otetaan uudelleen sperma-analyysi ja katsotaan, että mikä tilanne tuolloin.

Mulla taasen on tiedossa 20.8. toinen kerta ravintoterapeutilla. Jouduin siirtämään tätä aikaa myöhemmälle työjuttujen takia.


Me ollaan kovasti nyt mietitty, että kerrottaisiinko tästä kaikesta molempien perheille. Tämä asia painaa mun mieltäni kovasti ja helpottaisi, jos voisi puhua tästäkin ihan rauhassa. Ja ainakin sitten välttyisi ikäviltä urkinnoilta tai muuten vaan mielen pahoittamiselta.

Tässä asiassa otin jo ensiaskeleen ja kerroin yhdelle ystävälleni asioiden laidan. Hän otti uutiset vastaan hyvin eikä mun tarvinnut katua, että kerroin. Heti helpotti oloa, kun sai osan tästä taakasta pois harteilta. Niin, eikä enää tarvitse varoa mitä sanoo ja mistä asioista kertoo.

Toivon vaan, että jos me päätetään kertoa, niin kukaan ei ajattele, että me haluttaisiin jotenkin huomiota...

24. heinäkuuta 2014

Kateudesta vihreänä

Pikkusiskoni kertoi viime viikonloppuna kesäretkellämme, että he aikovat miehensä kanssa aloittaa lapsen yrittäminen parin viikon päästä kun pillerit loppuvat.

En tiennyt miten reagoida. Toki olen tästä tiennyt jo kauemminkin, mutta nyt kun tuo hetki koittaa, olen jollain tavalla katkera siitä, että heillä kenties onnistaa aikaisemmin. Heillä kenties on lapsi jo ensi vuonna.

Ja minä taas masennuksissani tungen kurkusta kaikki suklaat, sipsit ja kakkupalat mitä käsiini saan. Eli en todellakaan edesauta meidän lapsen saamista ollenkaan. Olen koittanut pitää mielessä sen ravintoterapeutin ohjeet, mutta niiden noudattaminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Olen itse kuin pieni kakara, joka parkuu ettei saa tikkaria. Ja tämän tajutessani suutun itselleni vielä enemmän ja vaivun vain suurempaan epätoivoon. Olen jopa ajatellut, etten tule koskaan laihtumaan tarpeeksi, että pääsisimme lapsettomuushoitoihin. En tule koskaan olemaan terve äiti.

ps. Miehen toisen sperma-analyysin ja kromosomitutkimuksen tulokset tulevat huomenna! :S