Hoidon tarpeessa

Viime syksynä lapsettomuus valtasi koko mun elämän. Oltiin lähestymässä vuoden rajapyykkiä ja se ahdisti. Oli synkkä syksy ja talvi tulossa ja mun päähän ei mahtunut muuta kuin se seikka, että olemme lapsettomia. Oltiin kesällä kuultu, että miehellä ei ole juuri ollenkaan siittiöitä. Ja että mulla on PCOS. Kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Kuljin kuin sumussa. Yritin kovasti tsempata aina tavatessani muita, mutta muuten olin aika masentunut.

Silloin hakeuduin hoitoon. Parin ystävän ja miehen kannustamana. Varasin ajan psykologiselle sairaanhoitajalle. Jutteluseura on ilmaista ja käyntikertoja on 10. Mulla on vielä kaksi kertaa jäljellä. Nyt olo on toinen. Vaikka edelleen pyörittelen lapsettomuutta mielessäni, niin koitan suunnata ajatuksiani välillä jonnekin toisaallekin. Olen yrittänyt nauttia elämästä, siskoni raskaudesta ja kummipojastani.

Kuva

Tämän vajaan vuoden aikana olen käsitellyt erinäisiä asioita niin yksin, miehen, siskoni kuin äitinikin kanssa. Olen alkanut ymmärtää enemmän tapaa jolla reagoin erilaisiin asioihin ja olen oppinut suhtautumaan niihin oikein. Varmasti kokoajan oppii lisää ja tulee takapakkiakin, mutta pääasia, että nyt tuntuu siltä, että on ihan ok olla minä. Ei haittaa vaikkei parisuhde ole kuin elokuvasta, ei haittaa vaikka jään kohta työttömäksi, ei haittaa että siskoni saa lapsen ennen minua.

Hetken ennen tämän tekstin julkaisemista harkitsin vanhojen juttujeni lukemista, mutten kuitenkaan vielä uskaltanut. Ehkä myöhemmin. Ei nyt. Nyt on niin hyvä olla, etten halua pilata sitä oloa lukemalla omia itsesäälikieriskelyjuttuja. :D

Ja hei! Ihanaa kesää! Nyt se on täällä! Kesä! :)