28. joulukuuta 2016

2 päivää myöhässä

Niin sanoo mun Period Calendar puhelimessa. Hah. Sanon minä.

Palataanpas ensin muutama viikko taaksepäin. Me saatiin mun verikokeiden tulokset. Kokeita oli melkoinen määrä ja hintakin sen mukainen. Niistä ei kuitenkaan selvinnyt mitään, sillä kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä. Lääkäri totesi, ettei tulokset tue kovin hyvin PCO:n diagnoosia, mutta koska mm. karvan kasvu on kovaa ja helminauhamaisuutta oli havaittavissa munasarjoissa, niin ei peruuteta sitä diagnoosia. Mulla edessä siis tällä hetkellä pelkästään painonpudotus. Sekin on muuten saanut taas uutta puhtia kun hankin LadyLinelle salikortin. Pilates on miellyttävää ja monta muutakin tuntia siellä kutkuttelisi kunhan vaan saisi kaikki menot sovitettua yhteen.

Nyt odotetaan miehen labrojen valmistumista. Hän kävi myös kivesten ultrassa, mitta sieltä ei mitään löydöksiä tullut. Hyvä juttu. Tästäkin kunnon lausunto otettujen kuvien perusteella saadaan seuraavalla käynnillä parin viikon päästä.

Tässä kierrossa ei juurikaan olla otettu stressiä seksistä vaan sitä on harrastettu juuri silloin kun mieli on tehnyt. Ovistuntemuksia ei ollut ollenkaan. Tissit eivät ole olleet kipeät eikä juuri muitakaan oireita finnien lisäksi ole ollut. Ihanan kivuton kuukausi! Nyt vaan pelkään, että kierto venyy hirmupitkäksi kun ovista ei tullut... Pitänee tehdä r-testi ja aloittaa terot ensi viikolla, jollei menkkoja kuulu.

Mites meni joulu? Me hengattiin perheiden kanssa ja temmellettiin kummitytön kanssa uusien lelujen parissa. :) Kummipojalle me lähetettiin kovasti lentosuukkoja, hän kun oli sairaana joulun. Me saatiin miehen kanssa paljon kivoja lahjoja. Yhteistä aikaa leffalippujen muodossa ja jotain vähän hyödyllisempää lahjaa astioiden muodossa. Joulu on ihanaa aikaa ja nytkin se meni ohitse ihan liian äkkiä.

Toivotan kaikille onnekasta uutta vuotta 2017! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)