Kävin toissapäivänä vaa'alla enkä pettynyt vaikka paino ei ollutkaan muutunut sitten edelliskerran. Shoppailin ristiäislahjaa kummipojalleni ilman ahdistusta siitä, ettei minun vatsassani kasva pienokainen. Kuuntelen sujuvasti pikkusiskoni vauvahaaveista ja pienten vaatteiden säilytysongelmista. Ihastelen kauppareissulla vilpittömästi pikkutytön vaaleanpunaisia saappaita ja liilaa, numeron liian isoa talvitakkia. Sydämeni on pakahtua onnesta työkaverini puolesta, jonka laskettu aika on helmikuussa. Nauran vedet silmissä, kun hän kertoo isoveljien toilailuista.
Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen. Olen käynyt vesijumpassa siskoni kanssa kerran tai kaksi viikossa. Se on minulle iso saavutus ja olen siitä ylpeä sanokoot muut mitä tahansa! Kerran tai kaksi liikuntakertaa viikossa on minulle paljon, jollekin toiselle se on minimi. Minusta tuntuu hyvältä liikkua näin. Ja se on paljon sanottu se!
Jokainen liikuntakerta on aina enemmän, kuin jos jättäisit sen tekemättä. Tärkeintä onkin liikkua sen verran ja sillä tavalla, että siitä tulee itselle hyvä mieli. Toisiin ei pidä verrata itseään (paraskin sanomaan, tiedän miten vaikeaa se on). Jos liikunnasta ottaa liikaa paineita, se muuttuu velvollisuudeksi, ja muutaman viikon jälkeen jää kokonaan. Tsemppiä! :)
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta, se merkitsee paljon! :)
Poista