13. tammikuuta 2015

Uutisia

Eilen illalla siskon miesystävä kyseli, että olemmeko miehen kanssa kotona. Tulivat ovesta sisään molemmat ja sanoivat, että nyt takki niskaan ja lähdetään vanhempieni luokse käymään. Mun alkoi hälytyskellot soida heti. Osasin jo arvata mitä tulemaan pitää.

Ajettiin vanhempieni luo ja istuttiin keittiöön pöydän viereen kun pöydälle lensi yhtäkkiä tuttipaketti, ultrakuva ja kaikkea sellaista pikkusälää.

Siskoni on kolmannella kuulla raskaana. 
-
-
-
-
-
-
-
R A S K A A N A
-
-
-
-
-
-
-
Siskoni. 
-
-
-
-
-
-
Raskaana. 

Aloin itkeä. Äitini itki. Isäni tapansa mukaan huuteli mitä sattuu ja meni ihan sekaisin. Mun mieheni ei sanonut sanaakaan.

Siinä se sitten tuli. Siskoni on raskaana ja minä en. Se tuntui pahalta, mutta samaan aikaan olin erittäin iloinen. Olin surullinen koska me emme miehen kanssa saaneet olla ensimmäisiä lapsenlapsen tuojia. Olin iloinen, koska siskoni saa lapsen. Ja koska heillä tärppäsi ensimmäisestä kierrosta, he ovat molemmat terveitä. Ja lapsi voi hyvin ja on aktiivinen.

Eilinen ilta meni hehkuttaessa ja kelatessa taaksepäin aikaa ja miettiessä mitä kaikkea tämä nyt tuo tullessaan. Mieheni pysyi hiljaa kokoajan.

Kun me päästiin kotiin, soitin heti ilouutiset parhaalle ystävälleni. Jollain tavalla se tuntui tärkeältä saattaa tieto hänelle heti. Hän kuulosti varautuneelta ja kysyikin, että miltä tuntuu. Ihan ok olo. Mutta olin eilen illalla varma, että se paha olokin sieltä vielä tulee. Sillä hetkellä olin täydellisesti onnellinen heidän puolestaan.

Kuva

Mies avautui vasta kotona mun puheluni jälkeen. Hän oli täysin järkyttynyt eikä kyennyt koko iltana oikeastaan toimimaan normaalisti. Hän oli miettinyt jopa sitä, että jos meitä pyydetään lapsen kummeiksi. Hän ei halua olla kummi. Että hänestä se tuntuu iskulta vyön alle. Että ei hän osaa olla onnellinen heidän puolestaan. Hän on erittäin katkera ja masentunut. Olen kovin huolissani miehestäni ja hänen jaksamisestaan. Eilen lähinnä kuuntelin hänen ajatuksiaan. Tänään aamulla se iski minuunkin. Tajusin sen kivun, joka uutien aiheutti.

Siskoni jännitti vanhemmillemme kertomista, mutta olen varma, että jonkin verran myös minulle ja miehelle kertomista, koska he tietävät meidän yrittämisestämme ja sairauksista ja kaikesta. Ja uskon, että hän ymmärtää myös ne turhautumisen tunteet ja kateellisuuden ja kaiken. Mutta uskon myös, että se satuttaa häntäkin katsella miten paha mieli meille tulee, kun he ovat raskaana. Kun he saavat kesällä pienen nyytin ja me emme.

Että tässä nyt opetellaan sitten olemaan täti.

6 kommenttia:

  1. Eli hän alkoi heti yrittää, kun olitte marraskuun alussa keskustelleet. On se niin turhauttavaa, kun toiset onnistuvat tuosta noin vaan. Itse en ainakaan osaa iloita yhdestäkään raskausuutisesta. Pahaltahan se tuntuu, mutta en vaan pysty, en aidosti. Ei muiden onni ole minulta pois, tiedän sen, mutta silti se sattuu. Lapsettomuusblogeissa onnistumiset tuntuvat ansaituilta ja antaa toivoa itsellekin. Kun pitkään aikaan kukaan ei onnistu, niin tuntuu jotenkin toivottomalta ja mustalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh. Kyllä mulle on monesti tullut kyyneleet silmiin kun tästä olen kertonut ihmisille. On niin ristiriitaista että kiukuttaa!

      Poista
  2. Yep kun oma sisko ilmoitti olevansa raskaana,meni puhevälit pariks viikkoa. En pystyny enkä halunnu jutella tai olla siskoni lähellä. Itkin,olin katkera, vihainen.
    Mutta nyt en voisi olla onnelisempi. Olen täti ihanalle pojalle ja vaikka välillä tekee kipeää nähdä siskoa ja lasta niin silti sitä on onnellinen, että saa olla osa jonkun lapsen elämää :). Voimia ja jaksamisia <3 ja onnea tätiksi tulemisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun tavoitteena on päästä tuohon ajattelutapaan myös. Eniten ehkä pelkään miehen lailla sitä kummiuden mahdollisuutta. Kuitenkin tiedän sydämessäni, että katuisin kieltäytymistä lopunikääni. Kiitos!

      Poista
  3. Pystyin niin samaistumaan tuohon, mitä kerroit. On tosi vaikea yrittää iloita muiden puolesta, kun ei oikeastaan haluaisi, ja samalla tuntee olevansa läpimätä ja itsekeskeinen ihminen. Mutta kun oma lapsettomuus tuntuu entistä kurjemmalta, kun sitä vertaa onnellisesti raskaana olevan elämäntilanteeseen... Jaksamista <3 Ja onnea myös tulevalle tädille! Omalla kohdallani se onkin osoittautunut tosi mukavaksi hommaksi, kaikesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä on raskasta keskustella tästä ihmisten kanssa. Eilen kävi mun mamma, siis isomamma, kylässä ja oli se hirveää teeskennellä iloista. Hän kun ei tiedä meidän yrittämisestä saatikka sairauksista eikä mistään mitään... On tämä kyllä hienoa, kun voi saada vertaistukea silloin kun sitä tarvitsee! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)