Uutta tutkimusta Endometrioosista

Mielenkiintoisen uuden tutkimuksen tiedote on julkaistu Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin verkkosivuilla 1.12.2014. Ihan loistavaa, että niin kansainvälisesti, kuin ihan täällä Suomessakin tutkitaan endometrioosia. Se kun on tavanomainen meidän hedelmällisessä iässä olevien keskuudessa, mutta hyvin harva lääkäri tietää sairaudesta yhtään mitään. Valitettavasti suuri osa lääkäreistä ei tunnusta koko sairauden olemassaoloa. Tästä syystä liian harva jää vaille kunnollista hoitoa. 

– Tuoreessa tutkimuksessa havaittu aivan uusi hämmästyttävä löydös on miessukuhormoni testosteronin korkea taso endometrioosikudoksessa --, selvittää dosentti Antti Perheentupa.

Jos yhtään kiinnostaa tuo endometrioosin yhteys testosteroniin tai ihan muista syistä tämä sairaus kiinnostaa, kehoitan teitä lukemaan edes tämän tiedotteen.

Rauhallista Itsenäisyyspäivää!

Kuva

Joulu saapuu...

...kipujen kera.

Taas on alkanut ne inhottavat kipukohtaukset. Alavatsaa polttelee samaan tapaan kuin menkkojen aikaan, mutta mitään ei tule ulos. Vuoto ei ala itsekseen. Kipu saapuu luokseni aina yllättäen. Millon iltaisin, milloin aamuisin, joskus päivisin. Satunnaisesti. En ole enää pitkiin aikoihin pysynyt mukana kiertopäivissä.

Minun pitäisi suunnitella koska suon menkkojen alkavan seuraavan kerran. Ennen joulua pitäisi varmaan yhdet menkat tuottaa. Terot kyllä toimivat joka kerta. Kurjaa miten oma kroppa ei toimi oikein... Yritän elätellä toivoa, että kun paino tarpeeksi putoaa, niin estrogeenitaso nousee ja menkatkin alkaisivat itsekseen. Sen mahdollisuus vaan taitaa olla aika pieni.

Joulu saapuu...

...kiireiden kera.

Viikot ennen joulua ovat bookattuna. Vapaata aikaa ei kovin paljoa ole, kun moneen paikkaan pitäisi ehtiä kylään ja paketit paketoida ja piparit leipoa.

Tuntuu siltä, että ei ole sopivaa neljän päivän taukoa missän kohtaa, että voisi ne menkat ja kivut ottaa vastaan ennen aattoa. On vain huonoja vaihtoehtoja.

Tästä kaikesta huolimatta odotan joulua. Rakastan aattoa, sen rauhallisuutta, perheen yhteistä aikaa, joulumusiikkia, hyvää ruokaa, joulukoristeita.... Olen jouluihminen. Henkeen ja vereen.

Kuva

1. etappi saavutettu!

Se päivä sitten koitti keskiviikkona. En olisi uskonut, että pääsen tähän. :D Vaikka aika pienestä asiasta onkin kyse. Joidenkin mielestä varmasti naurettavaa. Minulle tuli hyvä mieli.

Pudotin ensimmäiset 5 kiloa!

Sen ansiosta kävin shoppailemassa ja ostin Lindexiltä uudet housut ja uuden paidan. Lisäksi shoppailin Seppälästä kahdet alefarkut. Ja tiedättekö mitä! Housut ovat kaikki kokoa pienemmät kuin ennen! ^^

Nyt jäi vesijumppa joulutauolle. Tammikuussa uudet kujeet. Sillä aikaa voisin tutustua kuntopyöräilyyn ja ihan tavalliseen uintiin. ;)

Seesteisyys

Olen terapian avustuksella päässyt sellaiseen jonkinasteiseen seesteisyyden tilaan.

Kävin toissapäivänä vaa'alla enkä pettynyt vaikka paino ei ollutkaan muutunut sitten edelliskerran. Shoppailin ristiäislahjaa kummipojalleni ilman ahdistusta siitä, ettei minun vatsassani kasva pienokainen. Kuuntelen sujuvasti pikkusiskoni vauvahaaveista ja pienten vaatteiden säilytysongelmista. Ihastelen kauppareissulla vilpittömästi pikkutytön vaaleanpunaisia saappaita ja liilaa, numeron liian isoa talvitakkia. Sydämeni on pakahtua onnesta työkaverini puolesta, jonka laskettu aika on helmikuussa. Nauran vedet silmissä, kun hän kertoo isoveljien toilailuista.

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen. Olen käynyt vesijumpassa siskoni kanssa kerran tai kaksi viikossa. Se on minulle iso saavutus ja olen siitä ylpeä sanokoot muut mitä tahansa! Kerran tai kaksi liikuntakertaa viikossa on minulle paljon, jollekin toiselle se on minimi. Minusta tuntuu hyvältä liikkua näin. Ja se on paljon sanottu se!

Sano miltä susta tuntuu

Puhumisesta on tullut minulle pakottava tarve. Jos joku sattuu kysymään jotakin omasta olostani tai tämän hetkisestä tilanteesta, puhun. Puhun niin pitkään ja toistellen samoja asioita, että kuuntelija alkaa katua kysymystään. :D

Eilen juttelin siskoni kanssa. He tulivat meille rääppijäisiin ja siinä samalla sitten otin hyvin röyhkeästikin kenties puheeksi lapset. Kysyin suoraan heidän lapsiaikeistaan ja sain suoria vastauksia. Tuntui siskonikin miettineen näitä asioita ja oli kenties hyvä, että niistä asioista vihdoin puhuttiin ääneen.

Kuva: cecilya sxc.hu

Hän tuntui olevan vähän epävarma siitä, että onko se soveliasta, jos hän saisi lapsen ennen minua. Yritin parhaani mukaan vakuuttaa, että ei siinä ole mitään väärää. Äitiämme hän tuntui pelkäävän eniten. Siskoani harmitti äitimme reaktio hänen kilautumiseensa. Äiti ei ollut asiasta ollenkaan niin iloinen kuin silloin kun minä menin kihloihin. Väärin. Niin väärin. Siispä siskoni pelkää, että mitä äiti sanoo jos hän saa ennen minua lapsen.

Minusta se on erittäin surullista, että pitää ajatella tällaista asiaa. Eikös kaikki kuitenkin elä omaa elämää ja saa tehdä omia päätöksiä? Olen vihainen äidillemme. Miksei hän voisi pitää suunsa supussa edes joskus? Eikö hän voisi ajatella, että miltä toisesta tuntuu kun oma äiti tuomitsee kihlautumisen ja kenties lapsen? Varsinkin kun siskollani on mitä mahtavin mies. Heistä tulisi mahtavat vanhemmat.

Toivon todella, että juttelumme helpotti siskoni oloa ja että hänen ei tarvitsisi miettiä mitä muut ovat mieltä. Minä ainakin olisin iloinen. Vaikka kenties se pikkuisen kirpaisisikin, etten se ole minä joka on raskaana.