Meidän piti kertoa yrittämisestä ja lapsettomuudesta ja painon pudottamisesta molempien perheille kesällä.
Toisin kävi.
Ei kerrottu. Asia jäi ja jäi ja jäi, kun oikeaa aikaa ei tuntunut tulevan vastaan koskaan.
Miehen isoveljen parisuhteessa on kriisiaika meneillään, hänen pikkusiskonsa meni kihloihin ja minun pappani vointi menee kokoajan huonommaksi.
Miten sitä sitten yhtäkkiä pamauttaisi päin naamaa, että me ollaan muuten lapsettomia! o_O
Kutsuakko molempien perheet kylään, keittää kahvia ja laskea kaikki suojamuurit ja valheiden verhot? Vaikka meidän parisuhteella onkin kivijalka, niin sekin tuntuu saaneen railoja. Kestääkö se, jos me rakennetaan vielä vallihautakin? Vai pitäisikö sitä vaan antautua tälle kaikelle ja avata portit perheillemme tähän kurjuuteen? Onko se oikein rasittaa heitäkin tällä asialla? Tieto lisää tuskaa?
Me ei kerrottu lapsettomuudesta kuin muutamalle läheiselle ystävälleni. Ei siis kenellekään sukulaiselle. Kun sitten ICSI:n seurauksena tulin raskaaksi ja kerroin vanhemmilleni, niin ensimmäisenä äiti pamautti "jo oli aikakin, kun sullakin tuota ikää jo alkaa olla". Kerroin sitten että hoidoilla on saanut alkunsa johon he sitten ihmettelivät miksi emme ole mitään kertoneet. Ei tuollaista vaan ole niin helppo kertoa. En olisi kestänyt sitä utelua että no no no, mitä on meneillään. Kerroin aikoinaan yrityksen aloittamisesta noille ystävilleni, joten oli pakko sitten kertoa hoidoistakin. Oli aina piinaava vastata kyselyihin että miten hoidot etenee jne. Kaduin että olin edes heille kertonut.
VastaaPoistaTuo on juuri se pelko, joka meillä on. Että sitten alkaa ne jatkuvat kyselyt, että missä mennään. Kurjaa, että teille kävi juuri niin.
PoistaJa toivottelen kovasti onnea raskautumisesta! <3
Monelle lapsettomuudesta kerrottaessa on kovin tärkeää tietää kenen vika on. =( Olin aivan yllättynyt, että noin henkilökohtaista voi mennä kysymään! No toisaalta kiinnostaahan se ihmisiä että onko löydetty joku syy, mutta kun se syy on usein niin henkilökohtainen asia. Meillä on vikaa molemmissa, mutta voin vaan kuvitella miltä tuntuisi kertoa että vika on siinä toisessa ja kuinka paljon se kuormittaisi henkisesti juuri sitä "viallista" henkilöä. En alkanut eritellä syitä. Sanoin vaan ympäripyöreästi että molemmissa on vikaa. Enkä ole kertonut että kyse on juuri ICSI:stä, koska silloinhan nopeasti googlettamalla saisi tietää että miehen siittiöissä on pahasti vikaa. No toisaalta sekin oli syynä ICSI:lle, että minulta saatiin kerättyä määrällisesti kovin vähän munasoluja, joten oli pakko sitten ottaa "kaikki keinot käyttöön" ja tehdä ICSI. Jos olisi antanut mahdollisuuden miehen liikkumattomille siittiöille, niin olisi saattanut käydä niin ettei yksikään munasolu olisi hedelmöittynyt.
PoistaRistiäisissä äiti meni möläyttämään papin kanssa jutellessaan ennen tilaisuutta sivuhuoneessa, että pitkään odotettu lapsi ja sitten pappi meni kaiken kansan edessä kertomaan siitä kuinka lapsi on ollut hartaasti ja pitkään toivottu. Minun olisi siinä hetkessä tehnyt mieli vajota syvälle maan alle ja puna levisi kauttaaltaan kasvoilleni. En olisi todellakaan toivonut tuota tilannetta. Kaikille vieraille ei todellakaan oltu kerrottu tuosta pitkästä odotuksesta. Kukaan ei kyllä yllättäen sitten kysynyt mitään - ellei sitten mennyt selän takana kysymään joltakin toiselta.
Apua mikä tilanne! o_O :( <3 Oma äitini olisi kyllä saanut kuulla kunniansa...
PoistaMeillä miehen vanhemmat oikeastaan vähättelivät asiaa. Ettei mitään ongelmaa olisikaan. Totesivat vain, että heilläkin kesti aika kauan, ennen kuin tärppäsi. Musta tuntuu etteivät he ota tosissaan sitä faktaa, että kummankaan meidän, etenkin minun, kroppa ei toimi normaalisti. Paha olo minulle tuli myös siitä, että henkistä jaksamistani kyseenalaistettiin tyyliin, onko siinä psykologille menemisessä nyt mitään järkeä vielä tässä vaiheessa... Minä vain satuin elämään puolitoista vuotta siinä uskossa, että vain minussa on vikaa....
Olen myös pyöritellyt päässäni tuota ajatusta, että entä jos meille sanotaan, että sittenkin on ensin kokeiltava IVF:ää, että ei mennä suoraan ICSI:hin. Mitä jos, mitä jos mitä jos...
Olen kuullut monelta, jolla on saatu kohtalaisen hyvä saalis munasoluja kerättyä, että puolet on hedelmöitetty ICSI:llä ja puolet IVF:llä. Kyllä noilla klinikoilla on aika hyvä "pelisilmä" siitä miten on parasta toimia. Minulta saatiin kerättyä 10 munasolua, joka toki oli ihan kohtalainen "saalis". Näistä 5 hedelmöittyi ICSI:llä ja olivat kaikki top-alkioita. Tuoresiirto tärppäsi, mutta oli tuulimuna ja eka pas tärppäsi, josta tuloksena nyt 2-vuotias poika. Tänä vuonna olemme tehneet kaksi tuloksetonta pakastetun alkion siirtoa. Molemmilla kerroilla sulatettiin kaksi alkiota. Ekalla kerralla toinen alkioista ei lopulta selvinnyt uuteen pakastuskertaan ja toinen siis vaan siirrettiin. Toisella kerralla toinen "menehtyi" heti sulatuksen jälkeen ja toinen selvisi erinomaisesti sulatuksesta ja siirrettiin, mutta ei tärpännyt. Nyt meillä alkaa uusi hoito alusta. Viime kierrosta piti jo aloittaa hoito, mutta kroppani teki omat temppunsa ja menkat alkoi kp 17. Tässä kierrossa siis uusi yritys aloittaa oman hormonitoiminnan lamautus.
PoistaMinäkin olisin kaivannut ammattiapua lapsettomuuden kanssa painiessani. En kuitenkaan halunnut mennä yksityiselle puhumaan tuntitaksan raksuttaessa. Äitiyslomani alkoi tasan sinä päivänä, kun tuli kuluneeksi 5 vuotta yrityksen aloittamisesta. Aloitimme yrittämisen perjantaina 13. päivä ja tuli noiduttua sitä jokusen kerran vuosien varrella. :) Se oli sellainen spontaani "annetaan mennä", kun oltiin pitkään pohdittu koska on sopiva aika.
Kyllä mä uskon, että teillä vielä uudelleen tärppää. Yrityksen puutteesta se ei ainakaan ole kiinni. Ja mitä hienointa, että olet löytänyt vierellesi miehen, joka haluaa kulkea sun kanssa tuon raskaan polun!
PoistaKunnallisella puolella ei tuo psykiatrinen sairaanhoitaja maksa mitään. :)
Itseäni ainakin helpotti se että sain kerrottua asiasta 3,5vuoden salailun jälkeen. Vielläkään he ei eivät kyllä tiedä tarkkaan kauan olemme lapsettomia olleet. Vaikka välillä ahdistaa suunnattomasti äitin kyselyt olen tyytyväinen, että he tietävät tästä. Ei tarvitse varoa sanomisia tai peitellä tunteita.
VastaaPoistaKesällä olin pakahtua. Pää oli niin sekaisin kuin voi sekaisin olla. Toivoin, että oltaisiin saatu kerrottua molempien perheille tästä kaikesta. Mutta loppujen lopuksi tulos on se että kaksi ystävääni tietää. Sekin jo helpottaa jonkin verran, mutta toivoisin, ettei minun tarvitsisi varoa sanomisiani myöskään perheen seurassa. Varsinkin äidin kanssa jutellessa läheltäpiti -tilanteita on ollut useita. Ja jopa jo niin lähellä, että olen ollut kyyneleet silmissä.
PoistaRaastavaa.