Hei

Olen edelleen maisemissa...

Tässä on tullut vellottua jonkinasteisessa säälissä itseäni kohtaan. Olen yrittänyt selvittää niitä sängyn alla olleita mörköjä. Yksitellen vetänyt niitä päivänvaloon. Tie on ollut raskas ja toisinaan ne pinkovat takaisin varjoihin. Psykologinen sairaanhoitajani vaihtuu. Se on sääli. Vanha oli niin sympaattinen ja meillä meni hyvin yksiin. Ensi viikolla on eka käynti tällä uudella. Saapi nähdä sitten, miten hänen onnistuu kaivella niitä mörköjä esiin.

Olen myös mietiskellyt painon pudottamista. Joulunaikaan kun meillä on tapana saunoa tyttöjen kesken yhdessä ja minua hävetti riisua vaatteet heidän edessään, vaikka tiedän ettei kukaan minua varmasti tuomitse vartaloni takia. Neljä kuukautta on kulunut siitä, kun päätin, että nyt alan katsoa vähän syömisiäni ja siinä ajassa on pudonnut vain 6,8kg. Säälittävän vähän. No, ainakaan jouluna ja UV:na ei ollut tullut yhtään kiloa lisää. Päinvastoin: oli pudonnut kilo. Nyt palataan ensi viikolla normaaliin päivärytmiin kanasalaatteineen,vesijumppineen ja kuntopyöräilyineen.

Uutena vuonna meillä oli tähtisädetikkuja! Ja voi että miten niistä tuli mieleen lapsuus! :)

Pelkäsin joulua. Ihan vain siksi, että kuinka usein siskoni tai äitini huomauttaa syömästäni suklaan määrästä! Tai jostain muista herkuista. Olin valmistellut jopa puolustuksekseni pari virkettä. :D Mutta niitä ei tarvinnut käyttää. He taisivat ymmärtää, että tarvitsen tauon kaikesta raskaasta. Joten söin hyvin mielin niin paljon suklaata ja joulupipareita kuin tahdoin. :) Joulu meni muutenkin hyvin. Sain paljon kivoja lahjoja! Kirjoja, kynsilakkoja, maalausvälineitä, jälkiruokakulhoja jne. Olen kyllä niin jouluihminen, että minusta on surullista jo ensi viikolla riisua kuusi...

Meidän uusi vuosi meni rauhallisissa merkeissä. Olimme miehen vanhempien luona ja pelasimme lautapelejä monta tuntia! Puolenyön jälkeen grillasimme makkaroita nuotiolla. Sellaisia huolettomia iltoja kaipailen enemmänkin elämääni. 

Tähän loppuun pitäisi kai kirjoittaa jokin lause kuten "Tästä vuodesta tulee muutosten vuosi" tai "Vuonna 2015 pääsen tavoitteisiini ja pyrin olemaan murehtimatta liikoja". Mutta en taida sellaisia uskaltaa luvata. Sen sijaan yritän tehdä parhaani, että pysyn järjissäni näiden kaikkien murheiden ja ilojen sekamelskassa.

Lääkitys kohdilleen?

Kävin lääkärille valittamassa, että endokivut on pahoja ja panacodista tulee oksettava olo. Pitkän pohtimisen ja haastattelun jälkeen lääkäri määräsi mulle Tramadolia (50mg).

Lääkeseloste kuulosti hurjalta. Onko jollain kokemuksia tästä lääkkeestä? Kuulisin mielelläni.

Epäilen, ettei tämäkään lääke nimittäin sovi minulle, koska sen haittavaikutusten listan kärjessä on huimaus ja pahoinvointi. :( En tiedä mitä myrkkyjä sitten joudun kroppaani tunkemaan, jos tämäkään ei ole hyvä...

Mutta niitä kokemuksia?

Vuosi takana

Tajusin juuri, että olemme yrittäneet vauvaa vuoden. Salakavalasti sekin etappi hiipi kohdalle...

Olemme vuoden olleet ilman ehkäisyä ja tässä sitä edelleen kaksistaan ollaan. Mun mielialat tän asian tiimoilta vaihtelee kovasti. On päiviä jolloin on hyvä olla. Silloin ajattelen, että meidänkin aikamme vielä koittaa. Tavalla tai toisella. Ja että nyt on hyvä keskittyä kummipojan kasvun seuraamiseen ja laihdutusprojektiin. Ja sitten on päivä, jolloin tuntuu siltä, että elämä täyttä paskaa. On epäonnistunut olo niin naisena olemisessa, puolisona ja tyttärenä. Silloin on sellainen olo, etten kelpaa tällaisena äidilleni enkä puolisolleni. Ja kaiken lisäksi en osaa edes hillitä makeanhimoa ja kaikenlaista ruoan ylisyöntiä.

Kuva

Oloani niissä pohjamudissa ei varmastikaan helpota se, että esimieheni on raskaana. Tai se, että firmassamme on tällä hetkellä laskettava kahden käden sormilla äippälomalaiset. Ja sitten on vielä pimeää ulkona. Ja olen lihava. Ja siskoni yrittää myös lasta. Ja koen, etten saisi valittaa mistään, koska emme ole yrittäneet kuin vasta vuoden. Ja... Ja... Ja...

Nyt on varmaankin menossa se pimeä kausi. Kärsin kaamosmasennuksesta ja takerrun mielessäni  jos jonkinlaiseen sanaan ja sanomisiin. Niin äitini kuin siskoni kuin miehenikin. Kaikki tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Kukaan ei tunnu ymmärtävän oloani. Enkä oikein osaa sitä selittääkkään. Tuntuu vain pahalta olla. Ja päivät vierivät vain eteenpäin.

Kuva

Edelleen käyn psykologisella sairaanhoitajalla. Ensi kerralla käsittelemme epäonnistumisen tunnetta. Se kun on mun elämässä ollut läsnä lähes aina. Milloin missäkin asiassa...

Luin Suunnittelemattomuuksissaankin -blogista "Ihmeet tapahtuvat muille" kirjasta ja ajattelin lainata sen kirjastosta lukemiseksi. Ehkä saan siitä lohtua ja voimaa jaksaa jatkaa.

Uutta tutkimusta Endometrioosista

Mielenkiintoisen uuden tutkimuksen tiedote on julkaistu Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin verkkosivuilla 1.12.2014. Ihan loistavaa, että niin kansainvälisesti, kuin ihan täällä Suomessakin tutkitaan endometrioosia. Se kun on tavanomainen meidän hedelmällisessä iässä olevien keskuudessa, mutta hyvin harva lääkäri tietää sairaudesta yhtään mitään. Valitettavasti suuri osa lääkäreistä ei tunnusta koko sairauden olemassaoloa. Tästä syystä liian harva jää vaille kunnollista hoitoa. 

– Tuoreessa tutkimuksessa havaittu aivan uusi hämmästyttävä löydös on miessukuhormoni testosteronin korkea taso endometrioosikudoksessa --, selvittää dosentti Antti Perheentupa.

Jos yhtään kiinnostaa tuo endometrioosin yhteys testosteroniin tai ihan muista syistä tämä sairaus kiinnostaa, kehoitan teitä lukemaan edes tämän tiedotteen.

Rauhallista Itsenäisyyspäivää!

Kuva

Joulu saapuu...

...kipujen kera.

Taas on alkanut ne inhottavat kipukohtaukset. Alavatsaa polttelee samaan tapaan kuin menkkojen aikaan, mutta mitään ei tule ulos. Vuoto ei ala itsekseen. Kipu saapuu luokseni aina yllättäen. Millon iltaisin, milloin aamuisin, joskus päivisin. Satunnaisesti. En ole enää pitkiin aikoihin pysynyt mukana kiertopäivissä.

Minun pitäisi suunnitella koska suon menkkojen alkavan seuraavan kerran. Ennen joulua pitäisi varmaan yhdet menkat tuottaa. Terot kyllä toimivat joka kerta. Kurjaa miten oma kroppa ei toimi oikein... Yritän elätellä toivoa, että kun paino tarpeeksi putoaa, niin estrogeenitaso nousee ja menkatkin alkaisivat itsekseen. Sen mahdollisuus vaan taitaa olla aika pieni.

Joulu saapuu...

...kiireiden kera.

Viikot ennen joulua ovat bookattuna. Vapaata aikaa ei kovin paljoa ole, kun moneen paikkaan pitäisi ehtiä kylään ja paketit paketoida ja piparit leipoa.

Tuntuu siltä, että ei ole sopivaa neljän päivän taukoa missän kohtaa, että voisi ne menkat ja kivut ottaa vastaan ennen aattoa. On vain huonoja vaihtoehtoja.

Tästä kaikesta huolimatta odotan joulua. Rakastan aattoa, sen rauhallisuutta, perheen yhteistä aikaa, joulumusiikkia, hyvää ruokaa, joulukoristeita.... Olen jouluihminen. Henkeen ja vereen.

Kuva