21. huhtikuuta 2015

Terapiaa

Olen nyt puolisen vuotta käynyt parin-kolmen viikon välein psykologisella sairaanhoitajalla juttelemassa elämästäni. Tuossa välissä se kerran vaihtui tuo hoitaja, mutta jokatapauksessa siellä on käyty.

En kadu tippaakaan.

Palvelu ei maksa mitään minulle. Sessiot ovat n. tunnin mittaisia, joten aikaakaan ne eivät vie kohtuuttomasti. Paljon erilaisia keskustelumahdollisuuksia on toki muitakin kuin psykologinen sairaanhoitaja, mutta tämä on minulle sopiva. Kokeilin välissä psykologiakin, mutta se ei ollut mun juttuni ollenkaan.

Kannustan kyllä kaikkia, joita jokin asia mieltä painaa, menemään jonkun juttusille. Jokaisessa kaupungissa on ihan varmasti jokin ilmainen paikka, josta saa keskusteluapua. Ainakin alkuun. Voihan sitä sitten vaihtaa muualle, jos sellainen tarve tulee eteen. Ei ole väliä miten pieneltä asialta tai ongelmalta asiasi tuntuvat. Rohkeasti vaan ovesta sisään tai varaamaan aikaa.

Me olemme hoitajani kanssa käyneet läpi elämäni käännekohtia ja kipupaikkoja aika kokonaisvaltaisesti. Olen sieltä saanut puhtia jaksaa itseni kanssa, äitini kanssa, mieheni kanssa ja ennen kaikkea olen oppinut hyväksymään menneisyyteni.

Tänään oli myös istunto. Tällä kertaa puhuimme miehestäni. Olimme loppujen lopuksi samaa mieltä, että tilanne ei voi jatkua tällaisena, mutta eropäätöstä on pohdittava joka kantilta. En siis murehdi siitä vielä. Suunnitelmana on saada mies mun mukaani päihdeklinikalle, jonne menemme pariskuntana. Yhtäkaikki minä tarvitsen tukea, kuin hänkin. Siellä voimme saada varmasti lukkoja avattua puolin ja toisin. Myös Simpukka yhdistyksellä on parisuhdekursseja, jotka voisivat olla meille oivallisia. Minunkin on opittava kommunikoimaan mieheni kanssa. On oikeita ja vääriä tapoja tuoda esille oma harmistumiseni ja väärällä tavalla reagoidessa ajan häntä vain enemmän pelien ja alkoholin maailmaan.

Minulla on tämän päätöksen jälkimainingeissa hyvä olo. Voin keskittyä nyt muihin asioihin eikä mun tarvitse murehtia enää eropäätöksen tekemistä. Olen kuitenkin koko tämän vuoden tätä asiaa pohtinut, että kadunko eroa heti sen tehtyäni. Nyt ei tarvitse katua. Yritämme yhdessä vielä kerran.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Sain teidän ajatustenne myötä selvitettyä omiakin ajatuksiani lisää. <3

2 kommenttia:

  1. Toi päihdeklinikka on tosi hyvä ajatus, oon yhden harjoittelun tehnyt semmosella ja avas kyl silmiä ettei se päihdeongelma ole niin yksinkertainen kun näin helposti olettaisi ja todellakin myös puoliso tarvitsee tukea. Mut kannattaa tosiaan noi ongelmat hoitaa kuntoon, ennenkuin lapsia hankkii...ne ei nimittäin mihinkään katoa, vaikka lapsen saisitte. Senkin olen sivusta katsonut kun ollaan lapsen vuoksi yhdessä huonossa suhteessa ja hyväksytään miehen päihteiden käyttö ja huono käytös vain lapsen takia...se ei ole hyväksi kellekään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kun pöly alkaa olla laskeutunut viime riidan jäljiltä, niin ajattelin ottaa miehelle puheeksi tuonne päihdeklinikalle menon. Ja menen sitten yksin, jos hän ei vielä suostu mukaan tulemaan. Mikään ei muutu, jolle tee asioille jotakin. Niinhän se menee. Kiitos kommentistasi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)